Kallisarvoiset tekijänoikeudet

Työsopimusta allekirjoittaessa yliopistolaisen nenän eteen saatetaan työntää liite tekijänoikeuksien siirrosta. Mitä yliopisto voi vaatia, ja miksi omista oikeuksista kannattaa pitää kiinni?

Määräaikainen tutkija on päässyt mukaan ulkopuolelta rahoitettuun hankkeeseen, jossa hänen aiemmassa tutkimustyössään keräämänsä aineisto olisi hyödyksi.

Hän on kuitenkin allekirjoittanut työsopimuksen liitteen, joka antaa yliopistolle sopimustutkimuksen aineistoon rinnakkaiset käyttö-, muuntelu- ja edelleenluovutusoikeudet. Jos tutkija tuo hankkeeseen oman aiemman aineistonsa, hän luovuttaa samalla oikeudet siihenkin.

— Olen joutunut sanomaan määräaikaisille tutkijoille, että älä tuo aiemmin keräämääsi aineistoa hankkeeseen, vaan käytä sitä, mitä keräätte hankkeessa. Tee huonompaa tutkimusta, mutta älä ota riskiä, että joku muu hankkeeseen osallistuva julkaisee artikkeleita, jotka perustuvat aiemmin kerättyyn aineistoosi, sanoo yliopistonlehtori Antero Puhakka. Hän on toiminut pitkään Itä-Suomen yliopiston pääluottamusmiehenä.

Itä-Suomen yliopistossa on ollut useita vuosia käytössä sopimus, jonka jokainen allekirjoittaa töihin tullessaan. Sen on tarkoitus vähentää byrokratiaa, mikä on Puhakan mielestä puuta heinää.

— Sopimus voitaisiin tehdä tutkimushankkeen yhteydessä helposti sähköisellä lomakkeella, jolloin se kohdistuisi vain niihin, joille se on relevantti.

Itä-Suomen yliopiston sopimusliite on siinä mielessä kohtuullisesti rajattu, että se koskee vain ulkopuolelta rahoitettua sopimustutkimusta ja oikeuksia siirretään vain siinä laajuudessa kuin kunkin hankkeen rahoitussopimus edellyttää. Periaatteessa tutkija ei siis sitoudu antamaan enempää kuin joutuisi antamaan joka tapauksessa, jos tällaiseen hankkeeseen osallistuu.

Puhakan mainitsema dilemma oman aineiston käytöstä kertoo siitä, että vakiosopimus voi silti tuoda eteen sudenkuoppia.

Ota tai jätä -tilanteita

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että tekijänoikeuksista pitää sopia selkeästi. Tutkijoilla ja opettajilla on oikeudet omiin aineistoihinsa ja työnsä tuloksiin, mutta monissa tapauksissa oikeuksien siirrosta tai rinnakkaisista oikeuksista on järkevää tehdä sopimus. Oikeuksien siirrosta on perinteisesti sovittu hankkeen yhteydessä.

Ulkopuolelta rahoitetuissa tutkimuksissa mennään luonnollisesti rahoittajan kanssa sovituilla ehdoilla. Tutkimusryhmien työssä on tärkeää, että yksi ryhmän jäsen ei voi häipyä oman aineistonsa kanssa, jolloin muu ryhmä jäisi pulaan. Opetusmateriaalien käyttöoikeuksien siirrosta on tarpeen sopia esimerkiksi silloin, kun luodaan avoimia verkko-opintoja.

Erimielisyyttä aiheuttaa yliopistojen lisääntynyt halu vaatia oikeuksia ”varmuuden vuoksi” etukäteen ilman erillistä korvausta. Työntekijä ei tällöin voi tietää, mihin konkreettisiin tulevaisuuden tapauksiin sopimus häntä sitoo.

Tähänastiset oikeuksiensiirtosopimukset koskevat sopimustutkimusta, jossa on yliopiston ulkopuolinen rahoittaja tai jossa on mukana ainakin yksi ulkopuolinen taho ja johon liittyy tuloksia tai toteuttamistapaa koskevia velvollisuuksia. Työntekijä luovuttaa tietyt oikeudet esimerkiksi tutkimustuloksiin ja -aineistoihin. Sopimuksella voidaan siirtää käyttöoikeuksien ohella muuntelu- ja edelleenluovutusoikeuksia. Monissa yliopistoissa on jo vakiosopimus, jonka työntekijä allekirjoittaa työsopimuksen yhteydessä.

