Suomen Akatemian pääjohtajan tehtävät jättänyt Raimo Väyrynen:
Yliopisto- ja tiedejärjestelmän kehittämisraportista
puuttuu kokonaisnäkemys
Suomen Akatemian pääjohtajan tehtävät
helmikuun lopussa jättänyt Raimo
Väyrynen katsoo, että tiede- ja yliopistojärjestelmän
rakenteellisen uudistamisen
on perustuttava kokonaisnäkemykseen.
Tämä on päässyt unohtumaan
paljon kohutussa innovaatioyliopiston
valmistelussa.
Väyrysen mukaan suunnitteluryhmän raportissa
on monia mielenkiintoisia ajatuksia, joista on syytä
keskustella vakavasti. Raimo Sailaksen ryhmän esittämä
malli perustuu voimakkaasti amerikkalaisen yliopistojärjestelmän
tarjoamaan esikuvaan. Väyrysen mielestä
mallin parhaat puolet onkin syytä tuoda Suomeen samalla
kun vältetään sen varjopuolet.
Esityksen mukaan Teknillinen korkeakoulu, Helsingin
kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu
muodostaisivat tiede- ja innovaatioyhteisön.
Väyrynen katsoo, että näiden kolmen tutkimustoiminnan
synergia on parhaimmillaankin osittaista ja tutkimuksen
laadussa esiintyy tuntuvia vaihteluita eri alojen
välillä.
- En ryhdy pohtimaan sitä, kuinka hyvin ulkopuolisista
jäsenistä koostuva hallitus ja sen valitsema rehtori
kykenevät integroimaan toisiinsa akateemisesti itsehallinnolliseksi
kuvatut osakorkeakoulut. Voin kuvitella,
että tämä tehtävä ei ole helppo. Työryhmä on ehkä
optimistinen arvioidessaan, että uusi rakenne tarvitsisi
aikaisempaa vähemmän hallintoresursseja, joita vapautuisi
siten tutkimukseen ja opetukseen, Väyrynen totesi
puheenvuorossaan Akatemian juhlatilaisuudessa Säätytalolla
26. helmikuuta.
- Suunnitteluryhmä esittää rohkeata oikeudellista
ratkaisua - yksityisoikeudellista säätiötä - mikä tarjoaakin
yhden mallin koko korkeakoululaitoksen aseman
uudistamiselle. On kuitenkin kysyttävä, miksi tällainen
mahdollisuus olisi peräti hallitusohjelmassa tarjottava
vain yhdelle korkeakoulukonsortiolle ilman, että sama
mahdollisuus avattaisiin myös muille yliopistoille.
Kokonaisnäkemyksen vaatimus liittyy erityisesti
esitettyyn taloudelliseen lisätukeen innovaatioyliopistolle.
Sen mukaan säätiön peruspääomaan tulisi suunnata
500 miljoonaa euroa julkista rahaa vuosina 2009-
2012. Summa katettaisiin valtionyhtiöiden osakkeiden
myyntituloilla. Väyrynen muistuttaa, että tähän saakka
linjana on ollut se, että tietty osuus näistä myyntituloista
on haluttu suunnata koko tiede- ja innovaatiojärjestelmän
lisärahoitukseen. Tämän lisäksi säätiön käyttörahastoon
ohjattaisiin vuoteen 2012 mennessä kaksinkertainen
määrä resursseja verrattuna nykytasoon. Tämä
merkitsisi mainittuna nelivuotiskautena yhteensä 428
miljoonan euron lisäystä innovaatioyliopiston käyttörahoitukseen.
- Elinkeinoelämä on luvannut kerätä säätiöön ryhmän
ehdottamat 200 miljoonaa euroa. Tällainen sitoutuminen
on myönteistä ja sitä on tuettava lainsäädännön
muutoksella poistamalla tutkimukselle tarkoitettujen
lahjoitusten verovapauden yläraja tai korottamalla
sitä olennaisesti. Koko maan tiede- ja innovaatiojärjestelmän
kannalta olisi tervetullutta, jos elinkeinoelämässä
olisi vastaava valmius tukea uraauurtavaa tutkimusta
myös muissa yliopistoissa, Väyrynen sanoi.
Väyrysen mielestä keskeinen asiakirja tulevalle tiedepolitiikalle
on tiede- ja teknologianeuvoston viime
kesäkuussa hyväksymä suunnitteluasiakirja “Tiede, teknologia,
innovaatiot”. Siinä esitetään, että vuosina 2008-
2011 yliopistoille osoitetaan kaikkiaan 200 miljoonan
euron lisärahoitus, jonka yksin innovaatioyliopistolle
esitetty julkinen lisärahoitus ylittää 228 miljoonalla
eurolla. Laskennallisessa tutkimusrahoituksessa ero on
68 miljoonaa euroa.
