Luonnolliset vähennykset
tieteenharjoittajan verotuksessa
Tieteenharjoittajilla voi olla hyvin monenlaisia
menoja, jotka voivat olla vähennyskelpoisia
verotettavaa tuloa laskettaessa.
Mitä suuremmat ansiotulot,
sitä suurempi merkitys myös vähennyksillä
on säästettyinä veroeuroina. Vähennyksenä
hyväksymiskelpoinen
meno merkitsee käytännössä sitä, että
verottaja osallistuu verovelvollisen marginaaliveroprosentin
mukaisesti menon
rahoittamiseen pienemmän veron muodossa.
Tieteenharjoittamiseen liittyy hyvin monenlaisia
verokysymyksiä, joista seuraavassa tarkastellaan vain
ansiotuloista vähennyskelpoisia menoja. Mitkä ovat
sovellettavat säännökset ja mitä ne sisältävät? Mitä
oikeuskäytännön kannanottoja löytyy? Mielenkiinnon
kohteena ovat vain ns. luonnolliset vähennykset,
ei koko vähennysjärjestelmä, koska erot muihin verovelvollisiin
tulevat esille lähinnä luonnollisten vähennysten
osalta. Lopuksi esitetään asiassa yhteenveto.
Tarkastelu on aiheen laajuudesta johtuen luonteeltaan
pääpiirteittäistä.
Sovellettavat säännökset
Luonnollisia vähennyksiä koskee tuloverolain 29 §:n
lisäksi erityisesti lain 31 §, joka sisältää luonnollisia vähennyksiä koskevat erityiset säännökset. Ansiotulojen
osalta asiaa täsmennetään 93-95 §:ssä (lähinnä
asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset sekä
tulonhankkimisvähennys).
Verovelvollisilla on oikeus vähentää tulostaan tulon
hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot
(luonnolliset vähennykset). Puhdas tulo saadaan,
kun bruttotuloista vähennetään luonnolliset vähennykset.
Tämä jälkeen voidaan vielä yleensä tehdä
muita vähennyksiä, ennen kuin päädytään siihen verotettavaan
tuloon, josta lasketaan veroprosentin
mukaisesti veron määrä. Myös verosta saatetaan tehdä
eräitä vähennyksiä, ennen kuin päädytään lopullisen
veron määrään. Toisaalta tuloverotuksemme eräänä
keskeisenä perusperiaatteena on elantomenojen
vähentämisen kielto. Puhdasta tuloa laskettaessa vähennyskelpoisia
menoja eivät verovelvollisen elantomenot,
joista laissa mainitaan esimerkkeinä asunnon
vuokra sekä lasten ja kodin hoidosta aiheutuneet
menot.
Yleensä on selvää, milloin kysymys on elantomenosta,
milloin luonnollisesta vähennyksestä. Rajanveto
voi kuitenkin olla hankalaa. Keskeiseksi muodostuu
kysymys siitä, miten tulon hankkimisesta aiheutuneet
menot voidaan erotella tulojen käyttämisestä.
Luonnolliset vähennykset syntyvät tulo hankittaessa.
Myös ne menot ovat vähennyskelpoisia, joiden tarkoituksena
on tulojen hankkiminen tai niiden säilyttäminen,
mutta jotka eivät sitä kuitenkaan lopulta tee.
Vaikka meno jälkikäteen tarkasteltuna ei olisikaan
näin vaikuttanut tulon hankkimiseen tai säilyttämiseen,
vähennyskelpoisuus on olemassa, jos menon
suorittamishetkellä tarkoitus oli tämä. Tämä on lähtökohta,
jota tosin saattaa kaventaa esimerkiksi veron
kiertämistä ehkäisevä yleislauseke. Luonnollisten
menojen vähennyskelpoisuus edellyttää myös sitä,
että vähentää voidaan vain todelliset kulut (eikä laskennallisia
kuluja).
Elantomenoissa on kysymys yksityismenoista, jotka
ovat suurimmalta osin tavallisia kulutusmenoja.
Luonnollisten vähennysten ja elantomenojen rajanveto
ratkeaa sen perusteella, onko kysymys tulon hankkimisesta
vai sen käytöstä. Elantomenot syntyvät tulot
hankkimisesta tai sen säilyttämisestä riippumatta.