— Työntekijä on siinä aika lailla alistetussa suhteessa, ja hänelle voi tulla ota tai jätä -tilanne: joko panet nimen paperiin tai voit lähteä kävelemään, sanoo Hankenin kauppaoikeuden professori Petri Mäntysaari, joka toimii Professoriliiton tekijänoikeustyöryhmän puheenjohtajana.

Myös työsuhteessa oleva saattaa saada oikeuksiensiirtosopimuksen nenänsä eteen. Pakko ei ole allekirjoittaa. Moni voi kuitenkin kokea vaikeaksi kieltäytyä, jos työnantaja sanoo, että tämä on käytäntö. Kun opettajista ja tutkijoista 70 prosenttia on määräaikaisia, valtaosalle allekirjoitus tulee eteen viimeistään silloin, kun haluaa työsuhteelle jatkoa.

Elinkeinoelämän ideologiaa

Tekijänoikeuskäytännöt lähtivät yliopistoissa omiin suuntiinsa vuoden 2010 yliopistouudistuksen jälkeen, kun yliopistot saivat taloudellista itsemääräämisoikeutta. Sivistystyönantajat lisäsi vettä myllyyn vuonna 2016. Se ohjeisti jäsenkirjeessään ottamaan työsopimuksiin liitetekstin, jolla kaikki työsuhteen aikana syntyvä tekijänoikeudellinen aineisto siirretään pysyvästi korvauksetta työnantajalle. Työntekijäliitot tyrmistyivät. Mäntysaari kertoo, että lauseke kuvasti Elinkeinoelämän keskusliiton ajattelutapaa.

— Työnantajapuolella oli vallalla yritysmaailman ideologia, jossa ajateltiin, että yliopisto on kuin firma, tutkijat firman työntekijöitä ja tutkimus kuin yritysmaailman tutkimus- ja kehitystoimintaa, jonka tulokset kuuluvat lähtökohtaisesti firmalle.

Tiedemaailma on toki eri asia. Tutkija voi tehdä työtään saman aiheen ja aineiston parissa, vaikka vaihtaisi työpaikkaa. Yliopistoissa ei sovelleta tekijänoikeuslain muualla vakiintunutta tulkintaa, jonka perusteella työnantaja saa ilman erillistä sopimista hyödyntää työtehtävissä syntyneitä teoksia.

Sivistystyönantajat tyynnytteli yliopistolaisia sanomalla, että ehdotusta ei ollut tarkoitettu varsinaisesti yliopistoille vaan oppilaitoksille ja se liittyi oppimateriaalien käyttöön. Ehdotus sai kuitenkin vastakaikua ja sopimuksia otettiin käyttöön, pahimmillaan neuvottelematta.

— Monessa paikassa työnantaja on ehdottanut ensin sopimusta, jossa on ollut huonoja ehtoja, mutta liitot ja luottamusmiehet ovat keskustelleet asiasta ja saaneet aikaan paremman sopimuksen, Mäntysaari sanoo.

Esimerkiksi lääketieteen ja hammaslääketieteen valtakunnallista oppimisalustaa kehittävässä MEDigihankkeessa on valmisteilla osapuolia tyydyttävä, käyttötarkoitukseen rajattu sopimus. Tampereen yliopistossa syntyi viime vuonna kohtuullisesti rajattu sopimus, joka koskee ainoastaan sellaisia hankkeita, joissa ulkopuolinen rahoittaja edellyttää oikeuksien siirtoa.

— Sopimusta tarjotaan allekirjoitettavaksi samassa vaiheessa kuin työsopimusta, koska tämä nähtiin hallinnollisesti linjakkaaksi keinoksi varmistaa, että meillä on voimassa sopimukset hankkeissa, joissa niitä tarvitaan, sanoo Tampereen yliopiston henkilöstöpalveluiden johtaja Ilkka Haukijärvi.

