Laaja-alaisuus auttaa huippututkijan uralla

Seitsemän uutta Suomen Akatemian akatemiaprofessoria aloitti vuoden vaihteessa viisivuotisen toimikautensa. Akatemiaprofessorihan on korkein tieteellinen asema, jonka tutkija Suomessa voi saada, ja he ovat myös kansainvälisesti erittäin tunnettuja ja arvostettuja. Sirpa Jalkanen ja Petri Toiviainen kertoivat tutkijauransa vaiheista viimekertaisilla Helsingin Kirjamessuilla.

Turun yliopiston immunologian professori Sirpa Jalkasella on takanaan pitkä ja vaiheikas tutkijaura biolääketieteen alalla. Tämänkertainen akatemiaprofessuuri on Jalkasella jo toinen, ja hän on toistamiseen myös Suomen Akatemian huippuyksikön johtajana.

Uran alkuvaiheeseen mahtui työtä lastenlääkärinä, kolme lasta, väitöskirja, postdoc-kausi Stanfordissa ja takaisin Suomeen perustamaan oma tutkimusryhmä. Huh, kuulostaa huolelliselta urasuunnittelulta!? Mutta ei:

— Kaikki tapahtui oikeastaan sattumalta ja ihan vahingossa. Lähdimme perheen kanssa mieheni Markun postdoc-paikkaan Stanfordiin, ja sieltä minunkin piti löytää työpaikka. Lääkärin työ Amerikassa ei ilman lisäkoulutusta onnistu, joten lähetin hakupaperit tutkimustyöhön kuudelle kuuluisalle professorille. Vastausta en heiltä saanut, mutta työpaikan tarjosi hiljattain oman tutkimusryhmän perustanut nuori tutkija, ja hänen laboratorioonsa menin sitten töihin.

— Postdoc-tutkimuksessani selvitimme, minkä mekanismien avulla solut kulkevat tulehduspaikalle. Aihe oli silloin aivan uusi ja työssä oli valtava innostus. Palattuamme Suomeen 1980-luvun lopussa jatkoin saman aiheen parissa täällä, ja siitä kulkee suora jatkumo tähän päivään saakka.

— Vuosien varrella olemme löytäneet uusia lääkeainekohteita ja kehittäneet uusia lääkeaineita. Tuottaa suurta mielihyvää lääkäripohjaiselle tutkijalle, että on voinut osallistua lääkekehitykseen, jolla mahdollisesti kyetään auttamaan potilaita, Jalkanen kertoi.

Sirpa Jalkasella on myös runsaasti kokemusta ja näkemystä suomalaisesta bioteknologiaan perustuvasta lääketeollisuudesta.

— Stanfordissa jo näimme, kuinka Piilaaksoon 80-luvun lopulla perustettiin ensimmäisiä bioteknologiaan perustuvia lääkeyrityksiä. Mieheni Markku sanoi, että jos Amerikassa pystytään siihen, niin kyllä mekin täällä, joten perustimme ensimmäisen suomalaisen biolääkeyrityksen BioTien.

Vaikka itse onkin aina pysytellyt akateemisen tutkimuksen puolella, Sirpa Jalkasella on ollut aitiopaikka seurata suomalaisen biolääketeollisuuden vaiheita.

— Suomessa on ollut kovaa nostaa biotekniikkaa, koska täällä alan kulttuuri on vähäistä ja puuttuu ymmärrys sille, että lääkekehitys ottaa todella pitkän ajan ja on lisäksi hyvin kallista. Suomessa on oltu naiiveja ja tehty jotain pikkuisen väärin. Ja ehkä se vaadittu miljardi euroakin on ollut liian paljon, Jalkanen totesi.

Musiikkitiedettä ja fysiikkaa

Petri Toiviaisen professuuria on mahdoton kuvata yhdellä nimikkeellä. Jyväskylän yliopiston kompromissi on musiikin professori, mutta tosiasiassa Toiviaisen tutkimusalaan kuuluu paljon muutakin: musiikintutkimusta, psykologiaa, laskennallista data-analyysiä sekä systeemistä ja kognitiivista neurotiedettä. Uuden akatemiaprofessorin tutkimus on siis hyvin monitieteellistä. Miten tähän on päädytty?

— Kaikki alkoi varmaan siitä, kun äiti vei minut kuusivuotiaana pianotunnille. Siitä lähti rakkaus musiikkiin. Koulussa olin kiinnostunut matemaattisluonnontieteellisistä aineista ja lukion matematiikan opettajani oli erittäin hyvä ja innostava. Niihin aikoihin aloin myös soittaa jazzia.

Yliopistossa Toiviainen opiskeli fysiikkaa ja valmistui teoreettisen fysiikan maisteriksi.

— Siinä vaiheessa Jyväskylän yliopiston Musiikkitieteen laitoksen professori kysyi minua mukaan Suomen Akatemian kognitiotieteen tutkimusohjelmaan, jossa tutkittiin musiikkia ja tietokonemallinnusta. Niistä tutkimuksista kirjoitin sitten väitöskirjani.

Onko Toiviainen kokenut häiriönä vai etuna sen, että työssä on vedetty moneen suuntaan, musiikkiin ja matemaattis-luonnontieteisiin?

— Tietyssä vaiheessa koin sen häiritseväksi. Sitten asiat loksahtivat kohdalleen ja pystyin yhdistämään eri osa-alueet. Nykyään monitieteellisyys on ehdottomasti rikkaus, sanoi Toiviainen.

Laajasti ottaen Toiviaisen ryhmä tutkii sitä, kuinka musiikki vaikuttaa ihmiseen? Menetelmänä tutkijat käyttävät esimerkiksi aivokuvantamista. Tulokset osoittavat, että musiikkia voidaan käyttää terapiana depression hoitamisessa, dementiapotilailla ja tukena myös aivohalvauspotilaiden hoidossa.

Entä monitieteellisen tutkimuksen haasteet? Toiviainen kertoi, että eri tutkimusalojen törmäyksessä voi hyvin syntyä upouusia tutkimuskysymyksiä ja uusia ratkaisuja, mutta alussa kommunikointi on vaikeaa ja vaatii opettelua. Tietty kitka voi kuitenkin synnyttää uutta.

Rahoituksen hauissa Toiviainen ei ole kokenut monitieteellisyyttä ongelmaksi, vaan rahoittajilta, niin Suomessa kuin ulkomailla, on löytynyt hyvää asiantuntemusta.

Toiviainen vetää Jyväskylän yliopistossa jopa monitieteellistä kansainvälistä maisteriohjelmaa, jossa opetetaan muun muassa psykologiaa, tietojenkäsittelytiedettä ja aivotutkimusta.

— Se on vaativa yhdistelmä ja vaatii monitieteellisen tutkijayhteisön. Mutta toimii jo maisteritasolla, kertoi Toiviainen tyytyväisenä.

Monitieteellisyys on siis vahvasti mukana Petri Toiviaisen, kuten myös Sirpa Jalkasen tutkimuksissa. Jalkanen kertoi, että soluliikenteen salojen selvittämiseen tarvitaan lääketieteen lisäksi monen luonnontieteen alan ammattilaisia: fyysikkoja, kemistejä, biologeja ja geneetikkoja. Ehkäpä juuri laaja-alaisuus onkin yksi tunnusomainen luonteenpiirre akatemiaprofessorin työssä?

teksti Katri Pajusola
kuva Jari Loisa

• Painetussa lehdessä sivu 12