Pääkirjoitus

Grow or Die

”Grow or die” – kasva tai kuole. Suosittu tunnuslause liikeelämän konsulttien maailmassa. Tiede on osoittanut sen kai jo vääräksi, mutta pieni totuus siihen liittyy. Organisaatiolla on tapana kasvaa tai kutistua. Myös tuloksilla on tapana kasvaa tai vähentyä. On vaikeaa osua nollaan – sen ympärillä on liikaa lukuja.

Suomalaista yliopistoa on ohjattu pitkään kutistumisen tielle. Prässin seurauksena yliopisto toimii kuin liikevaihdon laskusta kärsivä yritys. Tehostamista haetaan henkilöstön vähennyksillä, tarjonnan supistamisella ja prosessien kehittämisellä. Tarvittaessa työntekijät nähdään kustannuksena ja heidän määrällä sekä palkan suuruudella tasapainotetaan tulos ja tase. Opetuksen ja tutkimuksen määrää sekä valinnan mahdollisuuksia vähennetään. Prosesseja kehitetään, mikä on perusteiltaan hyvä asia. Kehitystyö tehdään kuitenkin muun työn ohessa, mikä kuluttaa jo ennestään vähentyneitä ja ylikuormitettuja resursseja.

Yliopiston ulkopuolelta painetta kasvatetaan maailmalta haetuilla luvuilla, jotka eivät useinkaan sovellu suoraan vertailuun. Ajan mantroja ovat sopeuttaminen, tehostaminen, strateginen johtaminen, poisvalinta, vaikeat päätökset, vastuullinen toimija, fokusointi, profilointi ja huippu. Johtamiseen ajetaan ammattijohtajuuden eetosta. Sen mukaisesti johtajalle kuuluu valta ja vastuu tehdä raskaita strategisia päätöksiä, koska yliopistolaisten ei uskota niihin itse kykenevän.

Yliopistojen ja sen työntekijöiden on sanottu olevan sopeutumisen mestareita. Tämä on helppoa nähdä, vaikka yksi raja tulikin 28.2. vastaan. Suomalainen yliopisto on tulokseltaan hengästyttävän tehokas suhteessa käytössä olevaan rahaan. Asukaslukuun suhteutettuna se on myös rankingeissa maailman terävää kärkeä.

Kutistuvan organisaation vastakohta on kasvava ja kehittyvä organisaatio. Sillä on riittävä rahoitus ja mahdollisuus investoida kehittymiseensä. Sillä on tilaa hengittää. Se toimii tehokkaasti ja keskittyy vain olennaisiin tehtäviinsä. Se kuuntelee ja ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, mutta ei salli ulkopuolisten sekaantua ydintehtäviinsä. Se ei lupaa eikä tee kaikkea kaikille. Yhteisönä se on luja ja tietoinen sekä itsestään että tehtävästään.

Jos joku on unohtanut suomalaisen yliopiston tehtävän, sen voi tarkistaa yliopistolain 2§:stä: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

On siis ne asiat, jotka ovat yliopiston tehtäviä. Sitten on ne toiset asiat, joita pitää vain edistää tehtäviä hoidettaessa. Näiden kahden välillä on tärkeä ero.

Suomen talous on jo kasvu-uralle ja yliopisto ansaitsee tulla käännetyksi samalle polulle. Se argumentti, jossa yliopistojen rahoitusta ei voida lisätä julkisen talouden ongelmien vuoksi, on näköalaton argumentti. Sellainen näivettää Suomen osaamattomaksi halvan työvoiman maaksi. Se on kaukana korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiosta. Yhtä kaukana se on myös Tutkimus- ja innovaationeuvoston visiosta ja tiekartasta. Suomi tarvitsee uutta voimaa tutkimukseen ja uusien osaajien kouluttamiseen. Juuri nyt yliopistoihin pitää investoida enemmän kuin koskaan. Yliopistoindeksin palauttaminen olisi hyvä alku.

---