Se on sitten herrojen hallussa

Yliopistolain uudistuksen valmistelu on ohi ja lakiesitys annettiin eduskunnalle helmikuussa 2009. Tavoitteena on, että uusimuotoiset yliopistot aloittavat toimintansa vuoden 2010 alusta.

Lakiluonnos oli lausuntokierroksella syksyllä 2008 ja siitä annettiin 160 lausuntoa. Ne menivät voimakkaasti ristiin täysin kritiikittömistä kannatuspuheenvuoroista koko lain voimakkaaseen vastustukseen, ja lain valmistelijoille jäi mahdollisuus valita lausunnoista mieleisensä kohdat ja muokata lakiehdotus haluamallaan tavalla.

Yliopistouudistus on tarpeellinen ja sen tuoma autonomia tervetullut. Lakiehdotukseen sisältyy kuitenkin epäkohtia, jotka uhkaavat uudistuksen henkeä ja joihin vielä eduskuntakäsittelyn aikana on mahdollisuus saada muutos.

Virkasuhde sopii opetus- ja tutkimustehtäviin työsopimussuhdetta paremmin sekä julkisoikeudellisissa yliopistoissa että säätiöyliopistoissa. Perustuslain mukaan julkista valtaa käyttävät vain viranomaiset ja virkamiehet. Yliopistojen julkista vallankäyttöä ovat esim. opiskelijavalinnat, opintotukiasiat, arvostelut ja kurinpito. Eduskunnan toivoisi antavan arvoa sille, että maamme ylimmät laillisuusvalvojatkin puoltavat virkasuhteen säilyttämistä perusteluinaan virkavastuu ja perustuslain takaama tutkimuksen ja opetuksen vapaus.

Jos 50 % julkisoikeudellisten yliopistojen hallituksista ja sen puheenjohtaja olisivat ns. ulkopuolisia jäseniä, heillä on enemmistö. Säätiöyliopistoissa koko hallitus koostuisi ulkopuolisista jäsenistä ja on lisäksi yliopiston ulkopuolisten tahojen nimittämä. Jo nykyiselläänkin kolmannes hallitusten jäsenistä voi olla ulkopuolisia. Sen luulisi riittävän tuomaan yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tietämystä hallitustyöskentelyyn vähentämättä hallitusten tieteellistä asiantuntemusta. Oma ongelmansa lakiesityksessä on yliopistojen hallitusten “itseriittoinen” asema. Taloudellista vastuuta lukuunottamatta ne eivät ole vastuussa millekään taholle. On tärkeää, että julkisoikeudellisten yliopistojen yliopistokollegiota ja säätiöyliopiston akateemista hallintoa vahvistetaan.

Kelpoisuusvaatimukset tulee edelleen säätää asetuksella eikä yliopistokohtaisilla johtosäännöillä, etteivät yliopistot eriytyisi, mikä voi johtaa eritasoisiin rekrytointikäytäntöihin ja olla uhka toiminnan laadulle.

Henkilöstön asema on luvattu turvata siirtymäaikana sekä julkisoikeudellisissa yliopistoissa että säätiöyliopistoissa. Silti asiaa ei haluta sopia yksinkertaisesti kirjauksilla lain voimaanpanolaissa. Nyt tarjotaan vain epämääräistä aiesopimusta, jonka sitovuuskin on kyseenalainen, koska osa allekirjoittajista ei vielä tai enää jatkossa ole edes sopijaosapuolia.

Uuden yliopistolakiesityksen hyvänä puolena on rahoituksen indeksisidonnaisuus. Lausuntokierroksen jälkeen lakiin on kuitenkin ilmestynyt opetusministeriön valtaa kasvattava momentti: “Jos yliopistokohtaisia tavoitteita ei saada valtakunnallisesti tai alakohtaisesti yhteen sovitetuksi, opetusministeriö päättää määrällisistä ja laadullisista tavoitteista siltä osin kuin ne ovat yliopistolle osoitettavan rahoituksen perusteena”. Tämä sotii yliopistojen itsenäisyyttä korostavan yliopistolain henkeä vastaan.

Yliopistolaitoksen kokonaisuudistus tapahtuu harvoin. Nyt on huolehdittava paitsi yliopistojen taloudellisesta autonomiasta, myös tieteen vapaudesta ja riippumattomuudesta sekä yliopistojen sivistystehtävästä. Yliopistouudistuksessa ei siis saa unohtaa perustutkimusta eikä niitä tieteenaloja, joilla ei ole yhteyttä elinkeinoelämään. Yliopisto on tuloksellinen vain, jos sen henkilöstö kokee asemansa turvatuksi. Kansanedustajat ovat paljon vartijoina muokatessaan yliopistolakiehdotuksesta suomalaista yliopistolaitosta todellisesti kehittävän lain. Tämän kaltaisiin tehtäviinhän me olemme heidät valinneet.

Risto Laitinen
puheenjohtaja,
Professoriliitto