Professorit vaikuttajina

Suomalaisessa yliopistomaailmassa on menossa niin suuri murros, jossa oikeiden ratkaisujen tekemiseksi tarvitaan ehdottomasti tiedeyhteisön näkemystä. Tähän voi kiteyttää Professorit vaikuttajina -seminaarin keskeisen viestin. Professoriliitto julkisti uuden Professorimatrikkelin seminaarissa, jossa eri alojen professorit pohtivat tietään vaikuttajiksi. Lopuksi professoreita katseltiin myös valkokankaalta.

Liiton puheenjohtajan Risto Laitinen korosti avauspuheenvuorossaan, että kaikki Suomen professorit vuodesta 1640 sisältävä matrikkeli on osa maamme kulttuuri- ja tiedehistoriaa.

- Oivallinen ajankohta tämän julkistamiseen on juuri nyt, kun menossa on suurin yliopistoja koskeva mullistus sitten Turun Akatemian perustamisen, Laitinen totesi Helsingin yliopiston Arppeanumissa 7. maaliskuuta pidetyn seminaarin aluksi.

Matrikkelitoimikunnan sihteerinä toiminut Professoriliiton asiamies Raija Pyykkö esitteli lyhyesti matrikkelin teon periaatteita ja yhteensä kolmisen vuotta kestänyttä prosessia. Matrikkeli on sekä jäsen- että ammattimatrikkeli. (Ks. tästä enemmän juttu Acatiimissa 2/2008).

Meillä on hyvä maine maailmalla

Seminaarin Tieni vaikuttajaksi -osuudessa professorit eri aloilta kuvasivat oman uransa avainhetkiä.

Biocenter Oulun tieteellinen johtaja, professori Taina Pihlajaniemi aloitti. Hän valmistui lääkäriksi Oulun yliopistosta vuonna 1981, ryhtyi tekemään väitöskirjaa professori Kari Kivirikon ryhmässä, oli post doc -kaudella Yhdysvalloissa ja sai esikoislapsensa puoli vuotta ennen kuin hänet nimitettiin dosentiksi vuonna 1987. Pihlajaniemellä on monia tiedepoliittisia rooleja.

- Olen havainnut, että suomalaiset toimijat nauttivat varsin huomattavaa arvostusta EU:n erilaisissa tiedejärjestöissä. Isot pelurit eivät koe pienen maamme edustajia uhkaksi itselleen, mutta ennen kaikkea Suomesta on löytynyt aivan erinomaisia edustajia ja jopa vetäjiä erilaisiin Euroopan tiedejärjestöihin ja toimikuntiin. Jos ihminen onnistuu yhdistämään vahvan tiedetaustan tiedepoliittiseen toimintaan, on hänellä erinomainen mahdollisuus toimia hyvin aktiivisesti Euroopan tiedepolitiikassa.

Akatemian palkkaliuska tuli 24 vuoden ajan

- Yliopistoon tullessani en tiennyt mitään akateemisesta elämästä ja suunnitelmani olivat tuulentupia. En esimerkiksi koskaan päättänyt ryhtyä tutkijaksi, minusta vain tuli sellainen, koska olin ajatellut käyttää elämäni sellaiseen, minkä koen aidosti tärkeäksi. Ja aidosti tärkeäksi koin filosofiset, erityisesti eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset.

Suomen Akatemia työllisti Sihvolan pitkään: Akatemian palkkaliuska kolahteli postiluukusta pientä taukoa lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti 24 vuoden ajan. Sihvola arveli tämän olevan yksi pisimmistä Akatemia-kausista kautta aikojen.

Juha Sihvola väitteli vuonna 1989 ja lähti sen jälkeen vierailevaksi tutkijaksi Brownin yliopistoon. Hän toimi myös Harvardin Washington DC:ssä ylläpitämässä Center for Hellenic Studies -tutkimuslaitoksessa sen ensimmäisenä suomalaistutkijana vuosina 1994-95.

- 1990-luvulla olin vakuuttunut, etten koskaan saa pysyvää akateemista virkaa, koska tutkimusprofiilini on niin monitieteinen. Toisin kävi: minut nimitettiin yleisen historian professoriksi Jyväskylän yliopistoon vuonna 2000.

Pihlajaniemen tavoin myös Sihvolalle on kertynyt moninaisia tiedepolitiikan tehtäviä. Hän on myös ottanut aina aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

- Kun ikää tulee mutta yllytyshulluus ei vähene, tehtäviä kertyy.

Sihvolan lapset ovat 11- ja 9-vuotiaita. Hän on ajatellut, että nämä vuodet ovat vain kerran elämässä. Lasten kanssa touhuaminen ja monikulttuurisen vuosaarelaisen FC Viking -jalkapallojoukkueen valmentaminen ovat nyt parasta elämässä. Sihvola ei pyytele anteeksi, jos artikkeli viivästyy tai kansainvälinen konferenssi jää näiden takia väliin.

