Tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Tieteellisen tutkimuksen määrä ja tutkimuksen saamat viittaukset muilta tutkijoilta kuvastavat vaikuttavuutta tieteen sisällä. Myös tutkimuksen yhteiskunnalliset vaikutukset sekä sen mahdollisesti synnyttämä yritystoiminta ja työpaikat ovat tärkeitä tekijöitä arvioitaessa tutkimuksen vaikuttavuutta. Viime mainittuja ei kuitenkaan voi mitata tieteen tietokannoista.
Tässä kirjoituksessa vertaan Suomen ja muun maailman tutkimuksen vaikuttavuutta eri tieteenaloilla. Vaikuttavuuden mittarina käytän viittauksia.
Viittausten käytössä on huomioitava, että tieteenalan koko vaikuttaa huomattavasti viittausten määrään. Tämän vuoksi tieteenaloja ei voi suoraan verrata keskenään absoluuttisten viittausmäärien perusteella. Sekoittavia tekijöitä voidaan kuitenkin minimoida suhteuttamalla viittaukset tieteellisten artikkelien määrään ja tarkastelemalla maiden paremmuusjärjestystä vain kunkin tieteenalan sisällä.
Toteutin vertailun käyttämällä lähteenä tutkimusjulkaisujen maailmanlaajuista SCOPUS-tietokantaa. Hakukoneena käytin SCImago Journal & Country Rank -portaalia, joka tuottaa SCOPUS-tietokannasta tietoja tieteellisten artikkelien määristä ja niiden saamista viittauksista maittain ja vuosittain.
Tämä raportti on jatkoa vuonna 2015 julkaisemalleni analyysille, jossa analysoin vuosien 1996–2012 tieteellisiä artikkeleita.
SCOPUS-tietokannan mukaan suomalaiset ovat julkaisseet 359 559 tieteellistä artikkelia vuosina 1996– 2019. Sen perusteella Suomi on artikkelien määrässä mitattuna maailman 27. tuotteliain maa, vaikka väkiluvultamme olemme vasta 116:nneksi suurin. Artikkeleihin on viitattu 8 736 835 kertaa, eli viittauksia on 24,3 yhtä artikkelia kohden. Näin mitaten Suomi on maailman 9. viitatuin maa.
Näillä mittareilla arvioituna Suomi on siis varsin hyvä tiedemaa. Kuvassa 1 on esitetty maiden järjestys kauden 1996–2012 aikana sekä sen jälkeen vuosittain, kun mittarina käytetään viittauksia artikkelia kohden. Kuvasta voidaan todeta, että valtaosin eurooppalaiset vahvat tiedemaat ja myös Suomi ovat pitäneet sijoituksensa viime vuosina varsin hyvin. Esimerkiksi Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Kanada näyttäisivät menettäneen asemiaan selvästi. Sen sijaan kärkipaikoille ovat kiilanneet Aasian tieteen mahtimaa Singapore ja erityisalue Hongkong.
Edellä kuvattu tilasto koskee kaikkia tieteenaloja yhteensä ja vuosien 1996–2019 tuotosta. Miten eri tieteenalat pärjäävät kilpailussa, ja miten tilanne on muuttunut vuosien saatossa?
Tieteenalojen profiilit ovat erilaisia eri maissa, ja tieteenalakohtaisten artikkelien määrät ovat joissakin maissa hyvin pieniä, etenkin vuosittain tarkasteltuna. Tämän vuoksi tein tarkastelun tieteenalojen sisällä niin, että otin huomioon vain 50 eniten artikkeleita tuottanutta maata kultakin tieteenalalta. Tällöin mukaan tulee yli 90 prosenttia kaikista artikkeleista, mutta järjestystä eivät sekoita maat, jotka ovat julkaisseet hyvin pienen määrän tutkimuksia ja joiden viittausmäärissä artikkelia kohden on suurta satunnaisvaihtelua.
