Yliopistoilla vielä tekemistä työnantajaroolissaan

Palkkausjärjestelmän uudistus ja lakkovaroituksen jättäminen, muistelee JUKOn neuvottelupäällikkö Arja Vehmas pitkän uransa mieleenpainuvimpia koitoksia. Kaksi tuoreinta neuvottelukierrosta ovat osoittaneet, että yliopistojen työantajarooli on vielä osaksi hahmottumatta.

ämän lehden ilmestymisen aikoihin Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn neuvottelupäällikkö Arja Vehmas on vetämässä pitkän työuransa viimeisiä yliopistosektorin luottamusmiespäiviä. Kun kertyneet lomapäivät on pidetty, hän jää kesän jälkeen ansaituille eläkepäiville.

Polymeerikemisti Arja Vehmas aloitti työrupeamansa Akava-yhteisössä vuonna 1982 tullessaan silloiseen Kemistiliittoon hoitamaan toiminnanjohtajan sijaisuutta. Neljä vuotta myöhemmin hän siirtyi palkkasihteeriksi Akavan toimiston neuvotteluosastolle.

Akavalaista sopimustoimintaa uudistettiin vuonna 1995 perustamalla julkisen sektorin neuvotteluja sopimustoimintaa varten Akava-JS. Myöhemmin Akava-JS:n nimi muuttui Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOksi. Siellä Arja Vehmas on toiminut neuvottelijan ja neuvottelupäällikön tehtävissä hoitaen viime vuodet yliopistojen ja kirkon sektoreiden sopimustoimintaa.

UPJ oli kova puristus

Akavalaisen yliopistohenkilöstön edunvalvonnan parissa Arja Vehmas on työskennellyt 1980-luvun lopusta. Tuolloin yliopistoväen palkoista ja palvelussuhteen ehdoista neuvoteltiin valtion pöydässä.

— Neuvottelukulttuuri oli vakiintunutta ja selkeää. Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa sovittiin palkkaraameista ja opetusministeriön kanssa tarkentavasta virkaehtosopimuksesta.

Uransa suurimpana revohkana Arja Vehmas pitää neuvotteluja yliopistojen uudesta palkkajärjestelmästä. UPJ:n syntysanat löytyvät valtiotyönantajan palkkapoliittisesta ohjelmasta vuodelta 1992. Arviointijärjestelmien kokeilut aloitettiin Joensuun, Kuopion ja Tampereen yliopistoissa sekä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa vuonna 1995.

Järjestöt harasivat pitkään uutta systeemiä vastaan, mutta työnantajan uhkailu palkkakehityksen tyssäämisestä pakotti osapuolet neuvottelupöydän ääreen vuonna 2003. Valtiotyönantaja olisi halunnut koko henkilöstölle saman järjestelmän, mutta JUKO ajoi opetushenkilöstölle omaa.

Arja Vehmas oli yli neljä vuotta mukana vääntämässä yliopistojen akavalaiselle väelle mahdollisimman hyvää järjestelmää. Lopulta kaikkien pääsopijajärjestöjen edustajat laittoivat nimensä sopimuspaperiin kesäkuussa 2006. Vehmas ymmärtää palkkausjärjestelmäkritiikkiä:

— Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön työ muokkautuu tekijänsä mukaan, siksi heidän sijoittamisensa vaativuuskartoille on erityisen hankalaa. Lisäksi suuri hankaluus oli se, että rahaa olisi ehdottomasti pitänyt olla käyttöönottovaiheessa enemmän.

— Yliopistojen palkkausjärjestelmän jatkokehittäminen on välttämätöntä. Vaatipalkkoihin tulee saada nykyistä enemmän liukumaa. Elleivät tehtävät muutu, eteneminen tasolta toiselle on kovin hankalaa. Lisäksi henkilökohtaisen suoriutumisen arviointia pitää uudistaa kokonaisarvioinnin suuntaan.