Ne syntyvät joka tapauksessa.
Tietyt menot voivat sisältää sekä tulonhankkimismenojen
että elantomenojen piirteitä, minkä vuoksi
seurauksena saattaa olla menon jakaminen verotuksessa
osittain vähennyskelpoiseen ja vähennyskelvottomaan
osaan. Jotkut menoerät kuuluvat yleensä elantomenoihin,
mutta saattavat erityistapauksessa kuulua
myös luonnollisiin vähennyksiin.
Olennaista vähennyskelpoisuuden kannalta on se,
että menon täytyy johtua tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä.
Lakiteksti käyttää nimenomaan johtua
-ilmaisua eikä esimerkiksi ilmaisua liittyä tai aiheutua.
Lakiteksti ei toisaalta edellytä nimenomaisesti
sitä, kuinka läheisesti menon täytyy johtua tulon
hankkimisesta tai säilyttämisestä. Siinä ei lausuta
esimerkiksi välttämättä johtua. Niinpä voitaisiin ajatella,
että myös välillisemmin tulon hankinnasta tai
sen säilyttämisestä johtuvat menot voisivat olla vähennyskelpoisia.
Tieteenharjoittajien kannalta hyvin tärkeä on joka
tapauksessa yleisen vähennyskelpoisuuden mahdollistavan
säännöksen (tuloverolain 29 §) lisäksi säännös,
jonka mukaan luonnollisiin vähennyksiin kuuluvat
muun muassa “ammattikirjallisuuden sekä tutkimusvälineiden
ja tieteellisen kirjallisuuden hankkimisesta
sekä tieteellisestä työstä ja taiteen harjoittamisesta
muutoin johtuneet menot, jos niitä ei ole
suoritettu 82 §:n 1 momentissa tarkoitetulla stipendillä
tai apurahalla” (tuloverolain 31 § 1 momentin 4
kohta). Tieteellisestä työstä aiheutuneita menoja ovat
esimerkiksi alan kirjallisuudesta ja muista julkaisuista,
opinto- ja tutkimusmatkoista sekä laboratorion tai
atk:n käytöstä aiheutuneet menot.
Aikaisemmin laissa vähennyskelpoisiksi katsottiin
vain kohtuulliseksi katsottavat menot. Tämän rajoituksen
poistaminen asetti tieteenharjoittajat perustellusti
samaan asemaan kuin muutkin palkansaajat.
Jos tieteenharjoittajalla on ollut kustannuksia toiminnasta,
jota varten hän on saanut stipendin tai apurahan,
menot vähennetään stipendistä tai apurahasta.
Jos apuraha on saatu tiettyyn tutkimukseen, vain siihen
kohdistuvat menot vähennetään apurahasta.
Oikeuskäytännön kannanottoja ja
verohallinnon ohjeistusta
Luonnollisia vähennyksiä koskee hyvin laaja oikeuskäytäntö,
jota tässä yhteydessä tarkastellaan yleispiirteittäisesti.
Mittava oikeuskäytäntö viestittää luonnollisia
vähennyksiä ja elantomenoja koskevan rajanvedon
vaikeudesta. Tarkoitus on seuraavassa poimia
vain sellaisia tapauksia, jotka ovat koskeneet tieteenharjoittajia.
Luonnollisesti tieteenharjoittajilla on samantyyppisiä
tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä
johtuneita menoja kuin muillakin palkansaajilla,
mutta näistä tapauksista ei olla nyt kiinnostuneita.
Hyvän yleiskuvan luonnollisia vähennyksiä koskevasta
laajasta oikeuskäytännöstä saa Verohallituksen
vuosittain julkaisemasta Henkilöverotuksen käsikirjasta.
Tapaukset kokonaisuudessaan löytyvät korkeimman
hallinto-oikeuden (KHO) vuosikirjoista ja
kotisivuilta. Tärkeää on joka tapauksessa huomata nyt
se, että kaikki luonnolliset vähennykset eivät käy ilmi
suoraan lakitekstistä. Lisäksi niiden osalta on määräyksiä
myös vuosittain annettavassa verohallituksen
yhtenäistämisohjeissa, joissa kerrotaan tarkemmin
muun muassa työhuonevähennyksen saamismahdollisuudesta.
