”Vaikka asiat tuntuisivat itsellekin jo itsestäänselvyyksiltä, on paljon ihmisiä, jotka lukevat siitä tiedotteesta ensimmäistä kertaa. Kannattaa varautua toistamaan ja toistamaan ja neuvomaan tutkijoita tekemään samoin.”

Tiedeviestinnän 10 teesiä

Helsingin yliopistolla viestinnän asiatuntijana pitkän uran tehneellä Minna Meriläinen- Tenhulla on Suomen pisin kokemus yliopistoviestinnästä. Nyt viime syksyllä sairauseläkkeelle jäänyt Meriläinen tiivistää oppimansa kymmeneen käskyyn.

1. Asiaa!

Lounastauon aikana tuolille oli ilmestynyt post it -lappu. Siinä luki tiiviisti ”Asiaa!”

— Tiesin heti, mistä oli kyse. Pomolla oli asiaa ja hän halusi minut luokseen heti, Meriläinen-Tenhu muistelee.

Vaikka lapusta on aikaa liki 40 vuotta — kaikki tapahtui jo ennen kun Meriläinen-Tenhu oli edes töissä yliopistolla – tiivistyy siinä hänestä viestinnän oleellisin opetus.

— Pitää mennä suoraan asiaan ja keskittyä siihen. Kerro suoraan ja selkeästi se, mitä haluat kertoa. Kaikki muu on lopulta toissijaista. Myös turha kikkailu kannattaa unohtaa — tiedotuksessa on kyse oleellisen välittämisestä.

Viestintä ei myöskään ole markkinointia. Markkinoinnissa yritetään myydä jotain, tiedotuksessa viedään viestiä eteenpäin.

— Kannattaa olla hyvin varovainen viestinnän ja markkinoinnin yhdistämisessä. Niillä on eri päämäärät ja kohdeyleisöt. Viestinnäksi naamioitu markkinointi vie helposti luottamuksen tiedotukseen.

2. Erikoistuminen kannattaa

Kun Meriläinen-Tenhu tuli yliopiston viestintään vuonna 1987, oli koko yliopistolla viisi tiedottamista hoitavaa ihmistä. Koko joukko työskenteli rehtorin kanslian alaisuudessa. Ensin hän hoiti ulkoista tiedotusta, mutta pian hän sai vastuulleen yliopiston tiedeviestinnän. Näin laajan kentän hallitseminen Helsingin yliopiston kokoisessa organisaatiossa oli tietysti mahdotonta.

— Oli suuri parannus, kun viestijöitä palkattiin lisää ja siirryin luonnontieteellisen tiedekuntaan Kumpulaan 2004. Silloin pystyin keskittymään yhden kampuksen asioihin.

Hän ihmetteleekin viestinnän nykyistä ihannetta, jossa kaikki tekevät kaikkea. Paljon parempiin tuloksiin päästäisiin antamalla ihmisten erikoistua ja päästä perille oman alansa tutkimuksesta, peruskäsitteistä a asiantuntijoista.

— Aika monta kertaa tutkija on luullut minunkin olevan fyysikko tai kemisti, vaikka olen humanisti Meriläinen-Tenhu kuvaa.

JKyse on kokemuksen kautta tulleesta alan ja termistön tuntemisesta.

3. Tutustu!

Alaan tutustuminen ei onnistu ilman tutustumista ihmisiin. Siis ulos työhuoneesta ja neukkareista. Siirryttyään Kumpulan kampukselle Meriläinen-Tenhu kertoo lähteensä systemaattisesti tutustumaan ihmisiin seminaareihin, kahvihuoneisiin ja tupakkapaikoille.

— Olen lähestynyt uusia ihmisiä ihan sillä, että minä olen Minna, kukas sinä olet ja mitä teet?

Ihmisiin tutustuminen luo kontakteja, jotka ovat kullan arvoisia esimerkiksi etsiessä haastateltavia medialle. Pelkän tutkimusalan lisäksi on hyvä tietää, kuka osaa ja tykkää esiintyä.

Tutulle viestijälle on myös helpompi puhua.

— Isojakin uutisia on tullut vastaan ruokalassa. Joku on tullut nykäisemään hihasta, että oletko Minna kuullut tällaisesta, kiinnostaisiko se laitoksen ulkopuolella?

4. Ei satanen vaan maraton

Erikoistuminen ja ihmisiin tutustuminen eivät tapahdu hetkessä. Mutta tiedeviestintä ei olekaan pikamatka vaan kestävyysjuoksua, Meriläinen-Tenhu muistuttaa.

— Tutkimus etenee askel askeleelta ja perusasioihin palataan aina uudestaan. Vaikka asiat tuntuisivat itsellekin jo itsestäänselvyyksiltä on paljon ihmisiä, jotka lukevat siitä tiedotteesta ensimmäistä kertaa. Kannattaa varautua toistamaan ja toistamaan ja neuvomaan tutkijoita tekemään samoin.

