3/12

  • pääsivu
  • sisällys
  • Maarit Valo
    puheenjohtaja,
    professoriliitto
     

    Rutiinitehtävien kurimuksessa

    Hallitusohjelman mukaan Suomi tähtää kansainväliseen kärkeen korkeakoulutuksessa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Hallitus lupaa panostaa koulutukseen ja tutkimukseen ja huolehtia näiden riittävästä rahoituksesta

    Kuitenkin yliopistoindeksin jäädyttäminen kuudeksi kuukaudeksi sekä yliopistoille luvattujen rahoitusten vähennykset aiheuttivat jo tänä vuonna sen, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla juuri yliopistot ovat tiukimpien säästöjen kohteina.

    Pahimmassa tapauksessa säästöt merkitsevät henkilöstön vähentämistä. Joskus meitä opettajia ja tutkijoita lohdutetaan sillä, että supistaminen kohdistuu hallintohenkilöstöön – yliopiston ydintehtäviin ei kajota. Lohdutus on huono. Ensinnäkin työntekijöiden vähentäminen kirpaisee aina. Toiseksi tukihenkilöstön huvetessa työt kaatuvat opetus- ja tutkimushenkilökunnalle.

    Monessa yliopistossa on jo muutenkin keskitetty hallintoa ja perustettu palvelukeskuksia. Palvelukeskus voi toimia hyvin, jos vastuualueet on kuvattu huolella ja jos perusyksiköihin on jätetty lähitukea. Mutta siitäkin on esimerkkejä, että palvelut ovat karanneet niiden tarvitsijan ulottumattomiin.

    Professoriliitto on useasti painottanut sitä, että professoreiden tulee voida keskittyä osaamisensa ja pätevyytensä kannalta järkeviin tehtäviin. Jo nyt 44 prosenttia professoreista sanoo, että heillä on huonot mahdollisuudet keskittyä ydintehtäviin eli tieteelliseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön, opetukseen, yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

    Professoreilta ympäri Suomen tulee viestejä siitä, että he varaavat opetus- ja kokoustiloja, vievät opetusmateriaalia verkkoon, kirjaavat opintosuorituksia ja neuvovat opiskelijoiden henkilökohtaisissa opintosuunnitelmissa. He laskevat kokonaiskustannusmallin mukaisia hankebudjetteja, kohdentavat työtuntejaan ja kirjoittavat rutiiniraportteja. He tilaavat lentolippuja ulkomaanvieraille, hakevat heitä lentoasemalta, vievät hotelliin tai vierashuoneeseen ja ostavat eväät vierashuoneen jääkaappiin. He kirjaavat julkaisujaan ja muita tuotoksiaan rekistereihin, paketoivat ja lähettävät väitöskirjojen käsikirjoituksia, laativat kongressien ja seminaarien kutsuja ja ohjelmaluonnoksia. He rimpuilevat tukkoisissa sähköisissä järjestelmissä, soittelevat kopiokoneiden korjaajien perään ja kantavat happipulloja laboratorioon.

    Monet yksiköiden johtajat eivät myöskään saa riittävää lähitukea talous- ja henkilöstöasioiden hoitamiseen. Vaikka yliopistouudistuksesta on nyt runsaat kaksi vuotta, ei johtajilla ole vieläkään kunnon välineitä yksikkönsä rahatilanteen seuraamiseen ja ennakoimiseen.

    Tutkimus- ja opetushenkilökunnan tulisi voida ohjata rutiinitehtävät avustavalle henkilökunnalle. Yhä useammin joudumme kuitenkin pitämään huolta asioista, jotka eivät vaadi asiantuntemustamme ja joiden hoitamisesta meitä ei myöskään kehityskeskusteluissa palkita. Onko yhteiskunnalla varaa siihen, että kouluttautuneet asiantuntijat eivät voi paneutua työhönsä?

    Hallitusohjelman mukaan koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen on pitkäjänteistä kasvupolitiikkaa. Suomen menestys riippuu monin tavoin yliopistoväen työn tuloksista.

    16.3.2012

    Maarit Valo
    puheenjohtaja, professoriliitto
    maarit.valo@jyu.fi

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 2