Me olemme yliopisto - oululainen yliopistoväki osoitti mieltään
Oululainen yliopistoväki marssi ulos työpaikaltaan
ja kokoontui mielenilmaisuun
Oulun keskustan Rotuaarille helmikuun
15. päivänä. Mielenilmauksen syynä oli
yliopistossa kyseisenä päivänä aloitetut ytneuvottelut.
Rotuaarille kokoontui paikallisen
päälehden arvion mukaan noin 500
yliopistolaista, läsnä olleet jukolaiset arvioivat
määräksi vajaat 200.
Henkilöstöä kuljettiin yliopistolta kävelykadulle
kolmella täydellä bussilla. Väkeä tuli paikalle
myös omin avuin. Pirteässä pakkassäässä väelle
tarjottiin hernerokkaa ja puhetta. Henkilöstöjärjestöjen
edustajat kävivät esiintymässä Rotuaarin
lavalla. Jukolaisten puolesta puhui pääluottamusmies
Pekka Niemistö.
Niemistö kiitteli pääsopijajärjestöjen yhteistyötä
mielenilmauksen nopeassa organisoinnissa.
Hän myös kritisoi yt-neuvotteluille asetettua tiukkaa
aikataulua sekä sitä, ettei Oulun yliopistolle
ole laadittu jämptiä strategiaa. Yt-neuvottelujen
kohteena olevien määrä on vedetty mututuntumalla.
Niemistö oli myös huolissaan siitä, että prosessi vie Oulun yliopiston maineen. Monissa
muissakin yliopistoissa talous on miinuksella,
mutta näin mittaviin henkilöstövähennyksiin ei
ole menty.
Myös Oulun yliopistossa professorina toiminut
kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.) käytti
Rotuaarilla puheenvuoron. Hallituspuolueen jäsen
esiintyi kriittisesti – haukkui hallituspuolueet
ja poliitikot sekä kertasi yliopistouudistuksessa
tehtyjä virheitä.
Mielenilmauksen toteuttivat jukolaiset Oulun
yliopistossa (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö
JUKO ry), Oulun yliopiston henkilökuntayhdistys
(Palkansaajajärjestö Pardia ry) ja Oulun
yliopistolaiset (Julkisten ja hyvinvointialojen
liitto JHL ry). Järjestöjen mielestä Oulun yliopiston
rahoitusvaje tulee ratkaista muilla keinoilla
kuin henkilöstön saneeraamisella ja irtisanomisilla.
Yt:t aiotaan vielä läpi kuudessa viikossa
Yt-neuvottelut alkoivat maanantaina 15. päivänä
helmikuuta ja niiden piirissä on Oulun yliopiston
kaikkien yksiköiden tukitehtävissä työskentelevä
henkilöstö sekä koko henkilöstö kasvatustieteiden
tiedekunnassa, tietojenkäsittelytieteiden laitoksella,
Kajaanin yliopistokeskuksessa ja kielikeskuksessa.
Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan 1600
henkilöä yliopiston yhteensä noin 3000 työntekijästä.
Yt-neuvottelujen startti 15.2. oli järjestäytymiskokous.
Jukon toisen pääluottamusmiehen
Kimmo Kontion mukaan kokouksessa käytiin
läpi mm. sitä, mitä laki velvoittaa kyseisessä tilanteessa.
Myös aikataulua käsiteltiin. Työnantajan
edustajina tilaisuudessa olivat hallinto-, henkilöstö-
ja talouspäälliköt.
Työnantajan esityksen mukaan 1600 työntekijää
koskevat yt:t aiotaan viedä läpi kuudessa viikossa.
Tämä tuntuu pääluottamusmiesten mukaan
tosi hurjalta aikataululta. Ensimmäisessä kokouksessa
ei vielä saatu mitään konkreettisia esityksiä
siitä, mihin toimenpiteet kohdistuvat. Kokouksia
jatketaan kerran viikossa.
Vuoden alusta pääluottamusmiehenä aloittanut
Kimmo Kontio joutuu heti kovan paikan
eteen. Hän itse työskentelee kasvatustieteellisessä
tiedekunnassa, missä yt:t koskevat koko henkilöstöä,
siis myös opetus- ja tutkimushenkilöstöä.
Kontio saa paljon yhteydenottoja myös tietojenkäsittelytieteen
ja kielikeskuksen puolelta.
- Henkilöstön tunnelmien arvaamiseen ei tarvitse
suurta mielikuvitusta. Ilmapiiriä voi kuvailla
tuskaisaksi ja pelokkaan hämmentyneeksi, Kontio
toteaa.
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Tapani Kemppainen
|