Tieteen ja tutkijan sananvapauden tila

Onko tiede tänä päivänä autonomista ja vapaata, tai mikä on tutkijan sananvapaus? Maailmalla ja Suomessakin on viime aikoina noussut populistisia ja autoritaarisia virtauksia, jotka eivät erityisemmin arvosta tiedettä ja tutkimustietoa, vaan ne saatetaan jopa nähdä uhkana, jota pitää suitsia. Teemaa pohdittiin Tieteen päivillä.

Kari Enqvist

— Tieteen ja yliopistolaitoksen päätehtävä on tuottaa sivistystä, määritteli perustutkimuksen vahva puolestapuhuja kosmologian professori Kari Enqvist. Oma tutkimukseni voidaankin muutoin katsoa hyödyttömäksi, koska kosmologia ei ole esimerkiksi sen paremmin avittanut teollisuuden vientiponnisteluja kuin antanut osviittaa SOTE-kysymyksiin, Enqvist naurahti.

Vaikka tiede ei ole samalla tavoin demokraattista kuin sananvapaus, yliopistoilla on akateeminen vapaus eli ne päättävät itsenäisesti asioistaan. Myös yliopistoissa tapahtuva tutkimus on vapaata ilman ennalta asetettuja päämääriä.

— Perustutkimus on kuin löytöretki, jota motivoi tieteellinen uteliaisuus, Enqvist tarkensi. Sillä ei ole selkeitä tavoitteita ja perustutkimukseen ajaudutaan sisäisen palon vuoksi. Parhaat voimat päätyvät tutkimukseen, kun saa tehdä sitä, mikä kiinnostaa. Yliopistojen perustutkimus ei ole piitannut kansallisista rajoista, vaan se on toiminut ennemminkin ihmiskunnan kuin kansallisvaltion hyväksi.

Yliopistojen perustutkimusta tosin Enqvistin mukaan nykyään kaventaa se, että kun pyrkimyksenä eivät ole innovaatiot tai ratkaisut arjen poliittisiin kysymyksiin, sitä ei nähdä itseisarvoisena sivistyksenä, mitä se maailmanhistoriaan eniten vaikuttaneena voimana ja modernin elämänmuotomme rakentajana tosi asiassa on ollut. Emmehän osaisi kuvitella elämää ilman sähköä tai uudempana sovelluksena vaikka ilman Internetselainta, jotka kumpikin olivat perustutkimuksesta syntynyttä välillistä hyötyä, mutta joita ei oltu suunniteltu tilauksen perusteella. Näiden "oheisvahinkojen" pitkän aikajänteen Enqvist kuitenkin uskoi suojelevan perustutkimusta suoralta ohjailulta.

— Nykyään tieteen halutaan palvelevan monenlaisia tavoitteita, ja perustutkimuskin täytyisi korvata hyödyllisellä, käytännöllisellä ja innovatiivisella pöhinällä. Hyödyn pitäisi myös realisoitua nopeasti, ei vasta 10 vuoden päästä. Elinkeinoelämä mielellään näkisi yliopistot tuotekehitysosastoina, jolloin se saisi tavoitteensa yhteiskunnan maksettaviksi, arveli Enqvist.

— Poliitikot taas etsivät tieteestä osviittaa ja validaatiota omille valinnoilleen.

Joskus tosin tieteen ja politiikan suhteeseen voi ilmaantua lommoja, kuten hiljan tiedustelulakien käsittelyn yhteydessä, kun oikeusoppineet kokivat joutuneensa useiden kärkipoliitikkojen höykytettäviksi.

— Mitä tulee tutkijan sananvapauteen Suomessa, en ole havainnut yritystä kaventaa perustutkijoiden sananvapautta. Perustutkimus on vapaata, mutta vapautta ei haluta ikävä kyllä enää sponsoroida. Tällainen kamreeriajattelu on mielestäni lyhytnäköistä ja haitallista, Enqvist valitti.