Siellä otetaan kantaa myös tietokoneiden hankintamenoihin ja opintomatkojen
vähennyskelpoisuuteen.
Ohjeet löytyvät verohallinnon
nettisivuilta. Seuraavassa otetaan
ensin esille ne tapaukset,
joissa vähennyskelpoisuus oli
olemassa ja sen jälkeen tapaukset,
joissa vähennyskelpoisuutta
ei ollut.
Henkilöasiakkaat
saavat tämän kuun
aikana esitäytetyn
veroilmoituksen. Se
palautetaan vain,
jos tietoihin on lisättävää
tai korjattavaa.
• Tutkijaprofessori sai vähentää
kutsuttuna esitelmöitsijänä
symposiumiin osallistumisesta
aiheutuneet matkakuluja (ks.
KHO 1976 B II 529).
• Yliopistossa vt. professorina
työskennelleen verovelvollisen
väitöskirjan painatuskulut olivat
tieteellisestä työstä johtuneita menoja ja siten vähennyskelpoisia
(ks. KHO 1983 II 565).
• Tapauksessa KHO 1983 II 566 arviolta puolet menoista
katsottiin vähennyskelpoisiksi tieteellisestä
työstä johtuneiksi kohtuullisiksi menoiksi, kun ensin
oli otettu huomioon verovelvollisen matkoja varten
saama apuraha ja työnantajan maksama korvaus. Tapauksessa
historian professori oli suorittanut matkan
suorittaakseen tutkimuksia valmisteilla olevia
teoksiaan varten, minkä lisäksi hän oli toiminut opiskelijaryhmän
ohjaajana.
• Tapauksessa 1984 II 562 puolestaan kysymys oli
ollut sairaalafyysikosta ja sairaalafysiikan dosentista
ja matkasta radioisotooppialan kongressiin (ja sen
yhteydessä olleeseen laitenäyttelyyn), jossa fyysikko
piti esitelmän julkistaen osittain omaan tutkimustyöhönsä
perustuvan tutkimuslaitteen. Vähennysoikeuden
katsottiin olevan olemassa. Kongressimatka liittyi
fyysikon toimiin keskussairaalassa ja korkeakoulussa
kuuluvaan tutkimus- ja selvittelytyöhön sekä
hänen harjoittamaansa muuhun tutkimus- ja laitekehitystoimintaan.
• Talousmaantieteen professori aikoi yhdessä eräiden
muden opettajien kanssa tehdä Etelä-Amerikkaan
suuntautuneen opintomatkan, minkä suunnittelu tapahtui
yhdessä paikallisten maantieteen laitosten
kanssa. Matkan kustannukset olivat vähennyskelpoisia
professorin matkatulosta sikäli kun niitä ei ollut
suoritettu stipendillä tai matka-apurahalla (KHO
1975 II 538).
• Lääketieteen professori ja ylilääkäri sai vähentää
tieteellisten seurojen kuten koti- ja ulkomaisten
kirurgi- ja gynekologiyhdistysten ja Lääkäriseura
Duodecimin jäsenmaksut.
• Tapauksessa KHO 2002 T 168 A oli virkavapaana
vakinaisesta valtion virastaan Helsingissä hoitanut
ajan 1.11.1999-30.6.2000 Tampereen yliopiston
yliassistentin virkaa. A oli asunut perheensä kanssa
vakituisessa asunnossa Hyvinkään kaupungissa ja
kulkenut siellä lähes päivittäin
Tampereelle, jossa hänellä oli
katsottava olleen tuolloin työpaikkansa.
KHO katsoi, että A:n
matkat Hyvinkäältä Tampereelle
ja takaisin olivat tuloverolain
93 §:ssa tarkoitettuja asunnon ja
työpaikan välisiä matkoja.
