Pääkirjoitus

Uusi tilanne, vanhat kujeet

Mikä on yliopistoissa tehtävän työn ydin? Mikä tekee yliopistoista yliopistoja, korkeimman koulutuksen ja tutkimuksen tyyssijoja? Ihmiset. Eivät huoneet, salit tai edes kasvokkain tapahtuvat palaverit; eivät prosessit, matriisit tai paljon suitsutetut etäyhteydet, vaan intohimo tietoon ja sen jakamiseen.

Uusi tilanne on todella uusi tätä tekstiä kirjoittaessani; koulut ovat siirtyneet valtakunnallisesti etätyöhön juuri tänään ja kotonani koululaiset opettelevat uusia tapoja oppia. Uusi tuo tullessaan lisätyön ohella myös jännitystä ja jopa pelkoa, mutta toisaalta työt jatkuvat: Olen aamulla osallistunut palaveriin, samoin eilen illalla ja huomiseksikin on jo varattuna pari neuvottelua. Ohjaan tutkielmia ja iltapäivällä väitöskirjaa. Suunnittelen juuri käsikirjoituksen runkoa ja selvittelen tilastoanalyysien tuloksia; tietty kirjoitan myös tätä YVV:ksi luokiteltavaa juttuakin. Ainoa ero on, että teen tätä kotona, luottaen sähköisiin järjestelmiin.

Digiloikka on terminä jokseenkin hirmuinen, mutta sitä tässä eletään täydellä teholla. Yliopistojen fyysiset ovet ovat suljetut monin paikoin, mutta työ jatkuu, akuuttien paineiden alle jääneet kehittämistehtävät kutsuvat. Työhyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta on keskeistä, että tuki toimii ja uusien toimintatapojen ja opetusjärjestelyjen muovaaminen eivät vie kaikkia voimia. Taatusti kuorma on nyt raskas, mutta yliopistolaisilta löytyy joustavuutta ja kykyä tehdä asioita uudella tavalla.

Kovalla koetuksella on johtaminen, jolta kaivataan nyt kaikilla tasoilla asiantuntemusta, kannustavuutta, selkeyttä ja malttia. Ylireagointi ei kuulu yliopistojen luonteeseen, eikä sitä kaivata nyt poikkeustilanteessakaan. Selkeät ja yhdenvertaiset ohjeet hälventävät epäilyjä, tuki sähköisten työvälineiden käytössä ylläpitää toimintakykyä ja tuloksellisuutta, ja asiantunteva viestintä tukee yhteisöllisyyttä. Yliopistoilla on mahdollisuus toimia mallikkaasti ja osoittaa johtamisellaan esimerkkiä koko yhteiskunnalle.

Myös poikkeusolojen jälkeinen aika on syytä pitää mielessä, jotta paluu normaaliin arkeen sujuisi mutkitta. Vaatimusten on tapana kasvaa, kun ollaan tiukoilla, mutta erityisolosuhteet ovat nimensä mukaisia, ne tulee myös purkaa, vaikkei niiden tuomia oppeja saakaan menettää.

Yliopistolaiset tekevät kansakunnan menestyksen kannalta aivan välttämätöntä työtä: koulutamme lääkärit, asianajajat, diplomi- insinöörit, johtajat, opettajat ja tulevaisuuden innovaatioiden rakentajat, eli tutkijat. Tämä työ mahdollistaa menestyksen, se myös takaa sivistyksen ja toimii kivijalkana.

Tiedebarometrin mukaan yliopistoihin luotetaan, instituutiomme on uskottava ja arvostettu, mutta silti elämme määräaikaisissa pätkätöissä ja palkkauksemme ei vastaa koulutustasoamme. Ja lisäksi viime aikoina meihin on kohdistettu raakaa puhetta, joka ei kannusta jakamaan tutkittua tietoa yhteiskunnan avuksi. Jos tutkittuun tietoon ei luoteta, mielipiteet vievät voiton. Jos tutkijoihin ei luoteta, ihmiset eivät osallistu hankkeisiimme. Koronavirus ei taltu mielipiteillä tai edes älykkäillä pohdinnoilla, ainoa tie on tutkimus; siihen tarvitsemme yhteistyötä ja tutkitun tiedon arvostusta.

Tieteentekijät ovat nyt kiertäneet lähes kaikki yliopistot. Tämän yliopistokierroksen myötä minulle on muodostunut selkeä kuva siitä, kuinka monialaista, vaikuttavaa ja korkeatasoista työtä yliopistolaiset tekevät. Se on juuri se pohja, jonka turvin selviämme kaikesta — yhdessä ja toisiimme luottaen.

Karanteenista terveyttä toivottaen.

---