Professoriliiton uusi puheenjohtaja Risto Laitinen:

Tiedon lisääminen yliopiston
keskeisin funktio

Professoriliiton puheenjohtajana 1.1.2007 aloittava Risto Laitinen pitää tiedon lisäämistä yliopistojen keskeisimpänä funktiona – hyödyntämisvaatimuksissa ei saa mennä liian pitkälle perustehtävän kustannuksella. Professori Laitisen mielestä valtionhallinnon tuottavuusohjelma luo synkkiä pilviä yliopistolaitoksen kehittämiselle. Laitoksilla toimivan tukihenkilöstön vähentämisen myötä yhä enemmän byrokratian pyöritystä uhkaa kasautua opetus- ja tutkimushenkilöstön kontolle.

Professori Risto Laitiselle kemia oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kun kemian tunnit aikoinaan alkoivat keskikoulun 4. luokalla, hän ilmoitti vanhemmilleen kaksi viikkoa koulun alun jälkeen, että hänestä tulee kemisti.

- Enkä ole sitä valintaa koskaan katunut.

Kemian vuoksi hän myös opettajan suosituksesta haki suorittamaan kaksi lukioluokkaa Atlantic Collegeen (United World College of The Atlantic) Walesiin. Toisin kuin suomalaisessa lukiossa siellä pystyi keskittymään kolmen pääaineen opiskeluun, jotka Laitisella olivat kemia, fysiikka ja matematiikka. Koulun ehkä tunnetuin suomalainen oppilas Jorma Ollila sai opintonsa päätökseen samana kesänä, kun Laitinen aloitti. Suomalaisia Atlantic Collegeen on otettu vuodesta 1966 lähtien ja alkuaikoina vain kaksi per lukuvuosi.

Atlantic College kasvatti myös kansainväliseen ilmapiiriin, josta myöhemmässä tutkimusyhteistyössä on ollut apua. 1100-luvulta peräisin olevan linnan suojissa toimivassa koulussa oli oppilaita 40 eri maasta.

- Sisäoppilaitoksessa oli ohjelmaa puoli seitsemästä aamulla melkein 11:een illalla. Aikaa oli varattu myös harrastuksille, minun tapauksessani musiikille, erityisesti säveltämiselle.

Musiikkia Risto Laitinen on harrastanut 7-vuotiaasta. Julkaistuja tai julkisesti esitettyjä sävellyksiä on kertynyt parikymmentä. Suomen Euroviisukarsinnoissa vuonna 1969 hänen kappaleensa, Viktor Klimenkon esittämä Vaari sirkuksessa, tuli kolmanneksi. Oulun yliopiston promootioon vuonna 1994 hän sävelsi promootiokantaatin. Ensi kesänä kantaesityksensä saa musiikkinäytelmä Juhannusidylli.

Laitinen on myös innokas kuoromies – äänilaji on tenori. Vuodesta 1998 hän on toiminut Tuiran kamarikuoron taiteellisena johtajana. Kuoro toimii myös Oulun oopperan kuorona.

Hallintotyöt valuvat opetus- ja tutkimushenkilöstölle

Atlantic College antoi niin hyvän pohjan kemian opiskelulle, että kahtena ensimmäisenä vuonna Teknillisessä korkeakoulussa ei opinnoissa tullut vastaan juuri mitään uutta. Väitöskirja käsitteli rikin ja seleenin yhdisteitä.

Laitinen tuli Oulun yliopiston kemian apulaisprofessoriksi vuonna 1988. Professorin virkaa hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1993, kun Lauri Lajusesta tuli rehtori. Samana vuonna Laitisesta tuli ensimmäistä kertaa kemian laitoksen johtaja. Nettobudjetointi oli tuolloin ihan uusi asia, josta kukaan ei oikein tiennyt mitään. Nykyinen laitosjohtajuuskausi alkoi 2003. Suurin osa rutiineista on nyt tuttuja, mutta uusi palkkausjärjestelmä toi mukanaan koko joukon lisätöitä.

Viime keväänä upj-keskustelut veivät laitosesimieheltä aikaa täyspäiväisesti kolmisen viikkoa.

- Oulun yliopistossa on noin 70 laitosta tai vastaavaa. Jos upj-rutiineihin kului esimiehiltä keskimäärin kaksi viikkoa, se vastaa melkein kolmen vuoden työpanosta. Jos ynnätään, kuinka paljon aktiivista työaikaa systeemin luominen vei koko yliopistolta viime keväänä, niin luku on 7-10 henkilötyövuotta, Laitinen on laskeskellut.