Haukijärvi sanoo, että oikeuksiensiirtosopimusta työstettiin rakentavassa yhteishengessä työntekijöiden edustajien kanssa. Sopimuksen allekirjoituksesta voi myös kieltäytyä ja sopimuksen halutessaan irtisanoa.

— Viimeksi mainituissa tilanteissa luonnollisesti voi joka tapauksessa tulla eteen tilanne, jossa sopimus joudutaan solmimaan myöhemmässä vaiheessa.

Helsingin yliopiston kovempi linjaus

Nyt valmisteilla on ensimmäinen sopimus, joka puuttuu myös vapaan eli avoimen tutkimuksen oikeuksiin — siis tutkimukseen, jota tehdään yliopiston tutkimustehtävien täyttämiseksi ilman ulkopuolista rahoitusta ja sopimuskumppaneita.

Helsingin yliopiston kaavailemassa sopimuksessa yliopisto saisi vapaan tutkimuksen aineistoihin rinnakkaiset oikeudet, ja ne koskisivat tutkimusryhmien tutkimusta, eivät yksittäisen tutkijan tutkimusta. Yliopisto voi jakaa aineistoja muille tutkimusryhmän jäsenille tutkimusta varten tai muille tutkijoilleen opetusta varten.

Helsingin yliopiston tieteentekijöiden helmikuussa järjestämässä keskustelutilaisuudessa nousi huolia. Monille oli epäselvää, miten aineistoa voisi käyttää. Moni arkaluontoista haastatteluaineistoa keräävä tutkija pohtii, saako hän tutkittavia, jos näiltä pitää pyytää suostumus aineiston laajempaan käyttöön. Miten aineistoja tallennetaan ja hallinnoidaan, kun ne voivat olla mitä tahansa haastatteluista sienikokoelmaan? Sekin vaihtelee, mikä aineisto on tekijänoikeudella suojattua. Miten käy määräaikaisen tutkijan tutkimustyön jatkon, jos hän on luovuttanut oikeuksia yhdelle yliopistolle ja seuraavakin työnantaja haluaa niitä?

Helsingin yliopiston työnantajatehtävien päällikkö Katja Heikkilä ja lakimies Sofia Kuitunen antoivat yhteiset vastauksensa Acatiimille sähköpostitse. He perustelevat sopimuksen tarvetta sillä, että tutkimuksen pitää jatkua, vaikka yksittäinen tutkija tutkimusryhmästä siirtyisi muualle. Tietyissä projekteissa edellytettyjä sopimuksia on jäänyt tekemättä, mikä on aiheuttanut yliopistolle riskin projektirahoituksen takaisinperinnästä ja vahingonkorvauksista.

”Onneksi nämä riskit eivät ole vielä realisoituneet. Lisäksi sopimuksen tekemättä jättämisen seurauksena yliopisto ei ole voinut kaupallistaa keksintöjä eikä yritysten perustaminen ole onnistunut. Myös tutkimusryhmän sisäiset välit ovat sopimatta jättämisen seurauksena usein tulehtuneet, eikä tieteellistä yhteistyötä ole voitu enää jatkaa”, Heikkilä ja Kuitunen kirjoittavat.

Rinnakkaisia oikeuksia halutaan muun muassa sen varmistamiseksi, että tutkimusryhmään kuuluvat opinnäytetyön tekijät voivat käyttää aineistoa työnsä loppuun saattamiseksi.

Yliopisto uskoo, että erityyppiset tapaukset pystytään sopimuksen muotoilulla kattamaan ja käyttötarkoitukset ja -rajoitukset avaamaan. Aineistojen tallennuksesta Heikkilä ja Kuitunen sanovat, että tutkimusryhmissä tai yksiköissä on hyviä tallennuskäytäntöjä ja -paikkoja, ja tähän kehitetään tukea.

Pystyykö tutkija siis edelleen keräämään aineistoa, jota tutkittavat ovat antaneet suostumuksen käyttää vain yhdessä tutkimushankkeessa?