• Joskus tilanne voi olla sellainen,
että toimipaikkoja voi
olla useita. Verovelvollinen hoiti
oman ammattinsa ja tuntiopettajan
toimensa ohella viransijaisena
toisessa kaupungissa olevan
professorin virkaa. Koska
hänelle oli katsottava aiheutuvan
tilapäisestä viran hoitamisesta
erityisiä kustannuksia, joita hänellä ei ilman tuon tehtävän
suorittamista olisi ollut, hän sai vähentää tulonhankkimiskuluina
sekä matkakulut että yöpymiskulut
(KHO 1975 II 539).
• Tapauksessa KHO 1997 T 2101 lääkäri oli apulaisprofessorina
A:n kaupungissa, jossa hänellä oli
myös vastaanotto. Hän matkusti viikonloppuisin kotipaikkakunnalleen
B:n kaupunkiin, jossa hänelle oli
perheensä kanssa yhtenen asunto. Näiden matkojen
yhteydessä hän piti viikonloppuisin vastaanottoa
myös B:n kaupungissa. Viikonloppumatkojen ensisijaisena
tarkoituksena katsottiin olevan käynnit kotona
B:n kaupungissa, minkä vuoksi niistä aiheutuneita
kustannuksia verotuksessa pidettiin asunnon ja
työpaikan välisinä matkakustannuksina.
• Työpukukysymyskin saattaa nousta esille. Tapauksessa
KHO 1988 B 551 apulaisprofessorilla oli oikeus
vähentää ainoastaan virkaansa liittyvissä tehtävissä
käyttämänsä frakin hankkimisesta aiheutuneet
kustannukset luonnollisena vähennyksenä.
• Työhuonetta koskee ratkaisu KHO 1981 T 1393.
Siinä perheellinen filosofian tohtori omisti yhdessä
vaimonsa kanssa perheen asunnosta erillisen 22 neliömetrin
suuruisen osakehuoneiston, jota hän käytti
yksinomaan historiankirjoitus- ja muussa työssään.
Huoneistosta aiheutuneet n. 2.500 markan kustannukset
olivat kokonaisuudessaan vähennyskelpoisia
luonnollisena vähennyksenä.
• Tiedekunnan professori katsottiin oikeutetuksi
vähentämään tulostaan mainitun tiedekunnan kutsumille
ulkomaisille luennoitsijoille järjestämistään
päivällisistä aiheutuneet kustannukset tapauksessa
KHO 1964 II 602.
• Kestitystä koskee myös tapaus KHO 1985 II 574,
jossa apulaisprofessori oli majoittanut kotiinsa yliopiston
vieraina olevia ulkomaalaisia tiedemiehiä,
jotka olivat suorittaneet yliopiston fysiikan laitoksella
tieteellistä tutkimustyötä laitoksen ja ulkomaalaisten
laboratorioiden välisten yhteisprojektien puitteissa ja joiden majoitusta ei vieraiden
kutsujana olleen yliopiston
toimesta voitu järjestää.
Apulaisprofessorilla
katsottiin olleen oikeus vähentää
luonnollisena vähennyksenä
vieraiden majoituksesta
ja kestityksestä hänelle
aiheutuneet kulut.
Esitäytetyssä veroilmoituksessa
voidaan harvemmin ottaa
huomioon tieteenharjoittajan
omaan tilanteeseen liittyvä
luonnollisia vähennyksiä,
minkä vuoksi veroilmoitus tulee
palauttaa ja esittää menon
vähentämistä koskeva
vaatimus perusteluineen ja
selvityksineen.
• Promootiota koskee
taas tapaus KHO 1993 B 523.
Siinä korkeakoulun apulaisprofessorina
vuodesta 1984
työskennellyt henkilö oli väitellyt
tohtoriksi vuonna 1988
ja hänet promovoitiin tohtoriksi
vuonna 1989. Hän oli
hankkinut promootiota varten muun ohessa tohtorinhatun
ja siihen kuuluvan lyyran. Apulaisprofessorilla
oli oikeus vähentää näistä hankinnoista aiheutuneet
menot luonnollisena vähennyksenä.
Päinvastaisiakin tapauksia on, joissa menoja ei ole
hyväksytty vähennettäväksi.
• Ratkaisussa KHO 1988 T 4918 professori oli yliopistossa
noudatetun käytännön mukaisesti tarjonnut
virkaanastujaispäivälliset. Siitä aiheutuneita kustannuksia
ei pidetty luonnollisina vähennyksinä.
