Kun ehjää korjattiin

Eduskunta edellytti, että Suomen Akatemiaa koskevan uuden lain vaikutuksia selvitetään parin vuoden päästä. Näyttää siltä, että akatemiatutkijoiden ja -professorien palvelussuhteen ehdot ovat tuolloin jo alkaneet hajautua yliopisto- ja kenties tieteenalakohtaisesti. Ensimmäinen edun menetys on jo tosiasia: vanhan virka- ja työehtosopimuksen mukaiseen kehittämisrahaan perustuva helmikuun 2010 yleiskorotus näyttää jäävän entisiltä virkatutkijoilta saamatta.

Kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Näin on tapana ironisoida vanhanaikaista byrokratiaa, jossa virkatoimien oikeaa muotoa pidettiin niiden sisältöä merkittävämpänä kysymyksenä. Harva kaivannee jäykkää ja virkavaltaista valtionhallintoa, mutta Suomen Akatemiaa koskevan lakiuudistuksen yhteydessä tuli muutaman kerran mieleen, että vanhanaikainen virheiden välttäminen olisi ollut parempi vaihtoehto kuin puuhakas uudistaminen.

Laki Suomen Akatemiasta muuttui tämän vuoden alusta. Tutkijoiden kannalta keskeisin uudistus oli Akatemian tutkijanvirkojen lakkauttaminen. Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin nimikkeet säilyvät vastakin, mutta niiden haltijat ovat työsuhteessa yliopistoon tai muuhun tutkimuksen suorituspaikkaan.

Lainmuutosta edelsi vuoden mittainen kamppailu, jossa muun muassa tutkijoiden järjestöt ottivat voimakkaasti kantaa hallituksen esitystä vastaan. Kertaan tässä, mistä kamppailussa tutkijoiden edunvalvojan näkökulmasta oli kysymys.

Miksi virat piti lakkauttaa?

Kukaan ei kiistä, että akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin virat olivat onnistunut tutkimusrahoituksen muoto. Ne vastasivat tiedeyhteisön todelliseen tarpeeseen, minkä voi päätellä niihin kohdistuneesta valtavasta hakupaineesta. Siitä huolimatta virat haluttiin lakkauttaa. Lakkauttamisen perustelut vain olivat kumman vaihtelevia.

Syyskuussa 2008 virkojen lakkauttamisen taustalla kerrottiin olevan valtionhallinnon tuottavuusohjelman. Jos tutkijanvirkoja ei siirrettäisi pois Akatemiasta, joka säilyy valtionvirastona jatkossakin, olisi virkatutkijoiden lukumäärää leikattava tuottavuusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi opetusministeriön hallinnonalalla.

Tämä voisi olla uskottava syy, jos yliopistot olisivat tuottavuusohjelman ulottumattomissa. Niin ei kuitenkaan ole. Kun kansanedustajat kysyivät asiaa keväällä 2009, ministeriö kielsi tuottavuusohjelman merkityksen virkojen lakkauttamisen syynä. Sitä vastoin opetusministeriö keksi vedota siihen, että väliaikainen siirtyminen valtion virkaan yliopiston työsuhteesta olisi käytännössä mahdotonta.

Taustalla oli yliopistouudistus. Akatemian virkatutkijoiden sanottiin ”istuvan huonosti” uusiin yliopistoihin. Uudistajat pitivät nimittäin ongelmana, että yliopistossa työskentelee kahden eri työnantajan väkeä. Tämä käy järkeen: työnantaja ei toivo, että samanlaista työtä voi tehdä jonkun toisen työnantajan palveluksessa työntekijän kannalta paremmilla ehdoilla. Ja tottahan nykyinen hallitus työnantajan edun tunnistaa.

Hallituksen esitys hyväksyttiin valtioneuvostossa 26.3.2009, jolloin Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto lausui valtioneuvoston pöytäkirjaan: ”Yliopistojen kannalta ratkaisu on luonteva, sillä se liittää työsuhteen työpaikkaan ja näin integroi akatemiaprofessorit ja akatemiatutkijat oikeushenkilöiksi muuttuvien yliopistojen toimintaan ja päätöksentekoon.”

Miksi vastustimme lakkauttamista?

