2/16

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Keskustelua

    Tutkija yliopiston edustajana?

    Yliopistolla on tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen ohella kolmas tehtävä eli yhteiskunnallinen vuorovaikutus.

    Pidämme yliopiston ulkopuolisia esitelmiä, annamme lausuntoja yksityisille, julkisille ja kolmannen sektorin tahoille, laadimme muistioita ja lausuntoja akateemisten piirien ulkopuolisille, käymme syventäviä taustakeskusteluja monien tahojen kanssa jne.

    Tutkijalla ei ole työnantajansa nimenkirjoitusoikeutta, joten hän ei voi antaa työnantajaansa sitovia lausuntoja. Tämä lähtökohta ei kuitenkaan ratkaise tutkijan erilaisia käytännön esiintymistilanteita. Tällä hetkellä ei ole selviä sääntöjä siitä, milloin tutkijan on sopivaa esiintyä yliopistonsa ja asemansa ilmoittaen ja milloin ei ole. Tieteenalakohtaisiakin eroja on runsaasti. Näitä asioita koskeva ammattieettinen koodi käytännöllisesti katsoen puuttuu ja käytännöt ovat siksi kirjavia.

    Tästä seuraa monenlaisia ongelmia. Keskeisin ongelma on se, että tutkijan huonot mielipiteet liitetään hänen työnantajaansa ja niiden katsotaan syntyneen verovarojen turvin. Jos tieteen nimissä esitetään huuhaata, tämä rapauttaa sekä tieteen että esittäjän työnantajan yhteiskunnallista arvostusta. Jos tutkija esimerkiksi asettaa julkisuudessa evoluutioteorian kyseenalaiseksi ja ilmoittaa kannattavansa luomisoppia, vaikutukset eivät ole kielteisiä pelkästään kyseiselle tutkijalle vaan myös hänen työnantajalleen.

    Milloin on soveliasta ilmoittaa paitsi oma tutkinto myös oma asema, tieteenala ja työnantaja?

    Tutkinnon ilmaiseminen on pohdittavista asioista helpoin. Sen on asianomainen itse hankkinut ja se on siten hänen omaisuuttaan. Hän saa itse päättää siitä, milloin sen julkaisee.

    Tutkija saa käyttää työnantajansa nimeä aina puhtaasti akateemisissa yhteyksissä, siis julkaistessaan tieteellisissä aikakauslehdissä artikkeleita, esittäessään kongressipapereita tieteellisten seurojen järjestämissä kongresseissa, suosituskirjeissä apurahaa jakaville tahoille, antaessaan viranomaisen pyytämiä asiantuntijalausuntoja, esiintyessään pyydettynä asiantuntijana koulutustilaisuudessa jne.

    Mielestämme ainakin sellaiset kirjoitukset ja esiintymiset, jotka työnantaja huomioi tutkijan aktiivisuutta mittaavissa tiedonkeruissa, saavat tapahtua asianomaisen asema, ala ja työnantaja ilmoittaen. Tämän mukaan nämä saadaan ilmaista myös annettaessa lausuntoja eduskunnan valiokunnalle ja myös esimerkiksi alio- tai vieraskynäkirjoituksissa sekä kirja-arvosteluissa.

    Sen sijaan esimerkiksi muistio ulkoakateemiselle taholle, esimerkiksi yksityiselle tai kolmannelle sektorille tulisi mielestämme esittää ilman oman työnantajan mainitsemista. Oma asema ja ala ovat sen sijaan asiallisia ja mahdollisia ilmoittaa näissäkin.

    Erityisen pidättyväinen oman tieteenalan ja työnantajan ilmoittamisessa pitää olla tilanteissa, joissa ei ole kyse oman tieteenalan asioista. Lääkärin ei pidä politikoida eikä humanistin puuttua fyysikoiden kiistoihin.

    Yliopiston ulkopuoliset tahot voivat ottaa meihin yhteyttä nimenomaisesti tieteenalojemme edustajina, mutta lopulta haluta meiltä muita kuin puhtaasti tiedepalveluja.

    Tutkijalla on sananvapautensa. Se on taattu jokaiselle perustuslaissa (12 §) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (art. 10) sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (art. 11). Työnantajan nimissä esiintyminen ei kuitenkaan ole sananvapauskysymys. Tutkijalla ei ole subjektiivista oikeutta saada työnantajaansa ja alaansa kansalaismielipiteidensä takaajiksi.

    Haastatteluissa ja mediaesiintymisissä muutoinkin tutkijan on syytä olla erityisen tarkka. Media käyttää yliopistoihmisiä monessa roolissa. Yksi on tieteellisen asiantuntijan rooli, mutta se ei suinkaan ole ainoa. Tutkijaa käytetään ilmaistyövoimana sisällöntuottamisessa. Sanavalmiita ja hauskoja tutkijoita voidaan valjastaa myös showbisnekseen ja viihdeohjelmiin. Näissä yhteyksissä ei tule mielestämme ilmaista asianomaisen työnantajaa eikä edes alaa. Oma asema sen sijaan on mahdollista esittää.

