Yhteiskuntatieteet sivuosassa

Ilmastonmuutostutkimuksen rahoitus on valunut ennen kaikkea luonnontieteille. Nyt tutkitun tiedon pohjalta pitäisi pystyä muuttamaan monia yhteiskunnallisia instituutioita nopeasti ja yhtä aikaa. Tähän tarvitaan yhteiskuntatieteitä, tutkijat Ville Lähde ja Janne Hukkinen sanovat.

Yhteiskuntatieteet ovat pahasti alakynnessä ilmastonmuutostutkimuksen rahoituksessa. Vuosina 1990–2018 luonnontieteiden ja tekniikan tutkimus sai maailmanlaajuisesti 770 prosenttia enemmän kilpailtua tutkimusrahaa ilmastonmuutoksen tutkimiseen kuin yhteiskuntatieteet, tutkijat Indra Overland ja Benjamin K. Sovacool laskivat Energy Research & Social Science -lehdessä vuonna 2020. Luonnontieteet saivat ajanjaksolla 40 miljardia dollaria rahoitusta, yhteiskuntatieteet 4,6 miljardia.

Tutkijoilla on selvä näkemys siitä, onko jakosuhde oikea. Artikkelin otsikko on The misallocation of climate research funding, ilmastotutkimusrahoituksen väärä kohdentaminen.

”Ilmastotutkimuksen rahoitus vaikuttaa perustuvan sille oletukselle, että jos luonnontieteilijät selvittävät ilmastonmuutoksen syyt, vaikutukset ja teknologiset hoitokeinot, niin poliitikot, virkahenkilöt ja kansalaiset muuttavat välittömästi käyttäytymistään ongelman selvittämiseksi. Viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, että tämä oletus ei kanna”, tutkijat kirjoittavat.

Ilmastonmuutostutkimuksen rahanjako on samankaltainen myös Suomessa. Suomen Akatemia jakoi vuosina 2011–2020 biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan aloille yli 60 prosenttia ilmastonmuutostutkimuksen rahoituksesta. Luonnontieteet ja tekniikka saivat vajaan kolmasosan, kun taas kulttuurille ja yhteiskuntatieteille jäi vajaa kymmenys kokonaispotista.

Sekä Overlandin ja Sovacoolin että Acatiimin laskelmat on saatu tekemällä rahoitustietokantoihin sanahakuja termeillä kuten climate change ja climate mitigation tai ilmastonmuuto ja hiilineutraaliu. Tulokset eivät siksi kerro tarkkoja rahamääriä, mutta antavat suuntaa rahoituksen jakautumisesta. Overlandin ja Sovacoolin laskelmat perustuvat 332 rahoittajan päätöksiin 37 eri maasta. Suomesta tarkastelussa on mukana Suomen Akatemia.

Acatiimi pyysi kahta Akatemia-rahoitusta saanutta yhteiskuntatieteilijää pohtimaan, miksi yhteiskuntatieteet tuntuvat jääneen muiden jalkoihin, kun tutkimusrahaa jaetaan.

Janne Hukkinen

Yhteiskuntatieteellisen ilmastotutkimuksen osuus rahoituksesta on viime vuosina alati vähentynyt, arvioi ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen Helsingin yliopistosta. Hän näkee syyksi Akatemian virtaviivaistetun toimikuntarakenteen. Akatemiassa on kolme toimikuntaa. Yksi keskittyy biotieteisiin, terveyteen ja ympäristöön, toinen kulttuuriin ja yhteiskuntaan ja kolmas luonnontieteisiin ja tekniikkaan. Yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus on Hukkisen mukaan selvä väliinputoaja. Sitä edustaa vain yksi toimikuntien 33 jäsenestä. Myös Overland ja Sovacool näkevät rakenteiden ohjaavan rahoitusta kansainvälisessä analyysissään.

Tutkimuslaitteet ovat luonnontieteissä usein kalliita, ja siksi ne tarvitsevat usein suuren rahoituksen. Tämän perustelun Hukkinen hyväksyy. Rahoituspäätöksiin vaikuttaa kuitenkin myös määrällisten kriteerien ylivalta, ja se on hänen mielestään väärin. Hukkinen kritisoi erityisesti h-indeksiä, jolla asetetaan tutkijoita järjestykseen siteerausmäärien perusteella.

— Yhteiskuntatieteissä on vuosikymmenet kirjoitettu yksin tai pienessä ryhmässä, mutta luonnontieteissä isolla joukolla. Vaikka olisit yksi sadasta kirjoittajasta, viittausmäärät kasvavat nopeasti valtaviksi. Tällainen ei kerro tutkimuksen laadusta juuri mitään, mutta rahoittajat arvostavat isoja viittauslukuja.

Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimus hallitsevat myös julkista keskustelua ilmastonmuutoksesta, sanoo ympäristöpolitiikan ja -filosofian tutkija Ville Lähde itsenäisestä Bios-tutkimusyksiköstä. Ihmis- ja yhteiskuntatieteistä pääsee esiin lähinnä taloustiede.

— Taloustutkijoita kysytään hinnoittelemaan ilmastonmuutoksen seurauksia: Kuinka kauan voidaan antaa muutoksen edetä kustannustehokkaasti? Tällainen sivuuttaa monia ekologisia ja inhimillisiä kysymyksiä, Lähde sanoo.

Ville Lähde

Rahoituksen epätasaista jakautumista selittävät kummankin mielestä myös erot tieteenalojen metodeissa. Yhteiskunnalliset lähestymistavat ovat heikoilla, kun lähtökohtana on laskennallinen mallintaminen, Lähde toteaa. Hukkinen sanoo monen luonnontieteilijän kuvittelevan, että ainoa oikea todistelun muoto on tilastotieteellinen päättely.

— Iso määrä tutkimuksia kertoo, että monet tapaukset ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksesta ovat ainutlaatuisia, joten ne eivät tuo tilastollisesti todennettavaa tietoa. Silti yhden, kompleksisen tapauksen dynamiikka voi olla arvokas. Yksi tapaus voi kertoa, miten asiat muuttuvat tietyssä systeemissä.

Luonnontieteissäkin yksi tapaus voi sitä paitsi olla mitä tärkein, Hukkinen toteaa. Hän jatkaa havainnoilla, joita on tehty monimutkaisten järjestelmien tutkimuksessa.

— Jos tutkimasi monimutkainen sosioekologinen järjestelmä sattuu olemaan murroksessa, sen dynamiikka on kuvattavissa, mutta muita vastaavia järjestelmiä ei ehkä ole.

Tällaiset erot eri tieteiden lähtökohdissa voivat johtaa Hukkisen mukaan siihen, että rahoituksista kamppailevat yhteiskuntatieteilijät ja luonnontieteilijät puhuvat toistensa ohi.

— Monitieteinen keskustelukyky toisi mahdollisuuksia hedelmällisille yhteishankkeille. Siihen kuitenkin tarvitaan tiedepoliittista rakentamishalua, Ville Lähde sanoo.

Janne Hukkisen mukaan luonnontieteilijät eivät yleensä arvosta tieteidenvälisiä hankkeita, kuten luonnontieteiden lähestymistavan yhdistämistä yhteiskuntatieteelliseen lähestymistapaan. Lähdekin haluaisi kehittää yhteistä puhetapaa, jotta tiedemaailmassa edettäisiin parhaisiin ratkaisumalleihin.

Ratkaisu on kuitenkin jo olemassa, Hukkinen ajattelee. Tutkijoista, viranhaltijoista ja liike-elämän edustajista koostuva Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) käynnistää rahoituskierroksia valtioneuvostolta saadun budjetin mukaisesti. Vuonna 2014 perustettu STN pyytää tutkijoita esittämään tärkeitä teemoja, joista neuvosto muotoilee tiedeyhteisön näkemykset valtioneuvoston päätettäväksi. STN-hankkeet ovat lähtökohtaisesti monitieteisiä.

— STN on löytänyt tasapainon, jossa tutkijoilla on sekä pakotteita tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta että tarpeeksi vapautta tehdä hyvää tutkimusta. Kokonaisuus toimii.

63-vuotias Hukkinen sanoo, että juuri STN-rahoitus on mahdollistanut hänen pitkällä urallaan sen tieteidenvälisesti kiinnostavan tutkimuksen, mihin hän on aina pyrkinyt. Akatemian toimikuntajako sopi siihen heikosti. Hän lisäisi suomalaiselle tieteelle STN:n kaltaista rahoitusta.

Hukkinen myöntää olevansa sikäli jäävi, että hän johtaa isoa STN-konsortiota Wise eli luova sopeutuminen viheliäisiin ekososiaalisiin muutoksiin. Myös Bios-yksikkö kuuluu samaan konsortioon.

— Bios-yksikkö pyrkii edistämään monitieteistä ympäristötutkimusta, ja siihen STN-rahoitus antaa aidon mahdollisuuden, Lähde kommentoi.

Ilmastonmuutoksen fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista prosesseista on jo runsaasti tietoa. Lisää tietoa tarvitaan, mutta jo nykytutkimus kertoo, että poliittisesti vaikeita toimenpiteitä vaaditaan paljon. Seuraava iso kysymys on Lähteen mukaan se, miten laaja ja hallittu yhteiskunnallinen muutos saadaan toteutettua.

Yhteiskunnallinen siirtymä edellyttää hänen mukaansa poliittista halua rakentaa yli vaalikauden kestäviä ohjelmia. Tällainen raami toisi myös tutkimukseen nykyistä pysyvämmät suuntaviivat ja tärkeysjärjestyksen.