Tiedemiehet eivät halua enää poliittista uraa

Kansanedustaja, professori Sirpa Asko-Seljavaara kertoi urastaan lääkärinä ja poliitikkona. Hänen kokeellista patofysiologiaa käsittelevä väitöskirjansa ilmestyi yli 30 vuotta sitten. Hän toimi tutkijana Cornell Universityssä New Yorkissa ja teki yhteistyötä Harvard Medical Schoolin UCLA:n tutkijoiden kanssa.

- Yhdysvalloissa professoriksi pääseminen on yleensä helppoa, jos omaa erikoistaitoja. Yleensä esimies kysyy “You want a job?”. Tämän jälkeen voit jäädä tutkijaksi klinikkaan. Työnohjaus on erinomaista ja rahoitus on kunnossa.

Asko-Seljavaara jätti kuitenkin kokeellisen työn ja siirtyi plastiikkakirurgiksi. Hän on niittänyt mainetta ennen kaikkea palovammakirurgiassa ja on pelastanut satoja ylä- ja alaraajoja mikrokirurgista tekniikkaa käyttäen. Plastiikkakirurgian professori Helsingin yliopistoon hänestä tuli vasta vuonna 2002, koska alan professuurin saaminen Suomeen oli kiven alla.

Kansanedustajaksi Asko-Seljavaara valittiin vuonna 2003. Syynä politiikkaan hakeutumiselle oli halu varmistaa terveydenhuollon sujuminen ja rahoitus tässä maassa. Hoitotakuulainsäädäntöä hän pitää melko hyvin onnistuneena.

Eduskuntaan Asko-Seljavaara on perustanut yliopistoryhmän, johon kuuluu noin 20 yliopistoasioista kiinnostunutta kansanedustaa. Ryhmässä on edustajia kaikista eduskuntaryhmistä.

- Professoreita on eduskunnassa vain kaksi – Susi Pulliainen ja minä. Tämä on vahinko. Tiedemiehet eivät joko pääse kansanedustajiksi tai eivät halua poliittista uraa – veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Valta on siirtynyt pikkumaistereille ja ei-akateemisille.

Asko-Seljavaara oli laskenut, että tohtoreita Arkadianmäellä on yhteensä 11 ja lisensiaatteja kahdeksan. Akateemisen koulutuksen saaneita on nykyistä kansanedustajista kaikkiaan 105.

Aivovuoto jo uhkana

Esitysten jälkeen Ylen TV 1:n Prisma-ohjelman tiedetoimittaja Marko Pulkkinen kokosi kolme professoria keskustelemaan yliopistomaailman ajankohtaisista aiheista, mm. hallinnollisen työn lisääntymisestä ja ulkopuolisten vallan tulevasta kasvusta. Myös 80-päinen yleisö otti aktiivisesti osaa keskusteluun.

Taina Pihlajaniemen mielestä professorit joutuvat repeämään liian moneen. Juha Sihvola piti vahinkona, että monet lahjakkaimmat eivät halua osallistua hallinnollisiin tehtäviin. Sirpa Asko-Seljavaara piti pätevien johtajien merkitystä erittäin keskeisenä.

- Tärkeintä olisi, että hallituksissakin olisi henkilöt, jotka tuntevat sisältöä. En vierasta ulkopuolisten tuloa, mutta heidän pitää olla asialle vihkiytyneitä, Taina Pihlajaniemi totesi.

Asko-Seljavaara uskoi, että byrokratia alkaa hengittää, kun yliopistot pääsevät vähitellen pois opetusministeriön kahleista.

Professori Reijo Raivola, joka toimi aiemmin Professoriliiton valtuuston puheenjohtajana, katsoi, että hallinto on viime aikoina muuttunut hallinnaksi. Panelisteista Juha Sihvola oli havainnut saman asian.

Liiton puheenjohtaja Risto Laitinen oli tilaisuuden avauksessaan todennut, että yliopistot eivät ole missään kriisissä, vaikka niin voisi luulla päättäjien ajamasta myllerrysinnosta. Marko Pulkkinen tiedusteli tähän kolmen professorin mielipiteitä.

Pihlajaniemi piti kriisiä kuplana. Opiskelijamäärät ovat kasvaneet valtavasti, ohjaajia on liian vähän ja perusrahoitus on jäänyt jälkeen. Silti olemme menestyneet kansainvälisestikin monella saralla.

Sihvolan mielestä tutkijanuran epävarmuus on lähestymässä kipupistettä. Ensimmäisen pysyvän työpaikan saaminen väitöskirjan jälkeen vie aivan liian kauan.

Professorit näkivät aivovuodon jo uhkana. Monet nuoret lahjakkaat tutkijat eivät enää palaakaan ulkomailla vietetyn post doc -kauden jälkeen takaisin.

- Pitäisi olla houkuttelevia paketteja tulla tänne. Tutkimusprojekti tulee nähdä enemmän tutkimusongelman kautta eikä rahanjaon fragmentoitumisen kautta, Pihlajaniemi tähdensii.

Hänen mielestään tohtorituotanto on jo kattoluvussa. Pitäisi enemmän miettiä sitä, millä aloilla tohtoreita tarvitaan ja millä ei. Tohtoreitten hyöty monille muillekin työfoorumeille tulisi ymmärtää nykyistä paremmin.