Tutkijan näkökulma tutkimusrahoitukseen on toisenlainen kuin työnantajan näkökulma. Kun työnantaja (yliopisto) ja rahoittaja (Akatemia) ovat eri tahot, on käytännöllisiä ongelmia muun muassa palkkausjärjestelmän kohdalla usein luvassa.

Meillä oli tästä kokemuksia jo tutkijatohtorien projektien kohdalta. Tutkijatohtorin projekti luotiin 1990-luvulla korvaamaan lakkautettavia Akatemian nuoremman tutkijan virkoja. Viittasimme syntyneisiin ongelmiin Helsingin Sanomissa maaliskuussa 2009 julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Julkaisupäivänä eräs opetusneuvos Meritullinkadulta soitti minulle ja tiedusteli, mistä ongelmista jutussa puhutaan. Kun kerroin kyseessä olevan palkkaukseen ja muihin työsuhteen ehtoihin liittyvien kysymysten, kuului langan toisesta päästä helpotuksen huokaus: tällaiset asiathan eivät kuulu opetusministeriölle – virkamiehen mielestä ilmeisesti onneksi.

Asenne, jonka mukaan tutkijoiden palvelussuhteiden ehdot eivät oikeastaan kuulu tiedepolitiikasta vastaavalla opetusministeriölle, teki muutoksen käytännön seurauksista keskustelemisen hankalaksi. Ministeriö toki koetti vastata esitettyyn kritiikkiin, sitten kun kysymyksiä esittivät kansanedustajat, mutta todellinen kiinnostus asiaa kohtaan näytti puuttuvan.

Työmarkkinoiden toimintaan ja työehtoihin liittyvien seikkojen ohella meitä askarrutti tutkijanvirkojen lakkauttamisen tiedepoliittinen puoli. Akatemian omat tutkijanvirat oli aikanaan luotu tarkoituksella ”kilpailemaan” yliopiston virkojen kanssa. Akatemian viroissa saattoi keskittyä omaan tutkimukseensa lähes vapaana muista velvoitteista ja edistää oikeaksi katsomaansa tutkimussuuntausta. Tälle rakenteelle oli vankka tiedepoliittinen perustelu. Tutkijan siirtyminen määräajaksi pois yliopiston hierarkisesta laitosarjesta saattoi edesauttaa uusien ideoiden esille pääsyä. Tästäkään ulottuvuudesta hallituksen esityksen valmistelijat eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita.

Kuinka kävi?

Akatemiatutkijat ja -professorit, yhteensä noin 300 henkilöä, ovat siirtyneet tämän vuoden alussa yliopistojen (tai muun suorituspaikkansa) palvelukseen. Siirtymiset tapahtuivat pääasiassa ongelmitta, tietojeni mukaan vain yhdessä yliopistossa työsopimukseen yritettiin lisätä siihen kuulumattomia ehtoja.

Akatemiassa virkatutkijoille oli oma palkkausjärjestelmänsä, jonka menettelytavat oli suunniteltu tutkijanvirkoja varten. Yliopistoissa entiset virkatutkijat piti jättää palkkausjärjestelmän ulkopuolelle, koska YPJ ei oikein hyvin heille sovellu. Tästä ratkaisusta uhkaa nyt kuitenkin seurata ensimmäinen edunmenetys. Vanhan virka- ja työehtosopimuksen mukaiseen kehittämisrahaan perustuva helmikuun 2010 yleiskorotus näyttää jäävän entisiltä virkatutkijoilta saamatta. Se maksetaan nimittäin vain yliopistojen palkkausjärjestelmän piirissä oleville.

Eduskunta edellytti, että uuden Akatemia-lain vaikutuksia selvitetään parin vuoden päästä. Veikkaukseni on, että akatemiatutkijoiden ja -professorien palvelusehdot ovat tuolloin jo alkaneet hajautua yliopisto- ja kenties tieteenalakohtaisesti. Pelkään, että ehdot eivät ole ensisijaisesti parantuneet tutkijoiden kannalta, mitä tulee esimerkiksi opetukseen tai hallinnolliseen työhön. Hyvä on, että valtiovalta aikanaan selvittää asiaa – vielä parempi olisi kuitenkin ollut olla korjaamatta ehjää järjestelmää.

Jussi Vauhkonen
SATY:n puheenjohtaja ja Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsen.