ACATIIMI 2/09 tulosta | sulje ikkuna

Hallitusten päätökset

Professoriliiton hallitus 6.2.2009

• käsitteli liiton tilinpäätöstä ja sijoitustoimintaa sekä päätti hyväksyä tilinpäätöksen seuraavassa kokouksessa
• käsitteli yleistä ja yliopistojen työmarkkinatilannetta
• käsitteli järjestövalmiutta ja päätti perustaa järjestövalmiustyöryhmään johon kuuluvat liiton yhteyspäällikkö Eero Puolanne, hallituksen jäsen Kaarle Hämeri, toiminnanjohtaja Jorma Virkkala ja asiamies Raija Pyykkö
• merkitsi työaikatilanteen tiedoksi
• merkitsi tiedoksi yliopistouudistuksen tilanteen sekä käsitteli virantäyttömenettelyjä uudistuksen nykyvaiheessa
• merkitsi tiedoksi yhteistyöselvityksen nykytilanteen
• merkitsi tiedoksi, että liiton puheenjohtaja on kutsuttu kuulemistilaisuuteen koskien hallituksen selontekoa innovaatiopolitiikasta
• päätti antaa Opetusministeriölle lausunnon Akatemian virkatutkijoiden palvelussuhteesta

Tieteentekijöiden liiton hallitus 13.2.2009

• merkitsi tiedoksi selvityksen Akava-yhteisön kokouksista
• merkitsi tiedoksi selvityksen neuvottelutilanteesta
• merkitsi tiedoksi selvityksen ja keskusteli yliopistouudistuksen ajankohtaisesta tilanteesta sekä päätti perusteluista kirjastohenkilöstön kelpoisuusvaatimuksiksi
• merkitsi tiedoksi ajankohtaisen tilanteen järjestöyhteistyössä
• nimesi nuorten tutkijoiden työryhmän jäsenet
• vahvisti liiton jäsenmäärän
• päätti lakkovalmiuden ylläpitokustannuksiin sitoutumisesta
• keskusteli liiton tutkimustoiminnasta
• päätti toiminta-avustusten myöntämisperiaatteista vuonna 2009. Hakemukset käsitellään huhtikuun hallituksen kokouksessa
• valitsi liitolle uuden asiamiehen

Yliopistonlehtorien liiton hallitus 20.2.2009

• sai selvityksen hallituksen esityksestä yliopistolaiksi
• päivitti liiton muistion yliopistolainsäädännön uudistuksesta
• sai selvityksen työnantajan tarjouksesta palvelussuhteen ehdoiksi uuteen yliopistoon siirryttäessä ja JUKOn antamasta vastauksesta
• sai selvityksen ohjeistuksesta tilanteissa, joissa työnantaja ehdottaa vapaaehtoista irtisanoutumista tai eläkkeelle siirtymistä
• keskusteli työajan kohdentamisesta
• keskusteli uusimmista VPJ-tilastoista
• keskusteli Jyväskylän ja Turun yliopistojen virkarakennemalleista


ACATIIMI 2/09 tulosta | sulje ikkuna