Kolumni

Tieto johtaa kuntaa?

Tuskinpa kukaan väittää vastaan, kun todetaan, että päätösten tulee perustua tietoon. Totuus tunnetusti tekee vapaaksi. Ideaalitilanteessa niin arkipäivän operatiivinen johtaminen kuin strategiset linjat nojaavat faktoihin ja ketterästi kulkevaan tietoon. Tilannekuvan on oltava ajan tasalla ja katseen tähyiltävä tulevaisuuteen. Poliittinen arki on kuitenkin usein ihanteita syheröisempää, varsinkin pienissä kunnissa. Yllätyksiä on riittänyt politiikantutkijallekin.

Ensimmäinen koitos on omaa kuntaa koskevan, tarpeellisen tiedon kaivaminen. Ajantasaisimpia ja kattavimpia tilastoja on saatavilla pääkaupunkiseudusta ja muista suurimmista kaupungeista. Haaste kasvaa isoimpien seutukaupunkien jälkeen. Datan ja detaljien määrä on jatkuvassa kasvussa, mutta miten löytää juuri Reisjärvelle, Rautavaaralle tai vaikkapa Savukoskelle relevanttia informaatiota? Suomessa alueiden välinen epäsuhtaisuus näkyy myös tässä.

Pitkään käynnissä olleen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen aluesimulointien ja muiden vastaavien ”harjoitusten” myötä kuntien väestöryhmät, sairastavuusindeksit ja tarvevakioidut kustannukset on syynätty tarkasti. Vastaava läpivalaisu olisi paikallaan muistakin näkökulmista. Toisaalta erilaiset konsulttitoimistot ovat viime vuosina tarjonneet enenevissä määrin tietotuotteitaan viranhaltijoiden ja päättäjien käyttöön.

Asiantuntijoiden valta kasvaa helposti, kun vaaditaan tiedolla johtamista. Esimerkiksi ulkopuolisia konsultteja eivät koske samat lakisääteiset velvollisuudet kuin viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä. He eivät myöskään ole demokraattisen kontrollin alaisia tai kanna muuten poliittista vastuuta. Kuntapäättäjän pää on helposti pyörällä konsultin painelaskelmien edessä. Tuolloin voi tuntua, että numerot tekevät päätökset poliitikkojen puolesta. Tieto ja arvovalinnat ovat kuitenkin eri asioita, eikä talous aina ole tärkeintä.

Numerot antavat helposti vaikutelman neutraaliudesta ja tarkkuudesta. Lukujen taustalla on silti aina valintoja, jotka ohjaavat sitä, mitä luvut lopulta kertovat. Myös erilaiset näkemykset ja kokemukset ovat kullanarvoista tietoa. Usein vaikutelmat ja tuntumat ovatkin kuntalaisten näkökulmasta merkityksellisempiä kuin kylmät faktat. Kuten Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä on todennut, tietoa on haalittava ja yhdisteltävä kekseliäästi monista lähteistä.

Erityisesti pienten kuntien politiikkaa värittävät lisäksi omintakeiset väännöt siitä, kenen tiedolla on eniten valtaa.

Periaatteessa työnjako on selvä. Viranhaltija valmistelee ja esittelee asiat päättävälle toimielimelle. Hän vastaa käytettyjen tietojen oikeellisuudesta ja riittävyydestä sekä ehdotuksensa lainmukaisuudesta. Poliitikot puolestaan puntaroivat, kyselevät, arvottavat ja tekevät ratkaisun, tarvittaessa äänestämällä.

Viranhaltijan ja päättäjän roolit saattavat kuitenkin hämärtyä, minkä seurauksena poliitikko ryhtyy tekemään viranhaltijoille kuuluvaa työtä. Tällöin ohjaimissa on poliittinen tarkoituksenmukaisuus, ei huolellinen tosiasioiden selvittäminen.

Varjovalmistelu kielii epäluottamuksesta ammattijohdon ja poliittisen johdon välillä. Johtaminen muuttuu arjesta selviytymiseksi ja ennakointi tulipalojen sammutteluksi. Viime vuosina Kittilä ja Hattula ovat olleet äärimmäisiä esimerkkejä kyseisestä ilmiöstä.

Tiedolla johtamisen kulmakiviä on kyky hahmottaa, minkälaisesta tiedosta ja asiantuntijuudesta kulloinkin on kyse – ja milloin tehdään valistuneita mutta poliittisesti motivoituneita arvauksia. Vastaavasti yhtä tärkeää on avoin, jatkuva keskustelu siitä, mikä on tiedon sekä poliittisten arvovalintojen ja tavoitteiden suhde päätöksenteossa.

Kokemusteni perusteella tutkijakoulutuksen painavin anti liittyy nimenomaan yllä mainittuihin kysymyksiin. Politiikantekoa ei opi kuin politikoimalla, mutta esiymmärrys niin tiedon lajeista kuin tiedon ja vallan moniulotteisesta suhteesta on ollut korvaamaton kompassi kuntapolitiikan kentällä.

---