Oili-Helena Ylijoki

Tampereen yliopiston Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Oili-Helena Ylijoki pohti sitä, kuinka tieteen markkinoistuminen vaikuttaa tieteen vapauteen ja tutkijan työhön.

— Markkinaorientaatio on vahvistunut, ja se muuttaa myös mielikuvia tutkimustyöstä, Ylijoki totesi.

— Nykyään hyvä tutkija nähdään usein joustavana ja ketteränä tutkimustiimin jäsenenä, joka työskentelee tehokkaasti ja organisoidusti vaihtuvissa projekteissa. Tutkimusprojektin sisältä kumpuaa markkinalogiikka, koska tutkimus on entistä riippuvaisempaa ulkopuolisesta rahoituksesta. Voidaan puhua akateemisesta kapitalismista, johon kuuluvat spinoffit ja patentit. Kilpailu rahoituksesta on kovaa ja se muokkaa tutkimuksen toimintatapaa.

— Tieteen mittaaminen on lisääntynyt myös ranking-luokitusten avulla, Ylijoki sanoi. Korkea sijoitus näillä markkinoilla kasvattaa mainetta ja näkyvyyttä, ja sen myötä parantaa asemia rahoituskilpailussa.

Ylijoen mukaan projektimuotoisuus lisää tiedeyhteisön jo valmiiksi hierarkisen järjestelmän kerrostuneisuutta eli tuottaa voittajia ja häviäjiä. Projektien sisällä toimivat johtajat ja toisaalta määräaikaista pätkätyötä tekevät projektitutkijat.

Tutkimus on myös enemmän monitieteistä tai tieteiden välistä, koska projekteissa edellytetään yleensä laaja-alaista osaamista.

Ylijoki kertoi, että tiede liikkuu tänä päivänä monilla eri markkinoilla. Lähtien akateemisesta markkinasta tiedeyhteisön sisällä, jossa julkaisumenestys on olennaista ja meriitit yliopistouralla painavia, rahoitusta tarjoavan yritysmarkkinan kautta politiikkamarkkinoille, jossa tutkimustietoa tarvitaan poliittiseen päätöksentekoon ja menestys voi tuottaa tutkijalle vahvan asiantuntijaroolin ja ainakin kasvattaa tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Julkisilla markkinoilla tuotetaan tietoa suurelle yleisölle ja kilpaillaan mediahuomiosta. Ylijoen mukaan koska hektinen mediajulkisuus on hyvin erilaista pitkäjänteisen tieteellisen tutkimuksen kanssa ja vaatii markkinointitaitoa ja itsensä brändäämistä, se sopii huonosti yhteen perinteisen yliopistotutkijan ideaalin kanssa. Seurauksena mediassa esiintyvä tutkija voidaan leimata pinnalliseksi.

Esa Väliverronen

Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen kertoi, että tämän päivän muuttuneessa mediamaisemassa, josta perinteiset portinvartijat puuttuvat, esimerkiksi toimittajat ja tutkijat ovat melko lailla samassa veneessä kohdatessaan sananvapauden rajoituksia. Keskustelu on moninaistunut ja myös polarisoitunut, kun jokainen voi sanoa tai julkaista netissä mitä haluaa. Suomessa etenkin sensitiivisten aiheiden, kuten maahanmuuton tai naistutkimuksen parissa työskentelevät tutkijat kohtaavat vaikeuksia, ja se on merkittävä uhka sananvapaudelle.

Väliverrosen mukaan nykyisessä mediamaisemassa keskustelijoiden arvot ovat vahvasti pinnalla, joten tutkijoiden näkemyksiä tulkitaan herkästi myös poliittisesti värittyneesti. Häiritsevä palaute voi vaikuttaa tutkijoiden käyttäytymiseen ja aiheuttaa itsesensuuria. Joskus palaute voi tosin myös rohkaista tutkijaa asenteella "minua ei vaienneta".

— Pahinta ja isoin ongelma kuitenkin on, jos tutkijat vetäytyvät ja kenttä jätetään muille, Väliverronen totesi

---