Gelminin reformi sai ristiriitaisen vastaanoton Italiassa

Yliopistonlehtori Kirsti Lempiäinen kävi Italiassa haastattelemassa paikallisia tutkijoita yliopistouudistuksesta. Milano-Bicoccan yliopistossa tutkijoita puhuttivat tenure track -systeemi ja tutkimusrahoituksen leikkaukset.

Vierailin lokakuussa 2010 Milano-Bicoccan yliopiston sosiologian laitoksella. Tein asiantuntijahaastatteluja, joiden teemana on yliopiston muutos ja akateemisen toimijan tila, ja haastattelujen lisäksi keskustelin muiden muassa ayliikkeestä ja tutkijoiden yhteiskunnallisesta asemasta milanolaisten tutkijoiden kanssa.

Uusliberalistinen koulutuspolitiikka, joka on OECD-maissa vahvistunut 1990-luvulta lähtien, teki tuloaan myös Italiassa. Valtion ohjauksen lisääminen ja Italian hallituksen yliopistoja koskeva reformi La Riforma Universitá (myös Gelminin reformiksi nimetty opetusministeri Mariastella Gelminin mukaan) sai paljon tilaa lehdistössä. Joulukuun alussa kiistanalainen reformi hyväksyttiin Italian parlamentissa.

Milanolaisten kollegojen mukaan uudistukselta toivottiin selkeää rahoitusuudistusta, jossa opiskelijoiden ja henkilökunnan asemaa voitaisiin parantaa. Parannusten sijasta uudistuksessa heikennetään opiskelijoiden stipendimahdollisuuksia ja leikataan tutkimusrahoitusta.

Erityistä huolta synnytti yksityisen sektorin edustajien mahdollinen pääsy yliopiston johtoon, ja uudistuksen mukaan yliopiston johtokunnan 11 jäsenestä kolmen tulee olla ulkopuolisia. He saanevat muun muassa puuttua kurssitarjontaan eli ehdottaa uusia oppisisältöjä tai hävittää vanhoja.

Vaikka vuonna 1998 perustettu Milano-Bicoccan yliopisto sijaitsee osin Pirellin vanhoissa tehdasrakennuksissa ja koko kampus markkinatalouden ytimessä naapureinaan Deutsche Bank ja monet muut yritykset, ei yksityistä rahaa yliopistoon haluttu, mikä kanta tuli esiin myös ns. kovien tieteiden edustajilta (esimerkiksi biotieteistä).

Tutkijalle yliopistouudistus tietää sekä hyviä että huonoja uutisia. Milano-Bicoccassa väitöskirjaa tekevät ovat pääosin nuoria, ja jokunen tekee postdoc-tutkimusta jo 25-vuotiaana.

Vierailuni aikaan viroissa oli täyttökielto. Nuoret, väitelleet tutkijat eivät kuitenkaan olleet varsinaisessa virkasuhteessa yliopistoon, vaan he saivat noin 1 300 euroa kuukaudessa käsittävän tutkimusrahan, josta ei tosin sitten maksettu veroakaan — vain pieni eläkemaksu.

Tutkijan pätevöityminen siis edellytti myös muunlaisen työn tekemistä tai vanhempien tuloilla elämistä. Monet matkustivat töihin Milanon ulkopuolelta, sillä asuminen on kallista: 500 eurolla voi saada alivuokralaishuoneen, muttei juuri muuta.

Humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla mahdollisuuksia tutkijan töihin yliopiston ulkopuolella on vähän, mutta esimerkiksi luonnontieteilijöille työpaikkoja on enemmän erilaisissa lyhyissä projektitöissä, joissa palkkiot vastasivat yksityissektorin palkkatasoa. Professorit eivät puolestaan voineet jäädä kokonaan eläkkeelle, koska virkoja ei saanut täyttää.

Hyvät uutiset tarkoittavat sitä, että tenure track -systeemiä kehitetään ja yliopistoihin perustetaan 4 500 apulaisprofessorin virkaa. Samalla kuitenkin pysyvässä apulaisprofessorin työssä voi olla korkeintaan kuusi vuotta. Jos tänä aikana ei saa hankittua professorin pätevyyttä ja virkaa, on lähdettävä akatemiasta.

Keskustelin monien väitelleiden tutkijoiden kanssa, ja he toivoivat enemmän tutkimusmäärärahoja yliopistoon, jolloin voitaisiin avata tutkijan paikkoja eri tutkimusalueilla. Nyt yhtä avautuvaa tutkijan paikkaa saattoi olla odottamassa monta kymmentä väitellyttä. Italialaisessa virkarakenteessa väittelyn ja meritoitumisen jälkeen postit ovat yliopistontutkija, apulaisprofessori ja professori.

Nuoret tutkijat ja henkilökunta pitivät ensimmäisen yhteisen kokouksen tutkijoiden aseman vahvistamiseksi Milano-Bicoccan sosiologian laitoksella viime lokakuun lopulla.

Idea kokouksesta oli lähtöisin tutkijoilta. Asiana oli tutkijoiden asema laitoksella ja opetuksessa, ja vaikka itse kokoustilanne oli kovin professorivetoinen, ilmapiiri oli hyvä ja avoin sen perusteella, minkä heikolla italian kielen taidollani ymmärsin.

Kuitenkin ay-liikkeen asema Milano-Bicoccassa jäi mietityttämään, sillä sain siitä ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi politiikantutkimuksen professori Marina Calloni piti ay-liikettä vahvana ja elävänä, kun taas sosiologian laitoksen nuoret tutkijat eivät jakaneet tätä näkemystä. Heidän mukaansa ay-liike tavoittaa kyllä hallintoväen ja osan virassa olijoista, mutta aktiivista tutkijoiden asemaa edistävää liikettä he eivät Milanossa tunnistaneet.

Yksi selitys järjestäytymättömyyteen liittyy siihen, että apurahoin ja tutkimusmäärärahoin toimivat tutkijat mielletään osin vakinaiseksi henkilökunnaksi ja osin opiskeleviksi tai meritoituviksi ulkopuolisiksi henkilöiksi. Nuoret, ilman virkaa olevat tutkijat toivoivat uraa ja palkkatyötä nimenomaan yliopistosektorilta eivätkä esimerkiksi kaupunginhallinnosta tai laajemmin julkiselta sektorilta.

Yksityiselle puolelle yrittäjäksi halusi muutama nuori perustutkinto-opiskelija, joten ehkä asenteet akateemista uraa kohtaan ovat uusissa opiskelijapolvissa muuttumassa.

Kirsti Lempiäinen
ma. yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 26