• Korkeakoulun lehtori, joka miehensä kanssa asui
H:n kaupungissa, kävi viikottain T:n kaupungissa
hoitamassa vakinaista virkaansa. Yhteensä verovuonna
kertyi 57 oleskelupäivää T:n kaupungissa. Korkeakoulu
oli suorittanut hänen matkakulunsa. Lehtori ei
saanut kuitenkaan vähentää niitä ylimääräisiä kustannuksia,
jotka asunto- ja ruokailumenoina syntyivät
oleskelemisesta T:n kaupungissa (KHO 1967 II
559).
• Eläkkeellä oleva fysiikan professori oli suorittanut
tieteellistä tutkimistyötä vastikkeetta. Työ oli suoritettu
osittain professorin aikaisemmin johtaman yliopiston
laitoksen tiloissa. Tutkimustyöstä ja siihen
liittyvästä asunnon ja työpaikan välisistä matkoista
aiheutuneet menot eivät olleet vähennyskelpoisia eläketulosta.
• Tapauksessa KHO 1975 II 540 filosofian lisensiaatin
oppiarvon suorittamisesta aiheutuneita kuluja
oli, jatko-opinnoista johtuvina, pidettävä elantokustannuksiin
verrattavina vähennyskelvottomina kuluina.
Lopuksi
Tässä yhteydessä ei ole mahdollista ryhtyä tarkemmin
analysoimaan tai kritisoimaan erityisesti oikeuskäytännöstä
ilmenevää vallitsevaa oikeustilaa. Aihetta
toki siihen olisi erityisesti jatko-opinnoista johtuvien
menojen osalta, jotka lähtökohtaisesti ovat vähennyskelvottomia
(vrt. kuitenkin
edellä mainittu tapaus
KHO 1983 II 565 väitöskirjan
painatuskulujen osalta).
Vähennyskelpoisuuden
kannalta keskeistä käytännössä
on tieteenharjoittamisesta
johtuneen menon
luonteesta esitetty selvitys ja
sen uskottavuus, koska vähennyskelpoisten
luonnollisten
vähennysten ja vähennyskelvottomien
elantomenojen
väliin jää usein “harmaa
alue”. Verovelvollisen on
vähennysvaatimuksillaan ja
niiden dokumentoinnilla tehtävä riittävän selväksi,
että kyseinen vähennettäväksi vaadittu meno on johtunut
tulon hankkimisesta tai sen säilyttämisestä.
Asiassa korostuu tarvittavan näytön kerääminen perusteluineen
ja valmistautuminen sen esittämiseen.
Vähennyksen saamisen kannalta oma aktiviteetti
selvityksen tekemisessä on välttämätöntä. Sikäli kun
asiasta on syntynyt oikeuskäytäntöä, tärkeää on myös
se, että oma tapaus ja KHO:n ratkaisema tapaus olisivat
riittävän samanlaisia. On myös huomattava, että
uutta oikeuskäytäntöä syntyy aika ajoin (ks. esim.
KHO 2007 T 230).
Esitäytetyssä veroilmoituksessa harvemmin voitaneen
ottaa huomioon tieteenharjoittajan omaan tilanteeseen
liittyvä luonnollisia vähennyksiä, minkä
vuoksi veroilmoitus tulee palauttaa ja esittää siinä
yhteydessä menon vähentämistä koskeva vaatimus
perusteluineen ja selvityksineen. Epäselvissä tapauksissa
mahdollista on myös pyytää verottajalta etukäteen
sitovaa ja maksullista ennakkotietoa menon vähennyskelpoisuudesta.
Mitä suuremmasta ja vähennyskelpoisuuden
osalta tulkinnanvaraisemmasta menoerästä
on kysymys, sitä perustellumpaa on kysyä
asiaa etukäteen.
Jostain syystä tuloverolaissa useassa kohdin tieteen
ja taiteen harjoittamisesta johtuneet menot rinnastetaan.
Kun kysymys on kuitenkin pääsääntöisesti
niin eriluontoisesta toiminnasta, tästä sidonnaisuudesta
voisi olla tarpeellista päästä eroon.
Matti Myrsky
vero-oikeuden professori, Joensuun yliopisto |