Bergenin yliopiston tohtoripromootio syksyllä 2020.

Naapurimaissa on paremmin

Ruotsin, Norjan ja Tanskan yliopistoissa on huomattavasti vähemmän määräaikaisia opettajia ja tutkijoita kuin Suomessa. Mistä erot johtuvat?

Ruotsalainen yliopistotutkijoiden ja -opettajien liitto uutisoi viime lokakuussa ”mustasta listasta”. Sveriges universitetslärare och forskare eli SULF listasi, paljonko missäkin yliopistossa on määräaikaisia työsuhteita.

Ruotsalainen liitto kantaa ymmärrettävästi huolta jäsenkuntansa pätkätöistä. Suomalaisten näkökulmasta heillä kuitenkin menee melko hyvin. Ilman väitöskirjatutkijoita määräaikaista tutkimus- ja opetustyötä on 28 prosenttia kokoaikaisesta työstä.

Norjalainen ammattiliitto Forskerforbundet ilmoittaa vielä parempia lukuja: yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstöstä määräaikaisia on noin 16 prosenttia. Tilastosta puuttuvat kuitenkin postdocit. Kun heidät luetaan mukaan, osuus nousee reiluun 27 prosenttiin.

Suomen yliopistoissa määräaikaisia on väitöskirjatutkijat pois lukien noin 60 prosenttia. Eri maiden tilastot poikkeavat siinä, lasketaanko henkilöstömääriä vai kokoaikaisen työn määrää. Iso kuva on kuitenkin selvä. Mitä naapurimaissa tehdään toisin?

Hankenin kauppaoikeuden professori Petri Mäntysaari on seurannut Pohjoismaiden yliopistojen työsuhdetilannetta. Hän sanoo, että kaikilla on samanlaisia ongelmia, mutta Suomi on omissa sfääreissään. Erot määräaikaisuuksien osuudessa tulevat eri maiden lainsäädännön eroista, mutta myös työnantajien käytännöistä.

— Suomessa on myös kulttuuri, että laista ei pahemmin piitata, vaan aika moni yliopisto rikkoo sitä määräaikaisuuksissa, Mäntysaari sanoo.

Mäntysaaren mukaan Suomen yliopistoissa ongelmana ovat etenkin hyvin lyhyet pätkätyöt. Vuonna 2019 kolmannes opetus- ja tutkimushenkilöstön sopimuksista kesti vuoden tai alle vuoden.

Tanskassa saa ketjuttaa kahdesti

Tanskassa määräaikaisia on Danske Magisterforening -ammattiliiton mukaan jonkin verran enemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa: yli kolmannes henkilöstöstä.

Tanskalaisissa yliopistoissa saa lain mukaan ketjuttaa sopimuksia rajallisesti. Opetus- ja tutkimustoiminnassa saa uusia työsopimuksen korkeintaan kaksi kertaa.

Tämän voisi ajatella kannustavan työnantajia tarjoamaan pidempiä määräaikaisuuksia, mutta Danske Magisterforeningin neuvonantajan Jens Vraa-Jensenin mukaan siitä ei ole näyttöä. Määräaikaiset työsopimukset vaihtelevat yhdestä lukukaudesta 3–5 vuoteen.

Tanskassa on tenure track -järjestelmä, jossa työsopimus on toistaiseksi voimassa oleva mutta ei välttämättä pysyvä. Tenure trackissa on kaksi tilaisuutta edetä arvioinnin kautta vakinaiseen tutkimus- ja opetustyöhön. Jos molemmilla kerroilla arviointi on kielteinen, työsuhde päättyy. Professoriksi ei Tanskassa edetä tenure trackin kautta vaan avoimella haulla.

Vaikka tenure track ei tuo varmaa työtä, Vraa- Jensen pitää sen yleistymistä hyvänä asiana, koska sen käyttö on vähentänyt muita määräaikaisuuksia.

Acatiimi ei saanut Islannista lukuja määräaikaisuuksista, mutta Islannin yliopistosta kerrotaan, että akateeminen henkilöstö palkataan yleensä aluksi viiden vuoden määräajaksi. Sen jälkeen voi arviointiprosessin kautta hakea vakinaista tehtävää.

Ulkoinen rahoitus vaikuttaa Ruotsissa

Vaikka Ruotsin tilanne on Suomea parempi, yliopisto- ja alakohtainen vaihtelu on siellä suurta. SULF-liiton ”mustan listan” kärkeen pääsi tiedeyliopistoista lääketieteellinen yliopisto Karoliininen instituutti, jossa määräaikaisen työn osuus on 46 prosenttia. Määräaikaisuuksien perustelut kuulostavat tutuilta.

— Jos kysyt yliopistoilta, ne sanovat, että se johtuu isosta ulkoisen tutkimusrahoituksen määrästä. Esimerkiksi Karoliininen instituutti saa ison osan rahoituksestaan ulkopuolisena rahoituksena, sanoo SULF-liiton tutkimusjohtaja Karin Åmossa.

Kilpaillun rahoituksen osuus on Åmossan mukaan kasvanut. Hän sanoo, että kyse on kuitenkin myös yliopistojen kulttuurista. Halutut työpaikat, isot yliopistot, käyttävät määräaikaisia, koska ne voivat. Ihmiset haluavat niihin joka tapauksessa.