”Tutkittavan suostumus täytyy aina ottaa huomioon aineiston käytössä. Aineiston käyttö opetustilanteessa voi tapahtua vain siten, että tutkittava ei ole tunnistettavissa. Jos anonymisointi ei ole mahdollista, aineiston käyttö opetuksessa ei ole mahdollista ilman tutkittavan suostumusta riippumatta siitä, kenelle oikeudet aineistoon kuuluvat. Useimmiten tutkimushankkeet suoritetaan Helsingin yliopiston nimissä, jolloin tutkittava antaa suostumuksen yliopistolle eikä yksittäiselle tutkijalle.”

Heikkilän ja Kuitusen mukaan sopimusliite ei koske aineistoja, jotka on kerätty jossain muualla kuin työsuhteessa Helsingin yliopistolla, eli joihin on kolmannella osapuolella jo oikeus.

”Tutkijan tulee siis varmistua, että hän voi käyttää aineistoa Helsingin yliopistolla tehtävässä tutkimuksessa. Mikäli tutkija kerää lisäaineistoa Helsingin yliopistolla esimerkiksi sopimustutkimuksessa, riippuu sopimustutkimuksen ehdoista, miten aineistoja saa käyttää. Sen sijaan vapaassa tutkimuksessa tutkija voi käyttää aineistoja Helsingin yliopiston ulkopuolellakin.”

Velvollisuuksia ei voi kiertää liitteellä

Professori Mäntysaari sanoo, että häntä huolestuttaa. Tutkijan nykyisellä ja tulevilla työnantajilla – kuten myös yhteistyökumppaneilla, rahoittajilla ja julkaisijoilla – voi olla keskenään kilpailevia intressejä. Kun vakiosopimuksia laaditaan, riskinä on, että ennen pitkää tulee tilanteita, joissa aikaisemmat, nykyiset ja tulevat sopimukset ovat keskenään ristiriidassa.

— Helsingin yliopisto haluaa vähentää riskiään siirtämällä riskin niille, joiden neuvotteluasema on rakenteellisesti heikoin ja joilla voidaan olettaa olevan vähiten oikeudellista erityisasiantuntemusta. Tutkijoiden kannalta riskejä olisi syytä vähentää välttämällä aineiston oikeuksien luovutusta, Mäntysaari sanoo.

Tieteentekijöiden lakimies Salla Viitanen kommentoi, että on yliopiston vastuulla huolehtia, että vastuullinen tutkija tai tutkimusryhmän johtaja tuntee velvollisuutensa ja hoitaa sopimusasiat projektikohtaisesti.

— Tätä velvoitetta ei voi kiertää työsopimuksen liitteellä. Tutkimusryhmän välien tulehtumista ei voi myöskään estää työsopimuksen liitteellä, tietenkään. Nimenomaan tutkimuskohtainen sopiminen olisi tärkeää, jotta kussakin hankkeessa tiedetään, mitä ollaan konkreettisesti sovittu.

Viitasta ihmetyttää Helsingin yliopiston vastauksissa etenkin viittaus keksintöihin. Niistä on oma lakinsa, joka määrittää säännöt yliopistoissa syntyneiden keksintöjen hyödyntämiselle.

— Keskusteltavana oleva oikeuksiensiirtosopimus ei käsittääkseni juurikaan liity keksintöihin, vaan nimenomaan tutkimusaineistoihin, Viitanen sanoo.

Viitasen mukaan yliopistojen oikeuksiensiirtosopimuksista ei ole vielä ehtinyt tulla paljon kysymyksiä liittoon. Mahdollisia ongelmia on kuitenkin paljon.

— Näkemäni liitteet ovat olleet monesti niin epämääräisiä, että niistä ei käy kunnolla ilmi, mitä kaikkea ne koskevat. Ylipäätään ei ole tullut selvää kuvaa siitä, miten yliopistot aikoisivat hallinnoida oikeuksiaan ja mihin yliopistot niitä tarvitsevat. Mitä oikeuksilla aiotaan tehdä?

Avoin tiede ei vaadi oikeuksien siirtoa

Rinnakkaisten oikeuksien siirto ei äkkiseltään kuulosta niin ongelmalliselta, koska tutkija voi edelleen hyödyntää aineistoaan. Petri Mäntysaari huomauttaa, että rinnakkaistenkin oikeuksien siirto voi vaikuttaa käytännössä esimerkiksi tulosten julkaisuun. On tapauksia, joissa kansainvälinen julkaisija on kieltäytynyt julkaisemasta artikkelia, koska tutkijalla ei ole kaikkia oikeuksia siihen.

