Putki remonttiin?

Sopiiko tohtorikoulutukseen parhaiten kapea ja syvä, leveä ja laakea –vai peräti T:n mallinen putki?

Luulot pois tohtoriopiskelijoilta — ja heti putken alkupäässä!

Aalto-yliopiston dekaanin Tuija Pulkkisen kommentti voi äkkiseltään kuulostaa tylyltä, mutta ei oikeastaan ole sitä. Pulkkinen on kokenut väitöskirjojen ohjaaja, ja seurannut monenlaisten opiskelijoitten urapolkuja karonkan jälkeen.

Pulkkinen uskoo, että koko yhteiskunta hyötyy tutkijakoulun kasvateista, mutta haluaisi kuitenkin suojella putken läpäisseitä pettymyksiltä.

— Näillä koulutusmäärillä kaikki eivät millään voi päätyä tutkijoiksi tai yliopistolle töihin. Se tulisi tehdä selväksi kaikille mustan hatun tavoittelijoille ensimmäisestä seminaarista alkaen.

Pulkkinen ei pidä suuria tohtorikoulutusmääriä sinänsä pahana asiana.

— Meillä vain ei ole traditioita tohtorien käyttämiselle ja sijoittamiselle. Muualla maailmassa esimerkiksi kansainvälisten hankkeiden vetäjät ovat lähes poikkeuksetta väitelleitä. He myös käyttävät tittelinsä tuomaa arvovaltaa.

— Voisimme lisätä suomalaisten painoarvoa erilaisissa neuvottelupöydissä, jos lähettäisimme paikalle tohtoreita. Ja nimenomaan sellaisia, joiden koulutukseen on sisältynyt viestintää, johtamista ja muita kansalaistaitoja.

Aikaa yhdelle yhtälölle

Kansantaloustieteen professori Otto Toivanen Leuvenin katolisesta yliopistosta ei varauksetta kannata Pulkkisen remonttiehdotuksia. Toivasen mukaan tohtoriputken pitää jatkossakin pysyä kapeana — ja syvänä.

— Koko koulutuksen itseisarvo on siinä, että opiskelija saa ainutlaatuisen mahdollisuuden keskittyä pitkään ja perusteellisesti vain yhteen asiaan — vaikka yksittäisen yhtälön näpräämiseen. Tällainen tilaisuus ei välttämättä toistu uran myöhemmässä vaiheessa. Yritysmaailman kaipaamat taidot ehtii mainiosti opiskella myöhemmin, ja nimenomaan jossain muualla, Toivanen toteaa.

— Oppi yrittäjyydestä tai muusta vastaavasta voi olla hyväksi, mutta ei sen pidä kuulua osana tohtoriopintoihin, ainakaan pakollisena. Jos joku väittelyn jälkeen tuntee tuon tyyppistä opetusta tarvitsevansa, voitaisiin yliopistolta tietenkin neuvoa ja opastaa, millaisista yrityksistä tai kouluista hyviä kursseja kannattaa lähteä etsimään.

Rönsyjä ja kiertoa

Aivotutkija, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kiti Müller soisi tutkijakoulun käyneitten kasvavan tieteen lähettiläiksi yhteiskuntaan.

— Kannustaako nykyinen tehokkaaksi viritetty tutkijaputki nuoria tohtoreita miettimään, miten hankittua koulutusta voisi soveltaa uusilla aloilla?

— Nyt ajetaan laput silmillä. Tohtorikoulutuksen aikana ei rönsyilyä suvaita. Ajatellaan, että eipä harhailla mihinkään, ennen kuin väikkäri on tehty, Müller sanoo.

Hänen mukaansa tällainen tohtori ei ole valmis työskentelemään yliopiston ulkopuolella:

—Pahimmillaan tuotamme ylikoulutettuja laborantteja.

Müller kannustaisi verkottumiseen ja rönsyilyyn jo tohtorinkoulutuksen aikana, ja valjastaisi väitöskirjojen ohjaajat kannustamaan opiskelijoita katselemaan putken ulkopuolelle.

Käytännössä tämä voisi toteutua niin, että tohtoriputken loppupäässä opiskelija pääsisi yhteistyöhön jonkun yrityksen tutkimusyksikön kanssa. Tai toisinpäin yrityksen tutkija liittyisi tohtorikoulutettavien hankkeisiin tietyksi ajaksi. Müller nimeää ehdotuksensa rotaatioksi.

— Soveltamisen ja aivan uusien tuulien haistelun pitäisi olla osa tohtorinkoulutusta, ei sen jälkeinen vaihe.

Mai Allo

Tuija Pulkkinen, Otto Toivanen ja Kiti Müller osallistuivat panelisteina Tieteen päiville Helsingissä.

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 20