2/15

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Kiistaa Suomen tieteen tasosta

    Suomen Akatemian Tieteen tila -raportin johtopäätökset tieteen tasosta on asetettu kyseenalaisiksi.

    Suomen Akatemia Tieteen tila 2014 -raportti antaa liian pessimistisen kuvan suomalaisen tieteen kansainvälisestä tasosta. Professori Osmo Kivinen pitää erityisen valitettavana, että raportin johtopäätöksiä pidetään tiedepoliittisen päätöksenteon pohjana.

    Kivinen ja tutkija Juha Hedman analysoivat Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä (13.2.) julkaistussa jutussa suomalaistutkimuksen kansainvälistä tasoa tieteenaloittaisten julkaisujen ja viittausten määrällisen kehityksen nojalla. Saadut tulokset osoittavat tieteemme kansainvälisen tason väitettyä paremmaksi. Selkein osoitus tason kohenemisesta on kansainvälisten, vertaisarvioitujen (Web of Science -tasoisten) suomalaisjulkaisujen määrän kasvu kaikilla kuudella päätieteenalalla koko 2000-luvun. Eniten julkaisumäärät ovat kasvaneet luonnontieteissä sekä yhteiskunnallis- humanistisilla aloilla.

    Tutkijoiden mukaan Akatemian raportin bibliometriset laskelmat kuvaavat parhaiten niin sanottujen kovien alojen, kuten kliinisen lääketieteen sekä joidenkin luonnontieteellisten alojen julkaisu- ja viittauskäytäntöjä. Sen sijaan muiden tieteenalojen osalta kuva jää enemmän tai vähemmän ohueksi ja sattumanvaraiseksi.

    — Tieteen tila 2014 jatkaakin niiden yksityiskohtaisiin erittelyihin uppoutuvien raporttien sarjaa, joissa näennäinen tarkkuus näyttää helposti korvaavan laajemman kokonaisuuden kattavat jäsennykset, tutkijat toteavat.

    Heidän mukaansa on kansainvälisestikin tunnettu tosiasia, että bibliometristen indikaattoreiden villiintynyt käyttö saattaa aiheuttaa pikemmin sekaannusta kuin edesauttaa ymmärrystä tieteen ja tutkimuksen täsmällisestä tasosta.

    — Väärinymmärrykset tai puutteelliseen evidenssiin nojaavat päätökset saattavat olla — kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa — korvaamattomaksi vahingoksi, Kivinen ja Hedman toteavat kirjoituksessaan.

    Tieteen ja tutkimuksen tasoa on arvioitu myös muissa raporteissa. Helmikuun alussa OKM:n verkkosivuille putkahti ministeriön asettaman profiilityöryhmän raportti Suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus. Myös sen aineiston käsittelyä sekä johtopäätöksiä Kivinen kritisoi hyvin puutteellisiksi.

    Toimittaja Marjukka Liiten kirjoitti Helsingin Sanomiin analyysin Tiede on tärkeää – teoriassa (16.2.). Turkulaistutkijoiden Kivisen ja Hedmanin kritiikki Suomen Akatemian Tieteen tila -selvitystä kohtaan pääsi esille myös tuossa tekstissä.

    Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila ja johtava tiedeasiantuntija Anu Nuutinen kommentoivat Hesarin juttua mielipidekirjoituksella ”Pelkkä julkaisujen määrä ei kerro tieteen tasosta” (HS 18.2.).

    ”Julkaisujen määrä ja määrän kasvu, jonka Tieteen tila -selvityskin toteaa, on toki hyvä merkki, mutta se ei vielä kerro tutkimuksen tasosta. Kun bibliometrisiä analyysejä käytetään tiedepoliittisen päätöksenteon taustamateriaalin osana, on syytä erottaa määrän ja vaikuttavuuden arviointi toisistaan.”

    ”Tieteen tila -selvitys ja viimeaikaiset pohjoismaiset vertailut antavat Suomen tieteen tasosta yhteneväisen kuvan: taso on vakaa mutta monia verrokkimaita heikompi. Tutkimuksen rahoitusta koskevissa päätöksissä laadun ja vaikuttavuuden painottaminen onkin tärkeää”, toteavat Mannila ja Nuutinen mielipidekirjoituksessa.

    teksti Kirsti Sintonen

    • Painetussa lehdessä sivu 11