Hallitusten päätöksiä
YLL:n
hallitus 8.2.2019
- Saatiin selvitys ajankohtaisesta neuvottelutilanteesta
ja käytiin sektorikohtaisia
neuvottelutavoitteita läpi.
- Saatiin selvitys ulkomaanlehtoreiden
palkkauksesta ja edunvalvonnasta.
- Saatiin selvitys työhyvinvoinnin teemalukuvuodesta
2019-2020.
- Jatkettiin tiede-, tutkimus- ja innovaatiopoliittisen
ohjelman suunnittelua.
- Päätettiin YLL-yhdistysten vuotuisesta
avustuksesta.
- Suunniteltiin YLL-yhdistysten puheenjohtajien
ja hallituksen seminaarin ohjelmaa.
Keskeisenä teemana on jäsenhallinta.
- Saatiin selvitys yliopistojen paikallisista
kuulumisista mm. yt-neuvotteluiden ja
yliopistojen strategiatyön osalta.
- Päätettiin osallistumisesta Pedaforumiin.
Tieteentekijöiden liiton
hallitus 15.2.2019
- Merkitsi tiedoksi lähiviikkoina käynnistyvän
Frankly Partnersin toteuttaman jäsenkyselyn
ja jäsensegmentointihankkeen.
- Keskusteli jäsenmääräkehityksestä ja
jatkotoimista jäsenkasvuun liittyen.
- Päätti toimintastrategian valmistelun jatkamisesta esitetyllä tavalla.
- Kävi keskustelun ajankohtaisista avoimen
tieteen kysymyksistä ja totesi, että
liitto pitää avoimen tieteen edistämistä
erittäin tärkeänä. Totesi kuitenkin, että
nykyinen tiedepolitiikka ohjaa tutkijoita ja
julkaisukäytäntöjä ristiriitaisesti: toisaalta
avoimiin käytäntöihin, mutta toisaalta
JUFO-pisteiden keruuseen. Julkaisukanavien
arvottaminen ohjaa tiedeyhteisöä
tällä hetkellä vahvasti. Hallitus totesi, että
tutkija ei ole desimaali. Tieteentekijöiden
arviointi nykyisillä organisaatiotasolle
tarkoitetuilla julkaisumittareilla ei toimi.
- Merkitsi tiedoksi yliopistojen rahoitusmallivaihtoehdon
valmistelutilanteen ja
päätti käsitellä lopullista ehdotusta seuraavassa
kokouksessa.
- Merkitsi tiedoksi ajankohtaiset asiat
Akavan hallituksesta ja JUKOsta.
- Merkitsi tiedoksi Oulun yliopiston yt-neuvottelut.
- Merkitsi tiedoksi Tieteentekijöiden yhdistyspäivät 22.—23.3. Helsingissä.
Professoriliiton
hallitus 1.3.2019
- Opetusministeri vieraili liiton hallituksen
kokouksessa. Hänen kanssaan
keskusteltiin mm. yliopistojen ja tieteen rahoituksesta.
- Käsitteli ajankohtaista työmarkkinatilannetta.
Työterveyslaitos on ilmoittanut
aloittavansa YT-neuvottelut, jotka johtavat
enimmillään 40 työsuhteen päättymiseen
tai osa-aikaistamiseen.
- Sai tiedoksi, että JUKO ssa on aloitettu
tavoitteiden valmistelu seuraavalle neuvottelukierrokselle.
- Hyväksyi liiton tilinpäätöksen.
- Sai selvityksen 21.-22.2. järjestetystä
HERSC:n kokouksesta.
- Päätti, että liiton jäseneksi hyväksytään
määräaikaisessa palvelussuhteessa työskentelevä
ilman aikarajoitusta. Muutoin
jäseneksi hyväksymisen edellytykset
säilyvät ennallaan.
- Merkitsi tiedoksi, että liitto on mukana
Mitä jos tiedettä ei olisi -kampanjassa.
Faceook-kampanja alkaa 4.3. Kampanja
käyttää tunnuksia #joseitiedettä, #tiedevaalit
ja #vaalit2019. Tämän lisäksi liitto
on mukana -järjestämässä vaalipaneeleita
yhdessä yliopistojen kanssa Oulussa,
Turussa ja Tampereella.
- Merkitsi tiedoksi, että liiton edustaja on
tavannut Vasemmistoliiton kansanedustajia.
- Merkitsi tiedoksi, että OKM on myöntänyt
Suomalaiselle Tiedeakatemialle 600 000
euroa tiedeakatemioiden yhteisen tiedeneuvonannon
organisointiin Suomessa.
Painetussa lehdessä sivu 58