Yliopistot akatemiaprofessorien
ja akatemiatutkijoiden
työnantajiksi
Mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen
Suomen Akatemiaa koskevasta laista,
akatemiaprofessorit ja akatemiatutkijat
siirtyvät vuoden 2010 alusta yliopistojen
palvelukseen. Järjestöt ovat vastustaneet
tätä ja haluisivat säilyttää näiden tutkimusvirkojen
itsenäisen aseman.
Valtioneuvosto päätti 26. maaliskuuta Suomen
Akatemiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä. Esitys
on lausuntokierroksella olleen lakiluonnoksen
mukainen: akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan
virat muutetaan työsuhteiksi ja heidät siirretään
työskentelyorganisaationsa palvelukseen.
Akatemiassa on nykyisin 40 akatemiaprofessoria
ja 267 akatemiatutkijaa. Lakiesityksen mukaan
nämä nimikkeet säilyvät. Suomen Akatemia vastaisi
edelleen tehtävien rahoituksesta, ja tehtäviin
liittyvät rekrytointi-, arviointi- ja päätöksentekoprosessit
säilyisivät Akatemialla.
Suomen Akatemia, akateemikot, osa yliopistoista,
Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, Julkisalan
koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO
ovat lausunnoissaan puoltaneet nykyjärjestelmän
säilymistä. Nämä tahot ovat korostaneet akatemian
tutkimustehtävien itsenäisen aseman tärkeyttä.
Vaikka lakiesityksen perusteluissa yritetään selittää,
että akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijoiden
asema säilyisi nykyisen kaltaisena, tästä ei ole
varmuutta. Mikäli heidän palvelussuhteensa on
yliopistoon, he ovat myös yliopiston lainsäädäntöön
perustuvan työnantajan direktiovallan piirissä.
Opetusministeri Henna Virkkusen mielestä
järjestöjen huoli on aiheeton: akatemiaprofessorien
ja akatemiatutkijoiden titteli ja status säilyvät.
Hän perustelee muutosta yliopistouudistuksella.
”Kun yliopistoista tulee työnantajia, olisi erikoinen
tilanne, jos yliopistoissa olisi ikään kuin toisen
työnantajan henkilöitä töissä”, hän on todennut.
Liitot ovat lausunnoissaan ja tammikuisessa
kuulemistilaisuudessa olleet huolestuneita myös
akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan palkkauksen
säilymisestä nykyisellä tasollaan. Tehtävien
vetovoimaisuus on perustunut myös palkkaukseen.
Kun palvelussuhde on yliopistoon, merkitsee
se käytännössä akatemiaprofessorien ja -tutkijoiden
joutumista yliopistojen palkkausjärjestelmän
piiriin. Tällöin on vaikea taata suhteellisen
korkean palkkatason säilymistä. Liittojen edustajille
ei annettu tähän kysymykseen tyydyttävää
vastausta asiasta järjestelyssä yt-menettelyssä
4.3.2009.
Lakiesityksen mukaan Suomen Akatemian
pääjohtajan nimitystoimivalta siirtyy tasavallan
presidentiltä valtioneuvostolle. Lisäksi Akatemian
pääjohtaja ei toimisi enää hallituksen puheenjohtajana.
Hallitukseen tulee vuoden 2010 alusta ulkopuolisia
jäseniä kahden sijasta kolme. Heistä
yksi toimisi puheenjohtajana.
Kirsti Sintonen
|