    Erityisen hankala tilanne on haastatteluissa, joissa toimittaja pyytää haastateltavaa ennustamaan. Koskaan ei ole väärin ilmoittaa, ettei tiedä vastausta. Mikään ei toisaalta estä asianomaista esittämästä asiassa omaa käsitystään, mutta tätä ei tule esittää työnantajan ja oman alan nimissä.

    Media voi käyttää yliopistoväkeä antamaan uskottavuutta ja vakuuttavuutta omille uutisilleen. Toisinaan toimittaja käyttää tieteilijää haastattelussaan vahvistamaan ennen haastattelua lukkoon lyötyä kantaansa.

    Toisinaan tutkijallakin voivat mennä roolit sekaisin. Aivan kaikki meistä eivät aina rajoitu objektiivisen tutkijan rooliin, vaan saattavat myös osallistua mielipidevaikuttamiseen, asianajoon, kansalaisaktivismiin ja politikointiin. Tohtorinhattu vaihtuu aktivistilippikseen.

    Jos tutkija on esimerkiksi poliittisesti järjestynyt, aatteellisen tai muun vastaavan kampanjan aktiivi, saattaa yleisölle jäädä täysin epäselväksi, kenen lausunnon hän kuulee, tutkijan, poliitikon vai aktivistin. Tällaisissa tilanteissa tutkijan pitäisi itse omata siinä määrin sosiaalista herkkyyttä, että hän tekee selväksi yleisölleen, minkä hatun alta hän antaa lausunnon. Usein tämä on asianomaiselle vaikeaa. Omaa työnantajaa ja alaa ei tällaisessa yhteydessä tule ilmaista.

    Tutkija voi heikentää omaa ja työnantajansa mainetta esittämällä julkisuudessa väitteitä, jotka eivät perustu tieteellisiin tutkimuksiin tai edes moitteettomiin päättelyihin. Tutkija voi erehtyä lausumaan asioista, jotka ovat hänen oman pätevyysalueen ulkopuolella. Jos tutkija ei ole perillä alan tieteellisistä tuloksista, mutta silti kommentoi asioita tieteen arvovallalla, lopputulos on tieteen ja yliopiston kannalta ikävä. Näissä yhteyksissä työnantajan nimen ja oman alan esittäminen on ilmiselvästi asianomaisen velvollisuuksien vastaista. Myöskään omaa asemaa ei tulisi tällaisessa tilanteessa ilmoittaa. Tutkijan ammattietiikka edellyttää tässä tarkoitettujen tilanteiden tunnistamista.

    Huonosti harkittu lausunto voi tuhota tutkijan maineen alansa asiantuntijana. Kerran ryvettynyttä mainetta ei helposti korjata. Mitä nuoremmasta akateemisen yhteisön jäsenestä on kyse, sitä varovaisempi hänen on syytä olla, onhan hänellä ammattikuntaansa sosiaalistuminen ja alan ammattieettisen koodin oppiminen vielä kesken.

    Jokaiselle meistä tekee hyvää pohtia, onko se, mitä olemme sanomassa, todellakin sellaista, että myös työnantajamme on kanssamme samaa mieltä. Ellei ole, ei tule esiintyä työnantajan nimissä eikä edes työnantaja ilmoittaen.

    Eduskunnan oikeusasiamies on antanut ratkaisunsa tapauksessa, jossa tutkija oli antanut eduskunnan valiokunnalle lausunnon yksityishenkilönä, ei Teknologian tutkimuskeskus VTT:n edustajana. Työnantaja antoi tutkijalleen tästä varoituksen. EOA:n mielestä varoitus oli liian voimakas seuraamus.

    Tutkijan on aina arvioitava ja tunnistettava roolinsa. Asianomainen ei toimi yksityishenkilönä esimerkiksi silloin, kun hänet kutsutaan esiintymään, antamaan lausunto tms. sen takia, että hän on tietyn työnantajan palveluksessa tietyssä asemassa.

    Ehdotamme seuraavia peukalosääntöjä:

    1. Tutkinto on omaisuuttasi mutta hoida sen mainetta huolella.
    2. Käytä työnantajan nimeä vain tapauksissa, joissa se on oleellista ja sisällöllisin perustein oikeutettua. Epäselvissä tapauksissa jätä se ilmaisematta. Mieti tarkkaan myös oman asemasi ja tieteenalasi ilmoittaminen.
    3. Erota tieteen popularisointi yhteiskunnallisten arvojesi edistämisestä. Arvojen edistämisen tulee tapahtua vain omissa nimissäsi, ilman asemasi, tieteenalasi ja työnantajasi ilmoittamista.
    4. Pitäydy tosiasiaväitteissä. Pyri välttämään arvoarvostelmia.
    5. Kieltäydy ennustamasta, ellei siihen ole erityisen painavia perusteita omien mallinnuksiesi tms. perusteella. Älä ennusta työnantajasi ilmoittaen.
    6. Kysy toimintaohjeita kollegoilta ja esimiehiltä, jos olet epävarma.

    TAULUKKO

    Seppo Koskinen
    työoikeuden professori Turun yliopistossa
    Matti Wiberg
    valtio-opin professori Turun yliopistossa


    • Painetussa lehdessä sivu 40