Paneelissa olivat (oikealta lukien) Outi Alanko-Kahiluoto,
Säde Tahvanainen, Maija Perho, Tatja Karvonen ja Minna
Sirnö. Puheenjohtajana toimi oikeustieteen tohtori ja kirjalija
Jarkko Tontti.

Tutkija uhkaa pudota byrokratian aukkoihin

Tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaali- ja työttömyysturvan karmea tilanne valkeni lopuillekin epäilijöille TATUSOTU-työryhmän järjestämässä keskustelutilaisuudessa Helsingin Ylioppilasteatterissa 24. tammikuuta. Poliitikot selittelivät onnetonta tilannetta sillä, että asian järjestäminen valahtaa eri ministeriöiden välimaastoon. Koska se ei varsinaisesti kuulu kenellekään, kaikki pallottelevat sitä toisilleen eikä kukaan ota siitä kunnollista vastuuta.

Ylioppilasteatterissa oli tupa täynnä tieteen- ja taiteentekijöitä – osa istui lattialla ja osa seisoi ovenpielessä. Aluksi kuultiin tapauskertomuksia elävästä elämästä. Näitä esittivät TATUSOTU-työryhmän aktiivit Martti-Tapio Kuuskoski, Pajari Räsänen ja Laura Lindstedt. (Ks. ohessa Pajari Räsäsen kertoma tarina.) Kertomukset valaisivat konkreettisella tavalla pätkä- ja silpputyöntekijän arkea, pitkälle koulutettujen ihmisten pompottelua byrokratian rattaissa. (Tapauskertomuksia voi lukea enemmän netissä osoitteessa www.tatusotu.blogspot.com)

Tositarinoiden jälkeen oli tutkijoita ja taiteilijoita edustavien järjestöjen puheenvuorojen vuoro. Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala aloitti. Rantala kirjoitti aiheesta viime vuoden alussa Helsingin Sanomien mielipidesivulle otsikolla “Tutkijakin leipäjonossa”. Tämän kirjoituksen jälkeen hän sai lukuisia yhteydenottoja sekä tutkijoilta että taiteilijoilta.

- Tutkijoiden toimeentulo koostuu välillä palkkatuloista, välillä apurahoista ja välillä on työttömyysjaksoja, jolloin toimeentulo on yhä useammin perheenjäsenten, sukulaisten tai toimeentulotuen varassa, koska yhä useampi tutkija jää työttömyysturvan ulkopuolelle ja joutuu sitten välillä leipäjonoonkin.

- Apurahoilla tuetaan tutkimusta suurehkon yliopiston budjetin verran vuositasolla eli kyseessä ei ole mikään pieni tukimuoto – siitä kiitos säätiöille. Apurahatutkija saa parhaimmassa tapauksessa noin 1200 euroa verotonta apurahaa kuukaudessa. Siinä kaikki, muutoin hän onkin lainsuojaton: eläkettä ei kerry, sairauspäiväraha ja äitiyspäiväraha ovat minimipäivärahoja, ei työterveyshuoltoa, ei vuosilomaa, ei tapaturmavakuutusta, ei ryhmähenkivakuutusta, apuraha ei kerrytä työssäoloehtoa, Rantala totesi.

Tieteentekijöiden liitto asetti suuria toiveita vuonna 2004 työnsä päättäneelle apurahansaajien sosiaaliturvaa selvittäneelle työryhmälle. Työryhmä esitti yksimielisesti useita parannuksia apurahansaajien sosiaaliturvaan.

- Nyt on vuosi 2007, mutta ehdotuksista ei ole toteutunut vielä mitään. Viime syksynä oli lähellä se, että apurahansaajien eläketurva olisi tullut yrittäjäneläkelakiin. Ongelmana oli muun muassa se, että valtio ei olisi osallistunut eläketurvan rahoittamiseen siten kun työryhmä alun perin esitti.

Apurahansaajien sosiaaliturvan parantaminen on jäissä ainakin yli vaalien.

