Mikä mätti tiedotuksessa?

“Opetusministeriö nimeää yliopistojen hallitusten ulkopuoliset jäsenet” (Opiskelijatoiminta-liikkeen nokkamies Ykkösen aamu-tv:ssä 21.2.), “nykyisen lain mukaan opetusministeriö nimittää professorit” (Johannes Koroma Talouselämä-lehdessä 27.2.), “lakiesityksen mukaan yliopistojen hallituksista kolmannes ulkopuolisille (Ylen teksti- tv 20.2.).

Edellä on vain muutamia poimintoja korviin ja silmiin sattuneista yliopistolakikommenteista. Missä mättää, kun tietämyksen taso on tällainen? Olisiko opetusministeriö voinut skarpata viestinnässään?

Yliopistolain valmistelun aikana opetusministeriö ei järjestänyt toimittajille kertaakaan pelkästään yliopistouudistukseen liittyvää taustatilaisuutta. Siis sellaista, jossa olisi selostettu selkeästi ja rauhassa uudistuksen keskeiset kohdat. Yli 20 vuotta korkeakoulusektorin asioita seurannut muistaa, että opetusministeri Taxellin aikana pidettiin useampi taustatilaisuus ammattikorkeakoulu- uudistuksesta.

Niistä ajoista toimittajan työ on muuttunut jatkuvasti yhä hektisemmäksi. Median yleisestä viihteellistymisestä tai säästösyistä johtuen vain kourallisessa toimituksista on koulutussektorin asioita seuraava toimittaja. Kotimaan yleistoimittaja ei ehdi seikkailla netissä penkomassa vaikeaselkoisia aineistoja ja perehtyä satasivuisiin pumaskoihin. Yliopistouudistuksen tapainen iso, monia ulottuvaisuuksia sisältävä kokonaisuus olisi pitänyt avata toimittajille rautalangasta vääntäen.

Nykyisin opetusministerit pitävät pari kertaa vuodessa toimittajatapaamisia, mutta niissä käsitellään koko koulutussektoria. Yliopistoasiat jäävät monesti vapaan sivistystyön ja peruskoulujen ryhmäkokojen varjoon. Nekin ovat tärkeitä, mutta painotuksissa tulisi näkyä se, että ensin Sarkomaa ja sittemmin ministeri Virkkunen ovat hehkuttaneet yliopistouudistusta oman sektorinsa keskeisimpänä asiana tällä hallituskaudella.

OPM on kovasti korostanut yliopistouudistuksen avoimuutta. Totta onkin, että pienellä viiveellä asiakirjat ovat putkahtaneet nettiin koko kansan luettaviksi. Ministeriön sivusto ei tosin ole käytettävyydeltään parhaimmassa mahdollisessa jamassa. Asiaan vihkiytyneelläkin hermot ja hiirikäsi huutavat armoa asiakirjojen metsästyksessä. Yliopistouudistus olisi ansainnut ihan oman sivustonsa, esimerkiksi sentapaiset kuin työ- ja elinkeinoministeriö teetätti innovaatiostrategiaa varten.

Opetusministeriön www-sivustolla oli viime syksynä vähän aikaa toiminnassa yliopistouudistukseen liittyvä keskustelumahdollisuus, mutta sinne ei koko aikana ilmestynyt kuin parikymmentä kommenttia. Tekniikaltaan keskustelualusta oli onneton ja suurin osa viesteistä oli asiattomia. Ei siis ihme, että keskustelua ryhdyttiin käymään muilla areenoilla.

Tiedotusta on helppo syyttää, kun jokin asia menee epätoivottuun suuntaan. Tiedottaminen on kuitenkin nimenomaan johtamisen väline. Johdon tulee ymmärtää sen merkitys nyky-yhteiskunnassa, jossa monet asiat joko voitetaan tai hävitään nimenomaan mediassa.

Alkuvuodesta virinnyt yliopistolakikapina osoitti, että jokin mätti yliopistouudistuksen tiedotuksessa. Tai sitten aitoa keskustelua aiheesta ei haluttu siinä vaiheessa, kun lakia vielä valmisteltiin.

Kirsti Sintonen