— Rahoituksen epävarmuus on huono tekosyy, koska kyse ei ole siitä, etteivät yliopistot tietäisi, kuinka hyvin ne suoriutuvat ja kuinka houkuttavat ulkopuolista rahoitusta. Yritysten täytyy palkata ihmisiä vakinaisiksi, eikä laissa ole tälle poikkeuksia. Yliopistoissa kaiken riskin kantavat yksittäiset tutkijat ja lehtorit.

Taidealan määräaikaisuudet ovat Ruotsissa tuttu asia kuten Suomessakin: tukholmalaisessa taideyliopistossa Konstfackissa 81 prosenttia työstä on määräaikaista. Ruotsissa laissa on tosin taidealaa koskeva poikkeus, jota Suomessa ei ole. Taiteelliseen toimintaan voidaan nimittää määräaikaisia professoreja, kun muutoin professuuriin pitää palkata vakinaisesti.

Ruotsissa yleinen laki työsuhdeturvasta sääntelee, että jos työntekijä on ollut viiden vuoden jaksolla kaksi vuotta määräaikaisena, työsuhde muuttuu automaattisesti vakinaiseksi. Tämä koskee ”yleisiä” määräaikaisuuksia, jotka eivät ole kausityötä tai muita laissa mainittuja erityistapauksia.

— Korkeakouluasetuksessa on kuitenkin useita poikkeuksia tähän, Åmossa huomauttaa.

Ammattiliitto on kampanjoinut vakinaisten työsuhteiden puolesta, ja määräaikaisten osuutta on saatu laskuun. Aiemmin kaikki yliopistot eivät olleet selvillä edes omasta tilanteestaan. Esimerkiksi Tukholman yliopistossa havahduttiin muutama vuosi sitten siihen, että joka yksikössä oli omat, vaihtelevat käytäntönsä rekrytoinnissa. Sen jälkeen määräaikaisuuksien käyttöön on puututtu.

Norjan postdocien määrä kasvaa

Myös norjalainen ammattiliitto Forskerforbundet näkee epäkohtia yliopistojen työsuhteissa. Liitto on ottanut asiaan kantaa ja sanonut, että akateemisessa maailmassa määräaikaisuudet ovat ”epänormaalin korkealla tasolla”.

— Suurin ongelma on se, että määräaikaisuudet kuuluvat yliopistojen kulttuuriin. Ulkoinen rahoitus on kasvanut valtavasti. Raha kulkee Norjan tutkimusneuvoston kautta, kertoo erityisasiantuntija Jon Wikene Iddeng Forskerforbundetista.

Iddeng sanoo, että vakinainen työsuhde on pääsääntö ja määräaikaisuuksille täytyy aina olla erityinen peruste. Jos työntekijä on ollut tehtävässä määräaikaisena kolme vuotta, häntä kohdellaan lain silmissä vakinaisena.

Määräaikaisten tutkijoiden, lehtorien ja professorien osuus, kun postdoceja ei lueta mukaan, on laskenut Norjan yliopistoissa pikkuhiljaa. Osuus on nyt 16 prosentin tuntumassa, kun vuonna 2005 se oli lähes 20 prosenttia. Mutta postdocien määrä on samassa ajassa tuplaantunut.

— Yliopistot eivät ota vakinaiseksi palkkaamisen riskiä, joten ne käyttävät projekteissa nuorempia väitöskirjatutkijoita ja postdoceja. Heitä on helppo työllistää ilman sitoumuksia, ja kolmen vuoden jälkeen voi sanoa hyvästit.

Iddengin mukaan nuorten tutkijoiden työllisyystilanne on hankala, sillä vaihtoehtoisia oman alan työpaikkoja on vähän.

— Meillä ei ole Norjassa isoa tutkimukseen perustuvaa teollisuutta tai paljon tutkijan paikkoja yliopistojen ulkopuolella. Siksi monet tutkijat joutuvat määräaikaisuutensa jälkeen hakemaan muita töitä, vaihtamaan alaa tai lähtemään ulkomaille, Iddeng sanoo.

Suomessa paljon tohtorintutkintoja

Yliopistotyön prekarisoituminen on kansainvälinen ilmiö. Talousjärjestö OECD on todennut, että muun muassa kilpaillun projektirahoituksen kasvu suhteessa perusrahoitukseen lisää lyhyitä työsuhteita.

Professori Petri Mäntysaaren mukaan Suomen rahoitusmalli on kansainvälisesti verrattuna hyvin tulosperusteinen ja kilpaillun rahoituksen osuus suuri. Tämä voi olla yksi syy sille, miksi täällä on niin paljon enemmän määräaikaisuuksia kuin naapurimaissa.

OECD:n mukaan myös tohtorintutkintojen määrän kasvu vaikuttaa prekarisaatioon, kun kilpailun koventuessa yliopistohenkilöstöllä on paineita ottaa vastaan pätkätöitä. Tutkija Rolle Alho kirjoitti joulukuussa Politiikasta-lehdessä, että Ruotsissa valmistui tohtoreita 2010-luvulla väkilukuun suhteutettuna noin viidenneksen vähemmän kuin Suomessa. Ruotsissa väitöskirjatutkijoilla on oltava rahoitus väitöskirjatutkimusta varten toisin kuin Suomessa, ja tämä rajaa tohtorien määrää.

Vaikka syy-seuraussuhdetta ei ole osoitettu, Alhon mukaan voi pohtia, olisiko akateemisten tutkijoiden parempi asema Ruotsissa osittain seurausta pienemmistä tohtoritutkintomääristä.

---