Kirja-arviot

Työelämässä ja muussakin pitää olla niin sanottu hyvä tyyppi: avoin, aktiivinen ja ulospäinsuuntautunut ekstrovertti. Hitaat, hiljaiset ja ujot introvertit ovat tuomittuja putoamaan pois pelistä. Näin jopa korkeakoulujen pääsykokeissa, joissa ei ole aikaa hitaalle pohdiskelulle.

Temperamentin tutkijana tunnettu professori Liisa Keltikangas-Järvinen soveltaa tutkimustuloksiaan työelämän ja hyvän tyypin olemuksen kartoittamiseen. Pääväite on, että hyvän tyypin ominaisuudet edustavat vain murtoosaa ihmisen eri puolista — eikä edes tärkeintä monen vaativankaan työn kannalta.

Nopeus, aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat temperamenttiin liittyviä piirteitä. Temperamentti viittaa siihen, millä tavalla tai tyylillä työtä tehdään, ei työn varsinaiseen sisältöön. Esimerkiksi korkeakoulujen pääsykokeissa ja myöhemminkään tutkijan uralla nopeus ja äänekkyys eivät takaa, että sisältö on painavaa ja punnittua – pikemmin päinvastoin.

Keltikangas-Järvinen käy läpi hyvinä pidettyjä työntekijän piirteitä ja tuo esiin niiden huonoja puolia. Esimerkiksi sosiaalinen ja joustava joustaa ja taipuu helposti kaikessa muiden tahtoon ja myötäilee enemmistön tai ryhmän mielipidettä. Omat ajattelutaidot, kriittisyys ja uusien urien avaaminen eivät hyvältä tyypiltä onnistu. Hiljaiset ja ujot introvertit taas usein kehittävät ja kypsyttelevät päässään uusia ja kumouksellisia ideoita.

Aktiivinen ja nopea taas helposti unohtaa harkinnan ja tarkkuuden. Rutiiniluonteisissa ja monotonisissa tehtävissä vauhti on tärkeämpi kuin pohdinta. Kaupassa asiakas valitsee kassan, jossa pääsee nopeimmin maksamaan laskun. Vaativissa asiantuntiatehtävissä tarkkuus ja harkinta ovat tärkeämpiä kuin nopeus ja tehokkuus.

Keltikangas-Järvinen korostaakin, että tarvitaan kaikenlaisia tyyppejä ja työntekijöitä ja eri ammateissa painottuvat eri puolet. Ekstrovertti viihtyy ja onnistuu television viihteellisessä keskusteluohjelmassa, introvertti yksinään tutkijan kammiossa.

Keltikangas-Järvinen pitääkin ujojen ja hiljaisten syrjimistä uudenlaisena rasismina. Mitä työnantaja ajattelisi, jos työpaikkahakemuksessa lukisi: "En ole kovin sosiaalinen enkä ulospäin suuntautunut, vaan mieluummin vähän ujo. Aktiivinen en ollenkaan".

Tieteellinen pohdiskelu ja tarkkuus puuttuvat myös persoonallisuustesteistä ja niiden perusteista, joita pidetään luotettavina mittareina työntekijöiden rekrytoinnissa. Testit mittaavat vain persoonallisuutta, mikä ei riitä kykyjen arvioimiseen.

Myös johtajan persoona menee kykyjen edelle, ja johtajuutta pidetään valmiina ja synnynnäisenä ominaisuutena. Hyvä johtajuus, samoin kuin hyvä tyyppi, nähdään aina samanlaisena, ja tehtävien ja tilanteiden erilaisuus unohdetaan.

Korkea älykkyyskään ei aina ole hyväksi, sillä se vieraannuttaa johtajan muusta työyhteisöstä. Erilaisten ominaisuuksien vuorovaikutus ja tasapaino niin yksityisen ihmisen kuin yhteisön sisällä on kaiken perusta.