— Jos oma yliopisto käyttää tutkijan aineistoa opetuskäytössä, julkaisija ei halua ehkä julkaista hänen käsikirjoitustaan, kun sama on jo ilmaiseksi saatavilla. Nämä asiat riippuvat kustantajasta, mutta joka tapauksessa on tärkeää, että oikeudet ovat tutkijalla.

Tutkijaa voi myös huolettaa aineistonsa rinnakkaiskäyttö, jos hän ei ole sitä vielä itse pystynyt täysimittaisesti hyödyntämään.

Nykyisin avoin tiede on tiedeyhteisön laajasti jakama tavoite. Välillä yliopistot ovat käyttäneet sitä perusteena myös oikeuksiensiirtosopimusten solmimiseen.

Mäntysaaren mukaan yliopistot voivat monin keinoin tukea tutkijoita avoimessa julkaisemisessa ja kannustaa siihen. Avoin tiede ei kuitenkaan millään tavoin edellytä sitä, että tutkija luovuttaa oikeuksia ennakkoon yliopistolle. Tutkijan etu ei ole solmia sopimusta, joka saattaa edes teoriassa hankaloittaa julkaisua jossain hänelle tärkeässä julkaisukanavassa.

Enemmän ongelmia kuin ratkaisuja

Helsingin yliopiston emeritusprofessori, oikeustieteilijä Niklas Bruun on työskennellyt pitkään immateriaalioikeuksien parissa muun muassa yliopistojen yhteisen erillislaitoksen IPR University Centerin johtajana. Myös hän näkee oikeuksiensiirtosopimuksissa ongelmia.

Hän ymmärtää, että yliopistot haluavat turvata tutkimusryhmien ja väitöskirjatutkijoiden työn esimerkiksi tapauksissa, joissa yksi jäsen haluaisi viedä oman osansa aineistosta mukanaan. Näin on joskus käynyt. Bruunin mielestä on kuitenkin illuusio, että kaikista tulevaisuuden ongelmista pystyttäisin sopimaan ”lyhyillä maailmoja syleilevillä lausekkeilla”.

— Yleisten oikeuksiensiirtolausekkeiden käyttö johtaa erittäin tulkinnanvaraisiin tilanteisiin ja aiheuttaa todennäköisesti enemmän ristiriitoja ja ongelmia kuin ratkaisee. Tämä on sekava kenttä, jossa jokainen yliopisto kehittää omat virityksensä, ja se on täysin kestämätöntä, Bruun sanoo.

Jo peruskäsitteet vaativat määrittelyä. Esimerkiksi tutkimusaineiston ja opetusaineiston raja on veteen piirretty, kun opetus perustuu tutkimukseen. Jos tutkimuksen kohteena on aineisto, joka on jo jonkun toisen tekijänoikeudella suojattua – vaikkapa kirjekokoelma – miten varmistetaan, että suojataan tämän kolmannen osapuolen oikeuksia?

— Kun henkilö siirtyy toiseen yliopistoon ja hänellä on rinnakkainen oikeus aineistoon, säilyykö hänellä oikeus myös siihen aineistoon, jota entinen yliopisto on päivittänyt ja kehittänyt edelleen? Jos henkilö itse päivittää aineistoa, voiko edellinen työnantaja sanoa, että sillä on oikeudet myös päivitettyyn aineistoon? Entä mitä tarkoittaa oikeus tutkimustuloksiin: onko oikeus tutkimustuloksiin sama kuin oikeus julkaista tutkimustuloksia vai onko se jotain muuta? Bruun pohtii.

Kun ipr-asiantuntijallekin sopimukset näyttävät epäselviltä, ei ole ihme, jos ne ovat sitä aiheeseen perehtymättömille. Bruunin mukaan tekijänoikeusasioiden ei pitäisi toimia niin, että juristit kertovat, miten kuuluu menetellä. On tärkeää, että tutkijat ja opettajat itse ymmärtävät näitä asioita.

