Jääkö työoikeus työttömäksi?
Työoikeuden opetuksen ja tutkimuksen asema
maan eri yliopistoissa ei ole kehuttavassa jamassa.
Yliopistojen tehtävänä on yliopistolain
mukaan muun ohessa antaa
tutkimukseen perustuvaa ylintä
opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita
palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.
Tehtäviään hoitaessaan
yliopistojen tulee edistää elinikäistä
oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan
kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja
taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten,
että tutkimuksessa, taiteellisessa toiminnassa, koulutuksessa
ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen
taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä
käytäntöä noudattaen.
Yliopistolain voimaantulon myötä 1.1.2010 yliopistojen
virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi ja
"uuden" yliopiston henkilöstöön alettiin soveltaa
työsopimuslakia ja muuta työlainsäädäntöä sellaisenaan.
Yliopistolakia koskevassa hallituksen esityksessä
korostetaan muutoksen myötä syntyvää
yliopistojen merkittävästi aiempaa suurempaa vapautta
päättää omasta henkilöstöpolitiikastaan. Eivaltiollisen
yliopiston henkilöstöpolitiikka ei siten
ole enää sidoksissa valtion virastoja koskevaan yleiseen
henkilöstöpolitiikkaan ja näin yliopistot voivat
päättää "lähes mitä vain" henkilöstörakenteestaan. Näin lienee jo tapahtunutkin. Edelleen yliopistolain
esitöissä korostetaan, että palvelussuhteen luonteen
muutos mahdollistaa tarvittaessa joustavamman ja
yksilöidymmän henkilöstöpolitiikan ja antaa työntekijälle
mahdollisuuden neuvotella työsopimuksensa
sisällöstä. Lainsäätäjän ihannekuva ei välttämättä ole
toteutunut tasapuolisesti, sillä ainakaan minun tiedossani
ei ole, että työntekijät olisivat kovin suuressa
mittakaavassa saaneet mahdollisuutta juurikaan vaikuttaa
työsopimustensa sisältöön.
Suomessa on alueellisesti kattava yliopistoverkosto.
Tämän on katsottu turvaavan yliopistokoulutuksen
saatavuuden koko maassa. Yliopistolakia laadittaessa
tavoitteena oli myös se, että koulutuksen laatuun
panostamalla saadaan suomalainen yliopistokoulutus
entistä kilpailukykyisemmäksi kansainvälisesti.
Miten vapautuneen henkilöstöpolitiikan yliopisto
sitten käytännössä varmistaa ylimmän opetuksen ja
sen laadun? Ylin opetus liittynee tavalla tai toisella
opetusalan vahvojen osaajien ja tutkijoiden toimimiseen
opetustehtävissä. Työoikeusjuristina olen sivusta
seurannut työoikeuden opetusta eri yliopistoissa
viime vuosina ja työoikeuden opetustehtävien määrää.
Huoleni on siksi suuri. Helsingin yliopisto päätti
muutama vuosi sitten luopua työoikeuden professuurista
ja "rakentaa" sen tilalle kahdesta toisilleen täysin
vieraasta oikeudenalasta koostuvan professuurin.
Näin syntyi "työoikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden
professuuri" eikä "maan johtavassa yliopistossa"
ole enää olemassa muuta työoikeuden opetukseen
liittyvää professuuria. Tämä on mielestäni hyvin
erikoista. Huhupuhetta on kuulunut myös pohjoisesta:
Lapin yliopisto panostaa kuulemma "hyvinvointioikeuteen".
Se, miten työ- ja sosiaalioikeuden professuurille
käy tässä yhteydessä, on vielä epäselvää.
Valitettavasti siinä käynee kaiketi huonosti.
Koska Suomessa ei väitellä yleensä kuin yhdestä
oppiaineesta, lienee selvää, että mahdolliseen useamman
oppiaineen "yhdistelmäprofessuuriin" valittu
henkilö ei ainakaan itse voi antaa kaikista professuuriin
kuuluvista oppiaineista yliopistolain mukaista "ylintä"
opetusta. Onkin kysyttävä, onko tällaisessa henkilöstöpolitiikassa
ollut kenties tavoitteena vain räätälöidä
professuuri jotakin tiettyä tarkoitusta tai henkilöä varten
ja täyttääkö tällainen menettely todella yliopistolaissa
asetetut edellytykset? Onko jatkossa tarkoitus
järjestää professuurin oppialaan kuuluvat opetustehtävät
"alemmalla" tasolla olevalla opetushenkilöstöllä?
Tätä tuskin tavoiteltiin kirjaamalla yliopistolakiin
mahdollisuus joustaviin järjestelyihin.
Huhuja tai tietoja liikehdinnästä on kuulunut myös
Helsingin suunnalta. Jossain vaiheessa ainakin oli vireillä
varainkeruu työoikeuden professuurin perustamiseksi
Helsingin yliopistoon lahjoitusvaroilla. Valtio
antaa ns. vastinrahaa, kun lahjoituksia on riittävästi
ja näin saadaan katettua professuurin kustannukset.
On pakko ihmetellä, miksi työoikeuden professuurista
ylipäänsä luovuttiin, jos hetimiten on kuitenkin
todettu tarve perustaa vastaava professuuri lahjoitusvaroin?
Onneksi edes Turun yliopistossa on ainakin vielä
ihan oikea työoikeuden professuuri. Itä-Suomen
yliopistossa on ollut avoinna työoikeuden yliopiston
lehtorin tehtävä, joka tullaan täyttämään vakinaisesti
syksyllä. Työoikeuden merkitys on ymmärretty
onneksi siten edes osassa yliopistoja.
Työoikeudesta väitelleitä, aktiivisesti työelämässä
olevia, henkilöitä on vähän. Vielä vähemmän heitä on
yliopistoissa, ja määrä näyttää uhkaavasti vähentyvän
koko ajan.
Missä vaiheessa yliopistot heräävät siihen, että
yliopistolain mukaisen perustehtävän täyttäminen
edellyttää, että alan huippuasiantuntijat ovat yliopistolla
töissä ja toivon mukaan professoreina? Yliopistojen
joustava henkilöstöpolitiikka ei saa johtaa esimerkiksi
siihen, että työoikeus ja siihen kytkeytyvä
sosiaalioikeus upotetaan tai yhdistetään muihin oppiaineiseen.
teksti Mia Weckman
lakimies, Tieteentekijöiden liitto
- Painetussa lehdessä sivu 12
|