- Apurahojen turvin tuotetaan suuri määrä yhteiskuntaa hyödyttävää tutkimusta ja yliopistot saavat osan rahoituksestaan apurahoilla tuotettujen väitöskirjojen perusteella. Tahtoa parantaa tämän ryhmän sosiaaliturvaa ei kuitenkaan ole. Odotamme päättäjiltä vaalien jälkeen pikaisia toimenpiteitä apurahansaajien sosiaaliturvan parantamiseksi.

Tuorein tapaus: tutkijakoulutettava jäi työttömyysturvan ulkopuolelle

Työttömäksi jääminen ei ole kenelläkään toivottavaa. Tutkijoiden kohdalla tämä on valitettavasti yleistä, koska he työskentelevät pätkätöissä ja tavallisia ovat hyvinkin lyhyet palvelussuhteet ja apurahat. Tutkijat eivät kuitenkaan saa työttömäksi jäätyään edes työttömän statusta. Työvoimaviranomaiset tulkitsevat työttömäksi jääneen tutkijan omassa työssään työllistyväksi. Tutkijan ilmoitus siitä, että hän on työmarkkinoiden käytettävissä eikä tee tutkimustyötä, ei vakuuta työvoimaviranomaisia.

Työttömyysturvajärjestelmä on tutkijoiden osalta passivoiva. Päästäkseen työttömän kirjoihin jouduttuaan työttömäksi, tutkija ei voi osoittaa omalla alallaan aktiivisuutta työnhaun suhteen – muuten hänet katsotaan omassa työssään työllistyväksi ja tällöin hän jää työttömyysturvan ulkopuolelle. Tutkija ei voi olla kirjoilla yliopistossa. Ja päästäkseen esimerkiksi työhön opetusministeriön rahoittamiin tutkijakouluihin, täytyy henkilön olla kirjoilla yliopistossa. Jo aie hakea apurahaa työttömänä ollessa on työvoimaviranomaisten tulkinnan mukaan merkki omassa työssä työllistymisestä. Tutkijan täytyy hakea muuhun kuin oman alansa työhön esim. hampurilaisbaarin myyjäksi, että hän pystyy osoittamaan keskeyttäneensä tutkijan työt.

Eeva Rantala kertoi asiaan liittyvästä tuoreimmasta ongelmasta. Liiton puoleen on kääntynyt palkkatyöstä työttömäksi jäänyt henkilö, tutkijakoulutettava, joka katsottiin omassa työssään työllistyväksi – väitöskirja ei ollut valmis, mutta tutkija ilmoitti lopettavansa väitöskirjan tekemisen ja hakevansa opettajan töitä.

Epävarmuus toimeentulosta aiheuttaa sen, että apurahoja ei uskalleta enää hakea. Riski joutua perustoimeentulon ulkopuolelle myös palkkatyöllä tehtävän väitöskirjan jälkeen on suuri.

Tieteentekijöiden liitto on tehnyt viime vuonna eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun työttömyysturvalain soveltamisohjeiden ja soveltamiskäytännön lainmukaisuudesta. Työttömyysturvalain esitöissä edellytetään, että sosiaaliturvajärjestelmän tulee olla niin kattava, ettei soveltamistilanteissa synny väliinputoajien ryhmää. Perustoimeentulo sosiaalisissa riskitilanteissa on myös perustuslain suoma oikeus.

Pykälien tulkinta asettaa myös ihmiset maan eri osissa eriarvoiseen asemaan: työvoimatoimistot tulkitsevat työministeriön ohjeita eri tavoin ja työtön tutkija saa erilaisen päätöksen samassa tilanteessa eri työvoimatoimistoista.

Asia ei etene putkihallinnossa

Tilaisuuden loppupuolella tieteen- ja taiteentekijöiden lainsuojatonta tilannetta puitiin paneelissa, johon oli saatu mukaan koko joukko puoluevaikuttajia. Helsingin kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) kertoi, että apurahansaajien sosiaaliturva on kirjattu puolueen vaaliohjelmaan. Vihreitten mielestä myös verottoman apurahan rajaa pitää nostaa.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Säde Tahvanainen (sd) myönsi, että kehnoa tilannetta selittää osaltaan putkihallintomalli: apurahansaajat solahtavat sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön välimaastoon.