Kuvassa 2 on esitetty Suomen, Ruotsin, Sveitsin ja Tanskan sijoittuminen eri tieteenalojen vertailussa. Mittarina ovat viittaukset artikkelia kohden SCImagon 50 eniten julkaisseen maan tilastossa. Sijoitus on kuvattu säteellä olevana pisteenä niin, että mitä ulompana piste on, sitä parempi on sijoitus vertailussa. Paras sijoitus on aivan ulkokehällä ja huonoin sijoitus ympyrän keskipisteessä.
Kuva paljastaa, että suomalainen tutkimus jaksolla 1996–2019 on artikkelikohtaisilla viittauksilla arvioiden aivan huippua monilla tieteenaloilla, mutta jakauma on hyvin epätasainen. Parhaiten pärjäävät lääketiede, hoitotiede ja muut terveystieteet sekä bioteknologia ja farmakologia.
Sen sijaan monilla luonnontieteen aloilla suomalaisten tutkijoiden julkaisuihin viitataan heikommin. Insinööritieteet, kemia, materiaalitieteet ja matematiikka ovat aloja, joissa suomalaisten tiedeartikkelit keräävät selvästi vähemmän viittauksia verrattuna muihin maihin. Maataloustiede, sosiaalitieteet, taide ja humanistiset tieteet, fysiikka, liiketoiminta ja johtaminen sekä talous-, laskenta- ja ympäristötieteet sijoittuvat sijoille 10–15.
Jakauma on selvästi erilainen vertailumaissa Ruotsissa, Sveitsissä ja Tanskassa. Näiden maiden sijoitukset tiedejulkaisujen viittauksissa artikkelia kohden ovat kaikilla aloilla karkeasti samaa luokkaa. Vastaava tilanne on myös esimerkiksi Alankomaissa (ei näy kuvassa).
On mielenkiintoista tarkastella, miten tilanne on kehittynyt vuoden 2012 jälkeen. Yksittäisten vuosien viittausanalyysi on pienillä aloilla kuitenkin altis satunnaisvaihtelulle. Siksi olen laskenut kuvaan 3 Suomen sijoituksen yhdistämällä vuosia, eli edellisen analyysini vuodet 1996–2012 ja lisäksi seuraavat vuodet 2013–2014 sekä 2015–2017. Vuosien 2018 ja 2019 viittausmäärät olivat vielä liian pieniä luotettavaa tarkastelua varten.
Kehäkuvasta voi todeta, että joillakin aiemmin vahvoilla aloilla, kuten syöpätutkimuksen ja bioteknologian sekä taiteen ja humanististen tieteiden aloilla, sijoitus näyttäisi tuoreimpina ajanjaksoina heikentyneen. Sijoituksiaan ovat parantaneet eläinlääketiede, farmakologia, taloustieteet, liiketoiminta ja johtaminen sekä jonkin verran laskentatiede, maantiede, insinööritieteet ja matematiikka.
Edelleen Suomen tieteen saamat viittaukset jakautuvat kuitenkin kovin epätasaisesti eri tieteenaloille ja käyrästön muoto on samankaltainen kuin vuosina 1996–2012.
Suomalaiset tieteentekijät julkaisevat väestön kokoon nähden runsaasti. Myös viittauksia tiedeartikkelia kohden on paljon verrattuna vertailumaihin. Nämä mittarit kertovat Suomen toimivasta tiedejärjestelmästä.
Viittausten perusteella laskettu sijoitus vaihtelee meillä kuitenkin suuresti tieteenalojen välillä. Suomi poikkeaa tässä suhteessa huomattavasti muista edistyneistä, meitä lähellä olevista tiedemaista kuten Ruotsista, Tanskasta, Sveitsistä, Alankomaista ja Norjasta.
Suomalaisiin luonnontieteiden ja insinööritieteiden alojen tiedeartikkeleihin viitataan huomattavasti vähemmän kuin muiden Suomen vahvojen tieteenalojen artikkeleihin. Tämä voi tuntua yllättävältä, sillä olemme pitäneet itseämme kärkimaana luonnontieteiden ja insinööritieteiden alalla.
