EUA -CDEn temaattinen kokous pidettiin Ivane Javakhishvili Tbilisi State Universityssä, Georgiassa. Kuvassa keskellä yliopiston rehtori George Sharvashidze.

Kiikarissa tohtorien modernit urapolut

Tohtorien työmarkkinat yliopiston ulkopuolella yleistyvät, opetusuran ei pidä olla umpikuja, raja-aidat yliopistohenkilöstön välillä hälventyvät. Nämä teemat olivat keskiössä European University Association – Council for Doctoral Education -asiantuntijakokouksessa.

Valtaosa tämän päivän väitöskirjatutkijoista sijoittuu moninaisiin asiantuntijatehtäviin yliopistojen ulkopuolelle: tutkimuslaitoksiin, yrityksiin, julkiselle sektorille, hallintoon ja järjestöihin. Traditionaalinen väitöksen jälkeinen akateeminen ura yliopistossa, opettajana tai tutkijana on saanut rinnalleen ns. modernin tohtorin uran. Väitelleiden tohtoreiden aiempaa laajempi hyödyntäminen elinkeinoelämän, poliittisen päätös- ja asiantuntijatyön ja uusien sosiaalisten ja teknologisten innovaatioiden tuottamisessa onkin jäsentänyt tohtorikoulutuksen periaatteita jo pitkään.

Vuoden 2020 European University Association – Council for Doctoral Education (EUA-CDE) temaattinen kokous keskittyi sekä perinteisen että modernin tohtoriuran mahdollisuuksiin, solmukohtiin ja kehittämistoimiin. Council for Doctoral Education on vuodesta 2008 EUAn osana toimiva, 36 maata ja 260 yliopistoa edustava tohtorikoulutuksen asiantuntijaelin (eua-cde.org). Syntymästään lähtien se on nostanut tohtorikoulutuksen laatua, herättänyt keskustelua hyvien ja läpinäkyvien käytäntöjen periaatteista ja tuonut tohtorikoulutuksen ammattilaiset yhteen vuosittaisiin tapaamisiinsa.

Tbilisissä, Georgiassa pidetyn kaksipäiväisen tapaamisen aikana 120 eurooppalaisen yliopiston edustajat keskustelivat työurakysymysten ohella myös akateemisuuden ja yliopistojen tulevaisuudesta, väitöskirjatutkijoiden hyvinvoinnista, työelämätaitojen kerryttämisestä, tutkijan vastuullisesta arvioinnista ja tutkijuuden sukupuolittuneista kysymyksistä

Päivien pääteeman, urakehityksen, sisällöstä voisi nostaa esille kolme seikkaa. Ensimmäisenä sen, että tohtoreiden työmarkkinat ovat laajenemassa ja ettei väitöksen jälkeistä uraa yliopiston ulkopuolella tule nähdä ”vaihtoehtoisena” urana tai akateemista yliopistouraa vähäpätöisempänä. Juuri tähän kulttuuriseen muutokseen jako traditionaaliseen ja moderniin uraan viittaa.

Euroopan sisällä on olemassa maita, joissa tohtorikoulutus on vasta laajenemassa ja kehittymässä systemaattisemmaksi ja tasokkaammaksi ja väitelleistä opettajista on pula. Tällöin yliopistosektori yhä tarjoaa valmistuneille tohtoreille luontevan uran. Pidempään tohtorikoulutustaan kehittäneissä maissa, Suomi mukaan lukien, tämä ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa, vaan valtaosa väitelleistä sijoittuu tehtäviin yliopiston ulkopuolelle. Keskimäärin olemme siis tilanteessa, jossa väitöskirja- ja postdoctutkijoiden määrä nousee samalla kun yliopistosektorin tarjoamat työmahdollisuudet kaventuvat. Olennaisena kaikkien väitelleiden osalta nähtiin kattava ja systemaattinen tohtoriurien seuranta, jossa Suomi Ranskan ohella noteerattiin hyväksi esimerkiksi, kiitos Aarresaariverkoston valtakunnallisen seurantatyön.

Keskustelussa painottui yliopiston sisäisten urien monipuolisuus ja kestävyys (sustainability). Keskeisenä nähtiin yhtäältä yliopisto-opettajuuden tukeminen siten, että opetukselle rakentuvalle urapolulle ei luotaisi lasikattoja tai umpikujia ja että opettajuus yliopistojen perustehtävänä tunnistettaisiin ja siihen kannustettaisiin. Yhteisesti hyväksytty opettajan asiantuntijuutta ja osaamista arvioivan välineen kehittäminen nähtiin tässä keskeiseksi työkaluksi. Toisaalta nostettiin esille postdoc-tason tutkijoiden koulutuksen kehittämistarpeet osana jatkuvaa oppimista. Miten laajentaa tohtoritason työelämätaitojen tukemista väitöksen jälkeen ja mitkä taidot erityisesti ajankohtaistuvat postdoc-vaiheessa? Monessa maassa tutkijakoulujen roolin on nähty laajenevan myös väitöksen jälkeisen koulutukseen. Postdoc- tutkijuutta tavoittelevien, yliopistoissa jatkavien tohtoreiden urapolkujen todettiin usein haarautuvan siten, että osa siirtyy yliopiston ulkopuolisiin tehtäviin toisten jatkaessa yhä vahvemmin kilpailtua tenure-uraa.

Kolmas kokouksessa keskusteltu yliopiston sisäinen urapolku koskee ns. kolmatta tilaa (third space). Celia Whitchurchin nimeen kenties useimmin liitetty termi (2008, 2009, 2012) viittaa opetus- ja tutkimushenkilökunnan ja hallintohenkilökunnan välisen tiukan rajan osittaiseen hämärtymiseen. Korkeakoulutuksen kentän tehtävien ja projektien monimuotoistuessa tiukkaa rajaa tutkimus- ja hallintohenkilökunnan välille ei aina ole mahdollista vetää, ja tapaamiset ”kolmannessa tilassa” edellyttävät silloittavaa asiantuntijuutta, joka välittää eri toimijoiden tulkintoja.

Keskustelussa esitettiin myös kritiikkiä third space -termiä kohtaan kysymällä, miten se eroaa palvelu- tai hallintohenkilökunta -termeistä. Kolmas tila kenties purkaa tutkimus, -opetus ja hallintohenkilöstön välistä kuilua ja näkemystä hallinnosta joukkona epäakateemisia ihmisiä (non-people). Se tuo esille korkeakoulutuksen toimintakentän laajentumisen ja sen vaatiman monipuolisen asiantuntijatarpeen, jonka pohjana on usein tohtorin väitöskirja. Tällöin väitöskirjatutkijoille avautuu opetus- ja tutkimustehtävien lisäksi mahdollisuus toimia ”Third space invader” -roolissa.

EUA-CDEn seuraava vuosikokous on tätä kirjoittaessa määrä järjestää Manchesterissä 24-26.6.2020 teemalla The Role of Doctoral Education within Europe’s Universities.

---