- Pitäisi päästä saman pöydän ääreen miettimään asiaa. Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen on luvannut vielä tämän hallituskauden aikana asettaa jatkotyöryhmän asiaa pohtimaan, Tahvanainen paljasti.

Maija Perho (kok) asetti aikoinaan ministeripestinsä viimeisimpinä töinä työryhmän miettimään keinoja apurahansaajien sosiaaliturvan parantamiseksi. Työryhmän hyvät ehdotukset eivät ole kuitenkaan edenneet. Perho piti nykytilannetta huolestuttavana tutkijanuran houkuttelevuuden kannalta.

Perho kertoi olleensa yhteydessä työministeriöön luettuaan Helsingin Sanomista (Sunnuntaidebatti 7.1.) tutkija Anu Suorannan kirjoituksen tutkijoiden työttömyysturvan karikoista. Perho oli saanut ministeriön lausunnon eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka liittyi Tieteentekijöiden liiton tekemään kanteluun. Perhon saaman vastauksen mukaan työministeriö ei edelleenkään näe asiassa mitään ongelmia.

Kansanedustaja Tatja Karvonen (kesk) kertoi puolueensa perusturvamallista ja korosti keskustan kannattavan sosiaaliturvan kokonaisremonttia.

Kansanedustaja Minna Sirnö (vas) toimii Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton puheenjohtajana ja tuntee hyvin taiteilijoiden ongelmat.

- Se, että perustetaan taas uusi työryhmä, ei kelpaa vastaukseksi, Sirnö totesi Tahvanaiselle.

Keskustelu alkoi polveilla vilkkaana. Maija Perhon mukaan apurahansaajien sosiaaliturva ei järjesty sanomalla, että asia pitää järjestää niin kuin muillakin.

- Urheilijatkin saivat erillislain, miksei sellaista voi olla näilläkin ryhmillä. Se, onko asia lainmukainen tai onko se oikein, ei ole sama asia, Perho lisäsi.

Anu Suoranta kertoi saaneensa Sunnuntaidebatti- kirjoituksensa jälkeen yli sata yhteydenottoa, mutta työministeriöstä ei vastannut kukaan hänen kirjoitukseensa, joka jatkui HS:n nettikeskusteluna. Suoranta esitti asian paikkaamiseksi laajapohjaista asiantuntijakeskustelua tai kolmikantavalmistelua.

Säde Tahvanainen lupasi viedä terveiset työministeri Tarja Filatoville ja sosiaali- ja terveysministeri Haataiselle.

- Putkihallinnossa asia ei etene, hän tokaisi.

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan Paavo Hohti käytti tilaisuudessa myös painavan puheenvuoron: apurahansaajien eläketurvaa ei olisi todellisuudessa vaikea järjestää. Kysymys on vain poliittisesta tahdosta. Valtio tukee eri tavoin myös muiden ryhmien eläkejärjestelmiä – miksei apurahansaajien?

Outi Alanko-Kahiluoto korosti, että sosiaaliturvan aukkojen paikkaaminen on hankalaa.

- Pitää päästä syyperusteisesta järjestelmästä toimeentuloperusteisiin, kuten Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jorma Huuhtanen esitti lehtihaastattelussa viime jouluna.

Myös Perho katsoi, ettei aukkojen paikkaaminen riitä – tilkkutäkki voi ratketa uudestaan jostain muusta kohdasta. Hän tuki Jorma Huuhtasen kannanottoa.

Karvonen kehotti laittamaan asiasta sähköpostirumbaa kansanedustajille ja -ehdokkaille vielä ennen vaaleja.

TATUSOTU-työryhmä organisoi tieteen- ja taiteentekijöiden kehnoon tilanteeseen liittyvän mielenosoituksen eri paikkakunnilla 2. maaliskuuta. Päätapahtuma järjestettiin Eduskuntatalon edessä. Tästä enemmän seuraavassa Acatiimissa.