Hyvä että Keltikangas-Järvinen ei syytä hyvien tyyppien ja johtajuuden suosimisesta vain yritysmaailmaa, johon ne yleensä liitetään, vaan hyvien tyyppien seulominen alkaa jo lukiossa, jossa iloiset ja sosiaaliset tytöt pärjäävät paremmin kuin jurot ja ujot pojat.

Pekka Wahlstedt

---

Kirjoittaja sijoittaa teoksensa tieto- ja esseekirjallisuuden väliselle harmaalle alueelle. Hän tukeutuu Paasikiveen toteamalla olevansa tämän tapaan toisinajattelun tuulia haisteleva. Teos on syntynyt intuitiosta ja oivalluksesta, ettei tällaista koontaa vielä ole julkaistu. Suomalaiset, itsenäisyyden ajan toisinajattelijat puhuvat kirjassa omalla äänellään.

Toisinajattelija määritellään virallisen ajatussuunnan vastaisia mielipiteitä julkisesti esittäväksi henkilöksi. "Virallisia" mielipiteitä on eri aikoina ja eri syistä vastustettu monilla rintamilla yhdessä ja yksin. Toisinajattelijoita on yritetty saada ruotuun eri aikoina monin tavoin, etenkin itsenäisyyden alun sekä talvi- ja jatkosotien poikkeusoloissa. Keinot olivat tiukimmillaan eristys ja jopa teloitus. Enää toisinajattelijoita ei ajatustensa takia tapeta tai vangita, toki heistä vaietaan tai heitä ivataan. Demokratia on kautta historiamme myöskin nostanut toisinajattelijoita avainpaikoille kansakunnan kaapin päälle, mutta on heitä myös sieltä pudotettu.

Toisinajattelijoiden taustat ovat moninaiset. Monella heistä on akateeminen tausta, mutta heitä on noussut myös kansan syvistä riveistä. Kirjan liiteosan noin 50 henkilön lyhyet, objektiiviset esittelyt Arvid Järnefeltistä Eero Taivalsaareen.

Toisinajattelun perinteinen kohde on rahavallan, kirkon ja virkamiesten vallankäyttö, yleensä julkisuudessa näkyviin nostetut henkilöt. Kansakunnan kaapinpäällystäkin Salminen uskaltaa tölväistä: hän muistuttaa Mika Waltarista "pinnallisena viihdekirjailijana ja koskenniemeläisenä pyrkyrinä".

Kirjan laaja, itsenäisyytemme ajan tunnettuja toisinajattelijoita käsittävä henkilögalleria marssitetaan esiin historian kulun mukaisessa järjestyksessä. Monen heistä, kuten Päivälehden perustajiin kuuluneen Arvid Järnefeltin esikuva oli Tolstoi.

Perheissäkin oli toisinajattelijoita, esimerkkinä kulttuurivaikuttaja Jarno Pennasen näyttelijäisän nimivalinta Aarne Orjatsalo. Hänen isänsä oli kamarineuvos Ritarsalo, alk. Riddelin.

Oleellisen tiedon määrä kasvaa ilahduttavasti. Esimerkiksi Suomen historiaa käsittelevää uutta ja tutkittua tietoa tulee koko ajan lisää. Tämä tieto on ollut olemassa monissa eri arkistoissa, mutta ollut huonosti saatavilla.

Viime vuosien toisinajattelijoista nostetaan erityisesti esiin juristi Matti Wuori ja kalastaja Pentti Linkola, jonka tylyt mielipiteet näyttäytyvät vuosi vuodelta uskottavampina. Onhan luonto erehtymätön, varmasti oikein toimiva ja rajoja asettava toisinajattelija. Meissäkin kaikissa saattaa asua pieni toisinajattelija. Todellisia toisinajattelijoita tarvitaan voiman vastavoimana. Heille on edelleen tilausta.

Veijo Kauppinen
Kirjoittaja on Aalto-yliopiston emeritusprofessori

---