Keskustelun lopuksi Marko Pulkkinen tiedusteli, onko professorikunta yhtenäinen yliopistomurroksessa. Asko-Seljavaara ennakoi, että asennoituminen innovaatioyliopistoon ehkä jakaa mielipiteitä. Taideteollisen korkeakoulun professori Peter von Bagh tunnusti olevansa innovaatioyliopiston uhri.

- Opinahjoani ollaan yksityistämässä. Koko asia on tehty meiltä professoreilta täysin salaa. Yksikään meistä ei ole ollut asiasta keskustelemassa – se on hoidettu markkinointi- ja mainostoimistomiesten kesken. Kyseessä on suurin skandaali minun elinaikanani. Meitä ollaan heittämässä Otaniemen umpihankkeen, von Bagh hehkutti.

Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Liisa Karvonen

Valkokankaan professorit

Professorit vaikuttajina -seminaarin päätti Taideteollisen korkeakoulun elokuvahistorian professorin Peter von Baghin esitys Valkokankaan professorit.

Valkokankaalla on aikojen saatossa esiintynyt monenlaisia professorirooleja.

- Yksi tunnetuimmista on hajamielinen professori. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ilkeä hahmo, vaan henkilöä on kuvattu kunnioittavaan sävyyn, paitsi ehkä aivan muutamissa kauhuelokuvissa.

Professori on myös voinut olla romanttinen sankari, kuten kuuluisan My Fair Lady - musikaalin professori, kielitieteilijä Henry Higgins.

Parhaimpana professorihahmona von Bagh piti Ingmar Bergmanin elokuvan Mansikkapaikka vanhaa professoria, joka elämänsä ehtoopuolella miettii uraansa.

- Kyseessä ei ole mikään helppo ihminen, mutta jonkinlainen loiste hänen ympärillään hehkuu.

Peter von Bagh esitteli useita lyhyitä näytteitä elokuvista, joissa professorihahmo on ollut merkittävä. Ensimmäinen katkelma oli Steven Spielbergin elokuvasta Kolmannen asteen yhteys, jossa kuuluisia ranskalainen elokuvaohjaaja Francois Truffaut näyttelee professoria. Esitetyssä katkelmassa hän luennoi kuulijakunnalle ulkoavaruudesta kuuluvista äänistä.

- Professori toimii kyseisen tapahtuman ohjaajana. Hän dramatisoi viisautta, von Bagh kuvasi kohtausta vakuuttavalla tyylillään.

Filmitähti Cary Grantilla oli useampi komediarooli, joissa hän näytteli hajamielistä professori. Näistä nähtiin pätkät elokuvista Monkey Business, jossa professori keksi nuoruuden eliksiirin ja testasi sitä itseensä sekä Bringing up Baby (suom. Hätä ei lue lakia), jossa Grantin esittämä tiedemies kokoaa dinosauruksen luurankoa.

Kotimaisissa elokuvissa professorirooleja on von Baghin mielestä ollut yllättävänkin paljon ja näistä parhaimmat hän sijoitti 1930-luvulle.

- 1930-luvun elokuvista välittyi aito ote suomalaiseen sivistyneistöön. Tähän varmaan vaikutti Suomi Filmin Risto Orkon hyvät tuttavuussuhteet arvovaltaisiin henkilöihin.

Professori von Bagh esitti kaksi eri filmatisointia Mika Waltarin teoksesta Kuriton sukupolvi. Vanhemmassa Uuno Laakso esitti professoria, joka oli keskittynyt liikaa työhönsä ja huomio omiin lapsiin oli jäänyt vähemmälle. Toisessa elokuvaversiossa samassa roolissa oli Tauno Palo.

Ainakin yhden kotimaisen elokuvan nimessä on professorin nimike. Viimeksi viime joulun aikaan tv:stä tuli vuonna 1949 valmistunut Professori Masa, jossa Tauno Palo esitti Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professoria. Bagh kertoi, että rooliin valmistautuessaan Tauno Palo kävi kuuntelemassa professori Heikki Variksen luentoja.

Von Bagh esitti pätkät elokuvan alusta ja lopusta. Palon esittämä professori luennoi alussa kriittiseen sävyyn mm. ammattiyhdistysten merkityksestä ja lakko-oikeudesta. Tutustuakseen aitoon tilanteeseen Masa pestautui töihin satamaan, jossa satamatyöläiset olivat juuri työtaistelun partaalla. Tilanteesta oli tekemässä lehtijuttua Ansa Ikosen tähdittämä toimittaja. Loput voinee arvata:

- Professori löytää yhteiskuntasovinnon elementit ja rakastuu Ansa Ikoseen.

Lopuksi von Bagh esitti katkelman amerikkalaisesta, Gordon Douglasin ohjaamasta tieteiselokuvasta Them! (1954). Tiedemiehen ja sotilaan näkemykset törmäävät ja kylmän sodan hengessä tehdyn filmin loppukohtauksessa liekinheittimet tuhoavat oliot.

- Tässä sotilaat peittoavat asenteillaan tiedemiehen – nyt virkamiehet lakaisevat papereillaan professorit, von Bagh veti lopuksi yhtymäkohtia ajankohtaiseen keskusteluun.