Vaikka lyhyiden ajanjaksojen tarkastelussa on syytä olla varovainen, näyttäisi siltä, että joillakin aloilla tilanne saattaa olla parantumassa. Pääsääntöisesti tieteenalojen välinen jakautuma sijoituksissa näyttäisi kuitenkin olevan varsin samanlainen eri ajanjaksoina.
Keskeinen kysymys on, pitäisikö tutkimusrahoituksen seurata tutkimuksen laatua, jota tässä käytetty mittari pyrkii kuvastamaan. Julkisen tutkimusrahoituksen leikkuri on viimeisen 20 vuoden aikana kohdistunut voimakkaasti juuri niihin tieteenaloihin, jotka ovat edellä esitetyillä mittareilla Suomen parhaimpia. Esimerkiksi valtion tutkimusrahoitus kliiniseen tutkimukseen sairaaloille (VTR) on laskenut viimeisen 20 vuoden aikana yli 70 prosenttia. Suomen Akatemian rahoitusosuus luonnontieteisiin ja tekniikkaan on perinteisesti ollut kaksinkertainen esimerkiksi terveyden tutkimuksen rahoituksen verrattuna.
Julkisen tiederahoituksen yhtenä poliittisen kohdistamisen motiivina on synnyttää uusia innovaatioita ja siten yritystoimintaa ja työpaikkoja Suomeen. Jos tutkimuksen taso ei ole kilpailijamaiden tasolla, on epätodennäköistä, että tällaista kehitystä syntyy ainakaan laajamittaisesti. On paljon todennäköisempää, että uudet keksinnöt syntyvät aloilla, joilla tutkimus on riittävän laajaa ja maailman huippua. Laadukkaan tutkimuksen lisäksi tarvitaan tietenkin myös järjestelmät, joissa keksintöjä voidaan tehokkaimmin hyödyntää ja tuotteistaa.
Mielestäni julkista tutkimusrahoitusta tulisi jakaa eri tieteenaloille nykyistä enemmän mitatun laadun perusteella. Itse rahoituksen haussa on toki erittäin kova kilpailu hankkeiden kesken, ja tutkimuksen laatu ratkaisee menestyjät. Rahan jako eri tieteenaloille perustuu kuitenkin politiikkaan. Jakoa ei pitäisi perustella historialla tai hakupaineella. Hakupainetta syntyy aina sinne, missä on rahaa. Rahoitusta pitäisikin suunnata sinne, missä taso on kansainvälisesti hyvä. Lisäksi mittareiden tulisi tukea laatua, ei määrää.
tukea laatua, ei määrää. On haitallista, että poliitikot puuttuvat tieteelliseen tutkimukseen ja yrittävät ohjata sen suuntaa. Historiasta löytyy runsaasti todisteita siitä, miten poliitikkojen ylhäältä päin ohjaama tutkimus johtaa huonolaatuiseen ja tehottomaan tieteeseen. Poliitikot eivät voi tietää tutkijoita paremmin, mikä on keskeistä uusien aiheiden tutkimuksessa ja missä uudet innovaatiot syntyvät. Tutkijalähtöinen tutkimus on luontaisesti uudistuvaa silloin, kun se perustuu kilpailuun ja kansainväliseen arviointiin. Tieteen merkittävimmät keksinnöt ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita ei ole voitu etukäteen ennustaa.
Edellä esitettyjä tuloksia ei silti pidä ylitulkita. Vertailussa ei otettu huomioon muita tutkimuksen vaikuttavuuden kriteereitä kuten yhteiskunnallisia vaikutuksia, yritystoimintaa tai syntyneitä työpaikkoja. Lisäksi analyysi tehtiin vain maa- ja tieteenalakohtaisesti. Suomessa voi toimia huipputason tutkimusryhmiä, vaikka kyseisen tieteenalan yleinen taso ei olisikaan viittausten perusteella maailman huippua.
Juhani Knuuti
LT, professori, Turun yliopisto
Vuoden Professori 2021
Painetussa lehdessä sivu 46
![Logo [Acatiimi]](/images/logo.jpg){kind=logo}
Etusivulle »
Sisällysluetteloon »
Tulosta »