Kolumni

Tiede on yliopiston tärkein tehtävä

Lain mukaan yliopistojen tehtävänä on ”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.”

Laki erottaa yliopistot kaikista muista yhteiskunnallisista instituutioista, koska vain yliopistoilla on velvollisuus tehdä tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa opetusta. Tiede on siten yliopistojen ydintehtävä ja samalla myös yliopistojen tärkein pääoma.

Laissa määritelty tieteellisten perusteiden vaatimus ei voi rajoittua ainoastaan henkilökunnan tekemään tutkimustyöhön, vaan myös opinnäytteisiin. Väitöstutkimuksissa tieteellisyys on itsestäänselvyys, mutta voidaanko tieteellisyyttä vaatia myös maisterin tutkintoon vaadittavissa pro gradu -töissä?

Pro gradu -töistä on tullut yliopistoille vaikeasti ratkaistava ongelma. Vaikka moni gradu valmistuu ajallaan, liian monta makaa tietokoneiden kovalevyillä odottamassa viimeistelyä. Jokainen tekemätön gradu rokottaa yliopistojen kassavirtaa noin 15 000 eurolla. Tuskin kukaan tietää tarkkaan, kuinka monta valmistumatonta työtä on tekeillä, mutta professori Juha Hakalan laskelmien mukaan niitä oli jo noin 10 vuotta sitten yli 15 000.

Valmistumaton gradu on ongelma myös opiskelijoille. Moni kärsii tunnontuskia ja vähintäänkin ahdistusta tekemättömästä työstä. Tutkimustyöhön on kuitenkin hankala löytää aikaa, kun samalla pitäisi tehdä työtä, rakentaa parisuhdetta, perustaa perhe, matkustaa ja harrastaa kaikkea hyödyllistä.

Helsingin yliopisto on puuttunut ongelmaan radikaalilla aloitteella. Yliopisto ilmoitti pudottavansa pro gradu -työn opintopistemäärän 40:stä 30:een. Työmäärän rajaamisella tavoiteltiin kansainvälisiä käytäntöjä, mutta todellisuudessa tavoitteena on nopeuttaa opiskelua ja poistaa rekisteristä ainakin osa niistä 4 000 opiskelijasta, jotka ovat taittaneet maisteritaivalta jo yli 12 vuotta.

Graduongelmaa on yritetty ratkoa monella muullakin tavalla, mutta ongelmat eivät poistu temppuja tekemällä tai opiskelijoiden ohjausta tehostamalla. Ongelmana ei nimittäin ole gradu, eikä ohjaus, vaan tiede. Se ei ole staattinen ilmiö, vaan lähes valonnopeudella eteenpäin kulkeva voima. Tämän tietää jokainen, joka ammatikseen tekee tieteellistä tutkimusta. Jos juokset täysillä, voit pysyä nipin napin tieteen vauhdissa mukana.

Jos pro gradu -töiltä vaadittaisiin tieteellistä pätevyyttä, keskeneräisten töiden määrä nousisi moninkertaiseksi. Yliopistot ovat siten jo nyt luistaneet tieteellisyyden vaatimuksista, jotta edes suurin osa lopputöistä saataisiin valmiiksi.

YJos gradut eivät ole tiedettä, niin mitä ne sitten ovat? Yleisin vastaus varmaan on, ettei gradun edes tarvitse olla tiedettä. Se voisi olla vaikka ”opinnäyte”, joka näyttää tieteeltä ja täyttää ainakin joitakin tieteen valmiuksia

Mutta palataan hetkeksi yliopistolakiin. Jos yliopiston tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta, kuinka se voi sallia ”tutkimukset”, jotka eivät täytä tieteen kriteerejä?

Kyse on kuitenkin valtavasta massasta tutkimusta, jolla tähdätään toiseksi korkeimpaan akateemiseen oppiarvoon. Sen saaminen on perinteisesti edellyttänyt tieteellisen menetelmän ja tieteellisen tutkimustyön hallintaa.

Yliopistot ovat vaikeassa välikädessä. Rahoitusmalli painostaa valmistamaan maistereita, mutta toisaalta kansainväliset rankinglistat painostavat nostamaan yliopistojen tieteellistä tasoa. Jos professoreiden ja ammattitutkijoiden aikaa kulutetaan gradujen ohjaamiseen, he eivät ehdi tehdä tieteellistä tutkimusta. Jos professorit eivät ohjaa graduja, seurauksena on gradujen viivästyminen. Noidankehä tuottaa huonon lopputuloksen riippumatta siitä, miten päin kehää kierretään.

Minulla ei ole patenttiratkaisua ongelmaan, joka kuitenkin pitäisi tavalla tai toisella ratkaista. Ongelman ydin on tietysti liian suurissa maisteriohjelmissa. Tiede on vaikea laji, eivätkä kaikki opi koskaan hallitsemaan tieteellistä menetelmää. Tämän tosiasian myöntäminen on kuitenkin vaikeaa. Suomi on koulutuksen mahtimaa ja opetusministeriö kaavailee maisterikoulutuksen laajentamista. Tämä merkitsee suurta joukkoa opiskelijoita, jotka eivät opi hallitsemaan tieteellistä tutkimusta.

Tiede ei valitettavasti tunne kompromisseja, eikä tieteen tasoa määritellä Suomessa. Tämäkin tosiasia olisi hyvä muistaa, kun gradujen vaatimuksia höylätään ohuemmaksi.

---