Kirsti Sintonen

PS. Talvilomalta palattua odotti työpöydällä sosiaali- ja terveysministeriön tiedote. Sen mukaan STM jatkaa selvitystä apurahalla työskentelevien tutkijoiden ja taitelijoiden sosiaaliturvasta, johon kuuluu myös heidän työttömyysturvansa. Hallituksen sosiaalipoliittinen ministeriryhmä käsitteli asiaa 23.2. ja antoi STM:lle jatkoselvitystä koskevan toimeksiannon. Työ tehdään virkatyönä, mutta ministeriö lupaa kuulla kaikkia osapuolia.

Tutkijan uraputki - pätkä ja kapea

Kirjallisuuden tutkija Pajari Räsänen TATUSOTU-tilaisuudessa:

Tutkijan uraputki on pitkä ja kapea. Ainoastaan tältä kantilta katsottuna se muistuttaa sitä kuuluisaa valtion leipää. Tai oikeastaan pitäisi kait sanoa pätkä ja kapea. Pituuteen viittaa lähinnä se pitkäjänteisyys, joka tutkijan välttämättömiin ominaisuuksiin kyllä kuuluu. Akateeminen työura muodostuu nykyisin pätkä- tai silpputöistä ja sen ihmettelemisestä, mistä tulisi leipä tutkijalle ja tutkijan perheelle rahoitus- ja / tai työpätkien — palkkatyöpätkien — välissä.

Meistä, jotka olemme tuohon tilanteeseen kerran tai parikin joutuneet, apurahoituksen katkettua tai lyhyen määräaikaisuuden loputtua ja seuraavaa mahdollista odotellessa, työvoimaviranomaisen ratkaisut näyttävät käsittämättömiltä, mielivaltaisilta, joskus kenties melkeinpä mielipuolisilta (en nyt viittaa henkilöihin vaan nimenomaan kasvottomaan byrokratiaan, joten kenenkään ei pidä ottaa tätä henkilökohtaisesti). Luulimme, että työvoimaviranomaisen tehtävänä on auttaa kansalaista työllistymään, mutta hän (tai se? se kasvoton taho) näyttää käsittäneen asian täysin päinvastoin — ikään kuin hänen, sen, heidän tulisi kaikin keinoin vaikeuttaa ammattiin pätevöitymistä ja omassa ammatissa toimimista ja vieläpä parhaassa tapauksessa kertakaikkiaan mitätöidä työnhakijan koulutus ja ammattitaito.

Tapauskertomuksessa, jota aion kohta lyhyesti lainata, on kysymys tyypillisestä tapauksesta, nimenomaan väitöskirjantekijästä, ylemmän loppututkinnon suorittaneesta ja tutkijanuralle valikoituneesta onnekkaasta kansalaisesta. Sosiaaliturvaan liittyvät ongelmat koskevat kuitenkin myös jo väitelleitä tutkijoita, sillä harva voi luoda uraansa ilman niinsanottua täydentävää rahoitusta eli apurahoja. Jos rahoitus katkeaa tai pätkätöiden väliin ratkeaa kuukausien ihmettelytauko, kysymys ei ole epäonnistujista, laiskureista tai ikuisista opiskelijoista, ihmisistä jotka ovat valinneet väärän alan ja jotka pitäisi uudelleenkouluttaa tai “rohkaista” yrittäjiksi.

Ei, vaan kysymys on yhtäältä lupaavista ja määrätietoisista henkilöistä, jotka tahtovat toteuttaa mahdollisuutensa ja valmistua tutkijanammattiin, toisaalta lahjansa jo lunastaneista, vertaistensa parissa kansainvälisestikin arvostetuista ammattilaisista. Apurahoja tai tutkijanpaikkoja ei alun alkaenkaan myönnetä, ellei hakijalla ole selkeästi edellytyksiä toteuttaa tutkimussuunnitelmansa ja toimia tutkijan ammatissa.