— Kun pitää muuttaa monia yhteiskunnan instituutioita samanaikaisesti, samaan suuntaan, silloin tarvitaan ihmis- ja yhteiskuntatieteitä. Tällainen tutkimus on lastenkengissä.

Hyväksi suomalaisesimerkiksi monitieteisestä ilmastonmuutoksen tutkimuksesta Lähde nostaa akateemikko Markku Kulmalan laajakatseisuuden: ilmakehätutkimuksen suuri nimi on tehnyt yhteistyötä myös taiteilijoiden kanssa. Lähde arvostaa niin ikään Koneen Säätiön ihmis- ja yhteiskunnallista lähestymistä ympäristökysymyksissä sekä työelämäprofessorina toimineen toimittaja Hanna Nikkasen ja journalistiikan opiskelijoista koostuneen työryhmän Hyvän sään aikana -tietokirjaa ja verkkosivustoa.

Ilmastonmuutostutkimusta ohjaa Ville Lähteen mukaan vahvasti hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC. Tutkijan pettymykseksi IPCC:n keskeisissä ilmastoraporteissa ei ehdoteta syvällisiä yhteiskunnallisia muutoksia.

— IPCC:n esittämissä yhteiskunnallisen kehityksen skenaarioissa ei poiketa kauaksi vallitsevasta suunnasta. Yksi selitys lienee se, että myös IPCC:ssä on vain vähän yhteiskuntatieteilijöitä.

Arvovaltaisen paneelin tieteenalojen painotus kertautuu kansallisissa tieteiden rahoitusjärjestelmissä.

Janne Hukkinen ei usko, että yksistään yhteiskuntatieteiden rahoituksen nosto luonnontieteiden tasolle edistäisi suuresti ilmastopolitiikkaa. Tutkimuksen ja päätöksenteon vaikea vuorovaikutus kohenisi Hukkisen mukaan sillä, että yhteiskuntatieteellistä asiantuntemusta vahvistettaisiin päätöksenteossa ja turvattaisiin näkökulmien moninaisuus. Asiantuntijapaneelit tarjoavat tähän yhden mahdollisuuden.

— Toisaalta paneelin on kommunikoitava päättäjille ja suurelle yleisölle asiantuntijoiden näkemyserot, toisaalta sen on puntaroitava näkemyksiä keskenään ja estettävä epävarmojen oletusten nousu hallitsevaan asemaan päätöksenteossa, Hukkinen sanoo.

Ei ilmastonmuutostutkimuksen rahoitus silti kokonaisuudessaankaan vastaa ilmiön merkitystä, Indra Overland ja Benjamin K. Sovacool kirjoittavat. Yksin ilmastonmuutoksesta johtuvien myrskytulvien vahinkojen korjaamiseen kuluu maailmassa vuosittain ainakin 40 miljardia dollaria, eli yhtä paljon kuin luonnontieteiden ja tekniikan tutkijat ovat saaneet ilmastonmuutostutkimukseen vuosina 1990–2018.

Rahaa kuitenkin olisi, jos olisi poliittista tahtoa. Esimerkiksi yksin Yhdysvaltain liittovaltio rahoitti HIV:n ja aidsin tutkimusta ja hoitoa 35 miljardilla dollarilla pelkästään vuonna 2019. Samanlaiset satsaukset ilmastonmuutokseen ja energiantuotantoon liittyvään yhteiskuntatutkimukseen voisivat tuottaa huomattavat hyödyt maailmanlaajuisesti, Overland ja Sovacool uskovat.

”Tärkeä ensimmäinen askel voisi olla kartoittaa tarkasti rahoituksen nykyiset puutteet ja uudet painopisteet, jotta saataisiin määriteltyä tarkalleen, miten paljon rahoitusta tarvitaan mihinkin haasteisiin, teemoihin tai ongelmiin”, tutkijat kirjoittavat.

---

Ilmastonmuutostutkimukseen liittyvän rahoituksen jakautuminen

Suomen Akatemian myöntämä rahoitus vuosina 2011—2020.

	€	%
Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan ala	€ 89 605 626	% 62
Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan ala	€ 42 523 236	% 29
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan ala	€ 13 472 533	% 9
Yhteensä	€ 145 601 395	% 100

Luvut on laskettu toimikunnittain Akatemian rahoituspäätöshaulla hakusanoilla "ilmastonmuuto" ja "hiilineutraaliu".

Euromäärät eivät sisällä koko ilmastonmuutokseen kytkeytyvää Akatemian rahoitusta, koska arvio perustuu rajattuun kahden hakusanan hakuun, eikä mukana ole esimerkiksi strategisen tutkimuksen neuvoston tai tutkimusinfrastruktuurikomitean myöntämää rahoitusta.

---