Opetusmateriaaleista ei yliopistoissa vielä ole vakiosopimuksia, mutta ammattikorkeakouluissa on. Bruun kertoo, että sopimuksiin on saatettu kirjata, että opettaja vastaa siitä, että korkeakoululla on oikeus aineiston edelleenkäyttöön. Siitäkin saattaa olla maininta, ettei aineistossa saa olla mitään sellaista, joka loukkaa kolmannen osapuolen oikeuksia.

— Tämä on todella iso ongelma, koska Kopiosto-sopimuksen mukaan yksittäinen opettaja saa ottaa kopioita, aineistoa ja kuvia aikaisemmin julkaistuista teoksista, mutta käyttö on tiukasti rajattu opettajan omaan opetukseen. Kopiosto-sopimus ei salli opettajan antaa näitä aineistoja eteenpäin. Tällaisiin ristiriitoihin ei ole kiinnitetty paljonkaan huomiota, Bruun sanoo.

Kiinnostusta opetusmateriaaleihin

Opetusmateriaalien oikeudet kiinnostavat myös yliopistoja. Tampereen yliopistossa ovat juuri käynnistyneet keskustelut opetusmateriaalien oikeuksiensiirtoa edellyttävistä tilanteista ja sopimuksen mahdollisuuksista.

Tampereen yliopiston professori, luottamusmies Mari Hatavara on mukana neuvotteluissa ja kertoo, että vielä ei ole tietoa, mitä sopimukseen tulisi tai missä tilanteissa sitä tarjottaisiin. Osapuolet hakevat nyt yhteisiä näkemyksiä.

— Eriäviä näkemyksiä on tullut esimerkiksi siitä, että jos henkilö laittaa oppimateriaaliaan työnantajan järjestelmän kautta jakoon, onko se hiljainen suostumus sille, että materiaali siirtyy muiden käyttöön. Minusta se oli aika pöyristyttävä näkemys, Hatavara sanoo.

Hatavara oli neuvottelemassa myös aiempaa, sopimustutkimusta koskevaa oikeuksiensiirtosopimusta. Vaikka Tampereen yliopiston oikeuksiensiirtosopimuksesta tuli kohtuullinen, Hatavaran mielestä on väärä suuntaus pistää kaikki allekirjoittamaan varmuuden vuoksi.

Tampereen yliopiston henkilöstöpalveluiden johtaja Ilkka Haukijärvi kertoo, että helmikuussa aloittaneen, opetusmateriaalien oikeuksia koskevan työryhmän tarkoituksena on ennen kaikkea luoda yhtenäinen malli sille, miten sovitaan käyttöoikeuksista niissä tilanteissa, joissa tälle on tarvetta.

Asia olisi hänen mukaansa ollut ajankohtainen jo aikaisemminkin, mutta digitaalisten toimintamallien yleistyminen tekee sen erityisen tarpeelliseksi: esimerkkinä hankkeet, joissa luodaan avointa ja yhteiskäyttöistä oppimateriaalia verkostoyhteistyönä.

Toistaiseksi opetusmateriaalien oikeuksista on tehty hankekohtaisia sopimuksia esimerkiksi verkkokurssien tai sähköisen valintakokeen aineistoista. Tiedekunnissa on omia käytäntöjään. Hatavara mainitsee, että yhdessä tiedekunnassa on ollut kymmenisen vuotta käytäntönä, että jos tuntiopetuksena järjestetty kurssi videoidaan myöhempään käyttöön, opettaja saa lisäkorvauksena puolet luentopalkkion summasta.

Jos siirtää oikeuksia opetusmateriaaleihinsa, kannattaa olla erityisen harkitsevainen muunteluoikeuksissa. Hatavaran mukaan yliopisto on yksittäisissä tapauksissa halunnut muunteluoikeuksia opetusmateriaaleihin. Perusteluna on se, että kun materiaalia käytetään pitkään, sitä pitää pystyä päivittämään ja virheitä korjaamaan.

— Mutta tutkimus ei toimi niin, että voisi vain ”korjata virheet”, ja koko tiedeyhteisö olisi samaa mieltä, että juuri tuo on oikea tapa korjata. Itse en missään tapauksessa haluaisi omia opetusmateriaalejani laajempaan käyttöön niin, että joku muu voi niitä korjailla, Hatavara sanoo.

---