Työvoimaviranomaisen tehtävä ei ole omalta osaltaan arvioida näiden ammattilaisten pätevyyttä ja osoittaa näille, että nyt olisi syytä vaihtaa alaa, kun ei rahaa sadakaan ovista ja ikkunoista. Jos on köyhä eikä koulutus auta rikastumaan, niin ei voi olla oikealla alalla, vain ahneet ovat päteviä — tässä tämän päivän logiikkaa. Tai toisaalta, jos kerran on niin kova kutsumus tehdä tutkimusta tai taidetta, niin kyllä “työllistyy omassa työssään” vaikka sitten kynsiään pureskellen, eikä ainakaan ole valmis ottamaan vastaan “oikeaa työtä”. Tai sitten, jos pitää itseään niin etevänä tohtorisaineksena niin ryhtyköön yrittäjäksi, eiköhän sitä leipäjonossa ole aikaa kehitellä ideoita bisneksiin.

Luen teille vielä otteita tyypillisestä tapauskertomuksesta:

»[...] kirjoitin väitöskirjani valmiiksi, säätiön apurahalla. Koska muita töitä ei ollut välittömästi tiedossa, ilmoittauduin työvoimatoimistoon. [...] Työvoimatoimistossa ja työvoimatoimikunnassa, joka lopulta antoi kahdesti kielteisen päätöksen, ei selvästikään tiedetty, miten kanssani pitäisi menetellä. Työvoimatoimiston virkailija selaa papereitani ja kysyy kysymyksiä, jotka paljastavat, että hän ei ole tilanteen tasalla koskaan ollutkaan: Onko yliopistossa ihan kuukausipalkkaisia virkoja? Ihanko niihin oikeasti haetaan? Tiedänkö mikä on cv? Meneekö väitöskirjan kirjoittamiseen vuosi, vai vieläkin pitempi aika? Olenko ajatellut vaihtaa alaa? [...] Anon työttömyyskorvausta. Vastaus: olet opiskelija. Ilmoitan, että olen suorittanut kaikki opinnot jo vuosia sitten ja väitöskirja on valmis, että olen yliopistossa kirjoilla ainoastaan tarkastuksen vuoksi, yliopisto vaatii sitä. Vastaus: jatkoopiskelijalla on mahdollisuus opintotukeen, miksi siis haet työttömyyskorvausta? Selitän kärsivällisesti uudelleen, että enhän minä mitenkään voi enää saada opintotukea, koska olen jo suorittanut kaikki jatkoopinnot. /.../ Työvoimatoimikunta turvautuu työministeriön tarkastajaan, joka ryhtyy lausunnossaan spekuloimaan sillä, milloin jatko-opinnot on katsottava päättyneiksi. Väitöskirjan jättäminen ei tietenkään ole se hetki, eikä myöskään painatusluvan saaminen esitarkastajilta. Väitöspäiväkään ei vielä tarkastajan mukaan todisteellisesti päätä jatko-opintoja, siitä huolimatta, että väitöksen hyväksyminen tapahtuu silloin. Koska on olemassa häviävän pieni teoreettinen mahdollisuus, että tiedekuntaneuvosto hylkäisi väitöskirjan sen jälkeen kun kaikki muut tahot ovat sen hyväksyneet, työministeriön tarkastaja hyväksyy “opintojen todisteelliseksi päättymiseksi” vasta tiedekuntaneuvoston väitöksen jälkeen tekemän päätöksen. Tarkastaja on tosin perillä siitä, että käytännössä painatusluvan saaminen merkitsee jo väitöskirjan hyväksymistä, ja että tulevaisuudessa lain tulkintaa tullaan mahdollisesti lieventämään: tästä huolimatta hän suosittelee työvoimatoimikunnalle tiukkaa linjaa oikeuksieni rajaamisessa. Ja työvoimatoimikunta tekee työtä käskettyä. /.../ Koska en muuta voi, olen käynnistänyt valitusprosessin, jonka etenemiminen on niin hidasta, että mahdollista korvausta nykyisestä lainsuojattoman elämästä voi odotella joskus vuoden 2008 paikkeilla. /.../«