Kommentti
Kirsti Sintonen
Huippuyksikköä ei perusteta – se syntyy
Helmikuun 19. päivänä julkaistiin Säätytalon kristallikruunujen
alla pääkaupunkiseudun superyliopistohanke,
Turun tieteen huippukeskittymä ja Itä-Suomen
liittoyliopisto. Seurasin mediamylläkkää Ylläksen
perspektiivistä. Vaikka maisemat olivat upeita, ladut
ja rinteet loistavassa kunnossa, silti ammattiminää
kiehtoi päästä seuraamaan historiallista tilaisuutta,
jossa valtiosihteeri Sailas oli lehtitietojen mukaan
suitsuttanut yliopistorahoituksen lisäämisen puolesta.
“Nykyisillä resursseilla ei ole mahdollista antaa laadukasta
opetusta ja tehdä korkeatasoista tutkimusta”,
valtiovarainministeriön valtiosihteeri oli todennut.
Eikö hän ole ollut aika kauan asemassa, jossa rahoitukseen
olisi jo voinut vaikuttaa?
Myös ajallisen etäisyyden ottaminen asioihin avaa
silmiä. Vuoden 1996 alussa luovutettiin silloiselle opetusministeri
Olli-Pekka Heinoselle akatemiaprofessori
Olli V. Lounasmaan raportti “Huippuyksikköä ei perusteta
vaan se syntyy”. Siinä TKK:n Kylmälaboratorion
johtaja teki ehdotuksia yliopistojen ja teknillisten
korkeakoulujen eksaktien luonnontieteiden ja niihin
liittyvien tekniikan alojen opetuksen ja tutkimuksen
kehittämiseksi ja uudistamiseksi. Lounasmaan
noin 150-sivuinen raportti putkahti vielä esille työhuoneen
komeron kätköistä. Sailaksen ryhmä ei ilmeisesti ollut sitä enää löytänyt – ei ainakaan muistion
lähdeluettelon mukaan.
Selvitysmiesten kannattaisi muistaa ainakin raportin
ytimekäs nimi. Kaiken kaikkiaan viimeaikaisesta
uudistushuumassa paistaa kummallinen luottamus
siihen, että palikoita ja rakenteita siirtelemällä
voidaan saavuttaa huipputulosta, nousta rankinglistoilla,
palkata maailman kärkitutkijoita, saada nobeleita
jne. Perustutkimuksen parissa puurtavat ihmiset
unohtuvat. Jos heille antaisi enemmän aikaa ja
resursseja keskittyä ydintehtäviinsä, ei maassa tarvittaisi
joka kuukausi julkaistavia selvityksiä, joissa ollaan
keksimässä pyörää uudelleen.
Sailaksen ryhmän paperissa ehdotetaan yliopistolle
työnantajan neuvotteluoikeuksia työsuhteiden ehdoista
sekä virkasuhteiden muuttamista työsuhteiksi. Paremmilla
palkoilla aiotaan houkutella kansainvälisiä
huippuja. Nytkin yliopistoilla on mahdollisuus – niin
halutessaan – maksaa aika kilpailukykyisiä palkkoja.
Ovatpa jotkut rehtoritkin olleet kateellisuutensa 11-
vaatitason ja henkiosien tuomista euroista. Helsingin
kauppakorkeakoulun rehtori on mm. lukuvuoden avajaispuheissaan
ja muutenkin julkisuudessa ollut huolissaan
yliopistopalkkojen jälkeenjääneisyydestä. Silti
tilanteen korjaamisen olisi voinut aloittaa näyttämällä
hyvää esimerkkiä: HKKK on pärjännyt ainoastaan keskinkertaisesti
Professoriliiton tekemissä palkkavertailuissa.
Monissa lehdissä pääkaupunkiseudun uutta yliopistoa
on hehkutettu “Suomen MIT:ksi”. Mutta MIT:n luvuista
jäädään vielä kauaksi: sen vuosibudjetti on 1630
miljoonaa euroa. Tämän rinnalla uuden yliopiston peruspääomaksi
ehdotettu 700 Me jää vielä kauaksi. Lisäksi
MIT:ssa on vain 4000 perustutkinto-opiskelijaa -
TKK:ssa, HKKK:ssa ja TaiK:ssa heitä on yhteensä lähes
20 000.
Kirsti Sintonen
|