Historiallinen lakkovaroitus

Yliopistojen UPJ:n jälkeen toinen mieleenpainuva koitos oli 3.3.2010, kun Arja Vehmas oli muiden pääsopijajärjestöjen (STTK-lainen Pardia ja SAK-lainen JHL) edustajien kanssa jättämässä yliopistosektorin historiallista lakkovaroitusta valtakunnansovittelijan toimistoon ja työnantajalle.

Yliopistouudistuksen myötä myös neuvottelutoiminta oli kokonaan uudessa tilanteessa. Yliopistot olivat antaneet neuvotteluvaltuudet Elinkeinoelämän keskusliitto EK:hon kuuluvalle Yksityisen opetusalan liitolle, joka muutti myöhemmin nimensä Sivistystyönantajat ry:ksi. Napanuora valtioon katkesi ja yliopistoväen palkoista alettiin vääntää Etelärannan työnantajalinnakkeessa. Yliopistoväen virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi 1.1.2010 ja palvelussuhteen ehtoja ei enää määritelty virkaehtosopimuksessa. Ensimmäistä työehtosopimusta henkilöstölle ei syntynyt kuin työtaisteluvalmiuden kohottamisen ja lakkovaroituksen jättämisen kautta.

Niin vuoden takaisissa kuin tämän kevättalvenkin neuvotteluissa näkyi selvästi se, että yliopistojen työnantajarooli ei ole vielä täysin kirkastunut.

— Yliopistot korostavat kovasti nykyistä itsenäistä asemaansa ja sanovat, että ennen asioista määräsi opetusministeriö. Samalla ne kuitenkin unohtavat sen, että nyt niiden sopijaosapuoli on Sivistystyönantajat ja sen tulisi edustaa yliopistojen yhteistä näkemystä. Välillä vähän esiintyy turhaa huutoa eri suuntiin.

Niin työnantajan kuin järjestöjenkin neuvottelijat joutuvat kuitenkin hakemaan tavoitelinjaukset omilta taustaryhmiltään. Arja Vehmas pitää hyvänä sitä, että JUKOn sisällä yliopistoneuvottelukunnalla on itsenäinen asema. Se hyväksyy neuvottelutulokset. JUKOn hallitus vahvistaa ne. Neuvottelujärjestön sääntöjä on hyvä kunnioittaa.

Yliopistojen luottamusmiesten kouluttaja

Akavalaisen yliopistoväen edunvalvonta ja luottamusmiesten koulutus on ollut aina Arja Vehmaksen sydäntä lähellä. Voidaan sanoa, että hän on kouluttanut 25 vuoden aikana kaikki nykyisin yliopistoissa toimivat luottamusmiehet. Hän on vetänyt lähes sata luottamusmiesten peruskurssia.

— Alkuaikoina monet akavalaiset tunsivat olevansa työnantajaroolissa ja hieman kainostelivat ammattiyhdistystoimintaa. Vähitellen porukka on oppinut, että tämä on tärkeää yhteisten asioiden hoitamista.

Arja Vehmas on tyytyväinen myös siitä, että professoreita näkyy luottamusmieskoulutuksessa yhä enemmän. Selvä muutos asenteissa tapahtui laman jälkeen 1990-luvun jälkipuoliskolla.

Yliopistotyönantajan tavoitteena on siirtää neuvotteluja yhä enemmän paikalliselle tasolle. Sen tähden on yhä tärkeämpää, että luottamusmiehet hankkivat aktiivisesti tietoa ja kokemusta neuvottelutyöstä ja pitävät tiiviistä yhteyttä jäsenistöön.

— Yhteistyö kaikkien jukolaisten välillä on keskeinen, yhteinen asiamme asiantuntijoiden edunvalvonnan toteuttamiseksi. Luottamusmiesten on hyvä hankkia perustiedot luottamusmiestoiminnasta muun muassa JUKOn ja järjestöjen koulutustilaisuuksista. Samalla niissä syntyy hyviä verkostoja oman tehtävän tueksi, Vehmas muistuttaa.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Ritva Siikamäki

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 10