5. Yleisö istuu kolmosen ratikassa.

Tutkijoiden näkökulma ulkoiseen viestintään on usein hieman vino. Heillä on aina enemmän tietoa kuin viestinnän asiantuntijalla, mutta he puhuvat yleensä omalle, kansainväliselle tutkijayhteisölleen. Viestinnän varsinainen yleisö on kuitenkin toisaalla.

— Kun tein tiedotteita, mietin ihmisiä, joita näin työmatkalla kolmosen ratikassa. He ovat minun yleisöni. Tieteestä pitää kertoa tavalla joka heitä kiinnostaa ja jota he ymmärtävät.

Yliopiston sisäiset asiat kannattaa pitää sen sisällä.

— Esimerkiksi tiedekuntien hienoistakaan juhlista on usein turha kertoa ulospäin, eivät ne kiinnosta ratikan matkustajia.

7. Priorisoi.

Vaikka kuinka erikoistuisi, kukaan ei ehdi kaikkea. Tiedeviestinnässä on aina uusia tuloksia, uusia tutkimusryhmiä, uutta asiaa — yliopistolla myös uutta byrokratiaa. Kannattaa siis miettiä, mihin aikansa käyttää.

— Työpäivässä on rajallinen määrä tunteja ja niitä venyttämällä polttaa itsensä loppuun. Jos ei ehdi kaikkea, mieti, mikä on tärkeintä, ja tee se.

Tässä on tärkeää myös pitää oma päänsä, vaikka se ei miellyttäisi kaikkea.

— Niin omat pomot, tutkijat kuin dekaanit saattavat pitää tärkeinä ihan toisia asioita kuin itse koet oleelliseksi. Silloin kannattaa muistaa, että sinä olet oman työsi asiantuntija, eivät he. Kokouksiin voi mennä valtavasti aikaa ilman varsinaista hyötyä.

Tutkijoiden mielestä tiedottajan tärkeysjärjestys voi vaikuttaa hassulta. Heistä itsestään liian tutulta tai pieneltä kuulostava asia voi silti olla suurelle yleisölle valtavan kiinnostava. Laitoksen sisällä tärkeinä pidetyt nimitysuutiset eivät usein kiinnosta ketään.

8. Tarkkuus.

Vaikka olisi kiire, tarkkuudesta ei saa tinkiä. Tiedottaessa on aina pelissä niin oma kuin yliopiston maine.

— Tarkista, tarkista ja tarkista. Yliopiston viestinnässä ei saisi olla virheitä. On myös parempi sanoa, että epävarma asia pitää vielä tarkistaa, eikä antaa ulos tietoa, josta ei ole aivan varma.

Vuosien saatossa jotkut tutkijat oppivat luottamaan Meriläinen-Tenhuun jopa faktantarkastajana, antoivat hänelle julkaistavaksi puolivalmista materiaalia, koska luottivat siihen, että viestintä käy sen vielä läpi.

9. Löydä oma tapa tehdä

Vaikka Meriläinen-Tehulla on vahvoja näkemyksiä, ei hän tarkoita, että kaikkien pitäisi tehdä tiedeviestintää samalla tavalla kuin hän.

— Eri ihmisillä on eri vahvuudet. Yksi kirjoittaa hyvin, toinen esiintyy, kolmas ymmärtää somea. Löydä omasi ja hyödynnä niitä. Viestintä on siitä hauskaa ja kiinnostavaa, että harvoin on yhtä oikeaa tapaa tehdä.

Hyvä johto myös tukee tätä eikä pakota kaikkia samaan muottiin.

— Viimeisinä aikoina yliopistolla minua yritettiin siirtää toisiin tehtäviin — vaikka vahvuuteni oli nimenomaan Kumpulan tuntemus. Ei mitään järkeä.

10. Rohkeus

Tutkimus ja uuden tiedon levittäminen tarvitsevat uskallusta kysyä, selvittää ja kyseenalaistaa. Myös tieteestä viestiminen tarvitsee näitä kaikkia, Meriläinen- Tenhu korostaa.

— Tiedottajalla ei pitäisi olla kysymyksiä, joita ei uskalla kysyä. Jos vaikka tutkimustiedotteessa on jotain kummallista, varmista aina, että olet ymmärtänyt oikein, vaikka kysymys voisi tuntua kiusalliselta. Ja jos tutkimus on oikein tehty, ei sen tulos voi väärä, vaikka se olisi ikävä tai kiusallinen.

— Loppujen lopuksi tiedeviestinnän tehtävänä on kertoa eteenpäin se, mikä on uusinta ja oleellisinta. Se ei aina ole helppoa, mutta siihen on silti pyrittävä.

---