Laitosjohtajuusaikanaan Risto Laitinen on huomannut, miten hallinnolliset työt haukkaavat jatkuvasti suuremman palan professorin työajasta. Tilastokeskuksen työaikaselvityksen mukaan ne vievät noin kaksi työpäivää (ks. kuvio).

- Tutkimusta ei ehdi tehdä kuin omalla ajalla – iltaisin ja viikonloppuisin. Ja perhehän siitä kärsii.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma uhkaa entisestään lisätä byrokratian pyörittämiseen kuluvaa aikaa. Päättäjät ovat vakuutelleet, että tuottavuusohjelman myötä uhkaava väen vähentäminen ei kohdistu opetus- ja tutkimushenkilöstöön. Laitinen pitää kuitenkin peikkona myös sitä, jos laitoksilla toimivaa tukihenkilöstön määrää leikataan.

- Tehtävät eivät kuitenkaan mihinkään häviä. Hallintotyöt valuvat yhä enemmän opettaja- ja tutkijakunnalle. Ja tämähän taas merkitsee sitä, että ydintehtäviin jää entistä vähemmän aikaa. Mitä tällä on tuottavuuden kanssa tekemistä?

Tuottavuusohjelman on ennakoitu merkitsevän noin 1000 työpaikan vähennystä yliopistoista vuoteen 2011 mennessä. Vähentämistoimia ei aloiteta vielä ensi vuonna.

- Siinä vaiheessa, kun se alkaa koskea, on enää myöhäistä vaikuttaa. Nyt on aika toimia.

Palveluammatti – ei pomomiehen paikka

Pitäisikö yliopistoissa olla enemmän ammattijohtajia hoitamassa hallintotehtäviä? Ammattijohtajuutta peräänkuulutetaan monien intressitahojen kannanotoissa. - Ammattijohtaja – juu ja ei. Riippuu siitä, millainen ammattijohtaja olisi. Hänen pitäisi tietää mikä on yliopiston “tuote”, mitkä ovat reunaehdot, joissa toimitaan ja lisäksi hänen pitäisi tuntea tutkimusta ja opetusta.

- Tämä ei ole yritysjohtamista. Se, mikä on tulos ja miten sitä mitataan, on aivan toista kuin yritysmaailmassa. Meillä ei ole kvartaalin loputtua viivan alle pistettävää mielekästä, toimintaa reaalisesti kuvaavaa lukua, Laitinen painottaa.

Lisäksi yliopistolaitokset ja niiden osastot ovat keskenään kovin erinäköisiä. Ei niitä voi laittaa helposti samalle viivalle. Jo esimerkiksi Oulun yliopiston kemian laitos koostuu neljästä hyvin heterogeenisestä osastosta.

- En voi laitosjohtajana mennä sanomaan toiselle osastolle, mitä siellä pitäisi tutkia. Sellainen malli, jossa laitosjohtaja yksin päättäisi mitä tehdään, voisi sopia vain yhden professorin laitoksille, jos sinnekään.

- Laitoksen johtaminen on palveluammatti – ei pomomiehen paikka, Laitinen kiteyttää.

Lisäksi hän ihmettelee, mistä kummasta niitä ammattijohtajia oikein saataisiin, kun resurssit ovat mitä ovat.

Tutkinnot määrittävät liiaksi perusrahoitusta

Professoriliiton uusi puheenjohtaja pitää tuottavuusohjelmaan vaikuttamisen lisäksi yliopistojen perusrahoitusosuuden lisäämistä keskeisenä tulevien vuosin painopisteenä. Tiede- ja teknologianeuvosto on esittänyt 50 miljoonan euron vuosittaista lisäystä yliopistojen perusrahoitukseen. Kilpailtuun rahoitukseen kanavoidaan kuitenkin enemmän. Suomen Akatemian tutkimuksen vaikuttavuusselvityksessä pidettiin juuri yliopistojen riittämätöntä perusrahoitusta koko tutkimusrahoituksen pullonkaulana.

- Yliopistoille suoraan kohdennettu perusrahoitus on edellytys tieteellisen perusopetuksen ja -tutkimuksen ylläpitämiseksi. Sitä ilman yliopistojen todellinen profiloituminen ja erityisalojen edistäminen ei ole pitkäjänteisesti mahdollista.

Laitisen mielestä kovin järkevää ei ole myöskään se, että suurin osa perusrahoituksesta määräytyy tutkintojen perusteella. Se on kuitenkin vain yksi osa yliopistojen toimintaa.

Kemian kohdalla rahoitustilannetta vaikeuttaa se, että ensimmäisen vuoden jälkeen puolet opiskelijoista häipyy muualle, mm. lääketieteellisiin opintoihin. “Preppauskurssitoiminta” vie laitoksen resursseja ja hyöty menee muille.

Tuotteistusvaatimuksissa on menty liian pitkälle

Elinkeinoelämän päättäjät haluavat yliopistoihin lisää draivia ja innovaatioita nopeammassa tahdissa. Laitinen on todella huolissaan perustutkimuksen arvostuksesta.

- Kärjistäen voisi sanoa, että tutkimuksen tuloksena vaaditaan tuotteita, joiden pitäisi olla kaupan hyllyllä puolen vuoden sisällä. Kuitenkin yliopiston yksi keskeisimmistä funktioista on tiedon lisääminen.

- Jos tietoa ei lisätä, ei kohta ole mitään mitä soveltaa. Päätöksiä tehtäessä myös tämä näkökohta on otettava huomioon.

Laitinen kertoo pari kuvaavaa esimerkkiä. 1960- luvun alkuun asti oltiin sitä mieltä, etteivät jalokaasut voi muodostaa kemiallisia yhdisteitä. Kun niitä sitten onnistuttiin valmistamaan, ne olivat tieteellisiä kuriositeetteja. Nyt niillä on käyttöä fluoria sisältävien teollisuuskemikaalien valmistuksessa. Kehitystyö vei nelisenkymmentä vuotta.

Kun George Boole formuloi ns. Boolen algebran 1850-luvulla, ei sillä ollut näköpiirissä teollisia sovellutuksia. Nyt kaikki tietokoneet pyörivät sen mukaan.

- Toisaalta kaikista tieteellisistä läpimurroista ei tule keksintöjä – eikä tarvitsekaan tulla.

Teksti ja kuvat: Kirsti Sintonen

Rikin ja seleenin kansainvälistä tutkimusta

Risto Laitinen on epäorgaaninen, pääryhmien kemisti. Hänen tutkimusalansa koskee rikin, seleenin ja telluurin yhdisteiden kemiaa ja rakenteita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana mukaan on tullut myös biopolttoaineiden leijupetipoltossa tapahtuvien tuhkan aiheuttamien ongelmien tutkimus.

Jos tutkimustyö on rikin, seleenin ja telluurin osalta nimenomaan perustutkimusta, leijupetipoltosta syntyvän tuhkaongelman tutkimus on teollisuutta hyödyntävää. Voimalaitosyhtiöillä syntyy isoja rahallisia menetyksiä tuhkan aiheuttamista ongelmista. Voimalaitoskattilan moitteettoman toiminnnan kannalta on tärkeää pystyä ennakoimaan käytettyjen polttoaineiden tuhkan kuonaavuus- ja agglomeroivuusriskit.

Kansainvälisen tutkimusyhteistyön merkeissä Risto Laitinen viettää runsaasti aikaa poissa Oulusta ja Suomesta. Yhteistyö on tiivistä erityisesti Kanadan Calgaryssä ja Frederictonissa sekä Saksan Jenassa toimivien tutkimusryhmien kanssa. Lisäksi tärkeää on osallistuminen tieteellisiin konferensseihin.

- Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu, että kansainvälistyminen nähdään pääasiassa siten, että uutta tietoa saadaan ulkomaisilta tutkimusryhmiltä, mutta unohdetaan, että meillä on sinne myös paljon annettavaa. Itse asiassa Suomesta löytyy kaikilta tieteenaloilta kansainvälisesti arvostettuja tutkimusryhmiä. Suomella ei ole perustieteensä tasossa mitään hävettävää.

Professori Laitisen tutkimusohjelma jakautuu kolmeen dosentti- ja tohtoritasoisten tutkijoiden vetämään tutkimusryhmään. Tällä hetkellä ryhmissä toimii yhteensä 20 henkilöä, joista jatko-opiskelijoita on kymmenkunta.