Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila:
Yliopistojen ja Akatemian vuoropuhelua syytä lisätä
- Suomen Akatemia on yliopistojen ja tutkimustoiminnan mahdollistaja, linjaa
maaliskuun alusta Suomen Akatemian pääjohtajana aloittanut Heikki Mannila.
Hän harmittelee Akatemian budjettileikkauksia, joiden vuoksi yhä enemmän
hyviä hakemuksia jää ilman rahoitusta.
Miellyttävä ihminen, kaikin
tavoin fiksu, avoin
ja aloitteellinen. Yhteistyökykyinen
mutta
määrätietoinen.” ”Tinkimätön
tiedemies, joka
kuitenkin aina hakee sovitteluratkaisua
kiperiinkin ongelmiin tavoitteista
tinkimättä.” ”Ihmisenä Heikki on mutkaton,
mutta samalla asiallinen ja täsmällinen. Oivaltaa
nopeasti asioiden ytimen ja pystyy kiteyttämään
sen merkityksen toiminnassa. Tieteentekijänä arvostettu
ja työteliäs.”
Tällaisia kovin positiivissävytteisiä viestejä alkoi
tippua sähköpostiin, kun tiedustelin muutamilta
eri alojen edustajilta lyhyitä luonnehdintoja
Heikki Mannilasta. Mannila aloitti maaliskuun
alusta Suomen Akatemian pääjohtajana ja johtaa
seuraavat viisi vuotta Suomen tieteen tärkeintä
rahoittajaa. Siinä tehtävässä ja tutkimuksen puolestapuhujana
edellä mainitut ominaisuudet ovat
eduksi ja tarpeen.
Yhä enemmän hyviä hankkeita jää rannalle
Suomen Akatemia muutti viime syksynä
Sörnäisistä Hakaniemeen samaan taloon
Opetushallituksen kanssa. Aikoinaan
rakennus on valittu Helsingin rumimmaksi,
mutta muutaman
vuoden takaisen peruskorjauksen
jälkeen sitä ei tunnista samaksi.
Pääjohtajan huoneesta
Hakaniemenrannan talon seitsemännestä
kerroksesta avautuu
valoisa näkymä Siltavuorensalmeen.
Akatemian rahoituksen
kannalta näkymät eivät ole
uuden pääjohtaja aloittaessa
yhtä valoisat. Yliopistot ja tiede
olivat joutuneet maan hallituksen
säästökohteiden kärkikastiin.
Valtion tämän vuoden
budjetissa Suomen Akatemian
rahoitusta oli leikattu noin 10
prosentilla. Syyskuisessa
budjettiriihessä tieteeltä ja tutkimukselta vietiin vielä 5
miljoonaa jo aiemmin päätetyn 29 miljoonan euron
lisäksi.
Mannila on arvatenkin tilanteesta hyvin harmissaan.
Tuettavien tutkimushankkeiden lukumäärä ja
koko pienenevät. Rahoituksen saaminen Akatemialta
on jo aiemminkin ollut kiven takana: Mannilan mukaan
tärkeimpien rahoitusinstrumenttien hakemuksista
hyväksytään vain 16-18 prosenttia. Kaventuneen
budjetin vuoksi hyviä hankkeita jää nyt rannalle yhä
enemmän.
1990-luvun lamasta noustiin tekemällä rohkeita
satsauksia tutkimus- ja kehitysrahoitukseen. Silloin
ymmärrettiin niiden tärkeys uudelle kasvulle. Pääjohtaja
Mannila aikoo tarjota päättäjille yhä enemmän
tietoa ja puhua osaamisen, tieteen ja tutkimuksen
merkityksestä.
Rahoittajien fuusio ei ole tarpeen
Tutkimusrahoittajien asema on ollut mediassa tapetilla
tämän vuoden alussa. VTT:n pääjohtaja Erkki
Leppävuori esitti Kauppalehden jutussa tammikuun
puolivälissä, että Finnvera, Teollisuussijoitus, Tekes
ja Suomen Akatemian voisivat toimia yhden konsernihallinnon
alla. Hän katsoi, että näin parannettaisiin
julkisen rahoituksen vaikuttavuutta ja otettaisiin paremmin
huomioon yritysten ja eri toimialojen kehitysvaiheet.
Keskustelu tutkimusrahoittajien tulevaisuudesta
jatkui parina mielipidekirjoituksena samaisen
lehden Debatissa.
Pääjohtajakautensa aluksi Heikki Mannila on joutunut
tätä heittoa kommentoimaan jo vähän kyllästymiseen
asti.
— Kyseisten rahoittajien perustehtävät ovat täysin
erilaisia. Akatemian toiminta ja rahoituspäätökset
perustuvat tieteelliseen vertaisarviointiin, Tekes taas
tähtää kaupallisesti toteuttamiskelpoisiin innovaatioihin.
En usko yhdistämisen tuovan minkäänlaisia
etuja.
Yhteistyötä Akatemian ja Tekesin välillä Mannila
pitää hyödyllisenä ja tarpeellisena. Se toimii hyvin jo
nyt. Tutkimusrahoittajien yhdistämiselle ei ole löytynyt
parin lehtijutun lisäksi muita puolestapuhujia.
Kansainvälinen arvio Tekesistä on loppusuoralla.
Akatemian vastaava käynnistyy kevään aikana ja tuloksia
siitä saadaan vuoden päästä.
Arvioinnit hyötykäyttöön
Muitakin isoja arviointeja on menossa tai alkamassa.
Suomen Akatemian arvioi jälleen maan tieteen tilaa
ja tasoa. Loppuraportti valmistuu vuodenvaihteeseen
mennessä. Mannila pitää tärkeänä, että tasoa arvioidaan
tieteen sisältä katsoen.
— Kaikkiaan 40 tieteenalan sisäiset ryhmät arvioivat
alansa tilaa. SWOT-analyysien vaihe on paraikaa
menossa.
Mannila toivoo, että yliopistot ja ministeriöt hyödyntäisivät
mittavan arvion tuloksia aiempia vastaavia
arviointeja enemmän. Joskus on tuntunut siltä,
että arvioinnit tehdään ja raportit julkaistaan, mutta
niistä ei seuraa mitään konkreettista. Viime vuonna
julkistettua kemian alan arviota Mannila pitää poikkeuksena
— se sai yliopistoissa aikaan keskustelua.
— Etenkin yliopistoille tieteenalojen arviot samoin
kuin tämä kokonaisarvio antavat paljon hyödyllistä
materiaalia tutkimustoiminnan kehittämiseksi.
Edellisestä vuonna 2009 valmistuneesta Suomen
tieteen tila ja taso -raportista tai sen uutisoinnista jäi
mieleen pieni tason notkahdus. Tätä selitettiin mm.
uusien tiedemaiden nousulla. Mannilan mukaan notkahdus
oli niin vaivainen, että sitä voi selittää myös
tilastovirhe.
Voi myös kysyä, onko sellaista yleisasiaa kuin
Suomen tieteen tila? Enemminkin voisi mielestäni
puhua tieteenalojen tiloista.
Tiede- ja innovaatiopolitiikka päivitetään
Tieteen tila ja taso -raporttia käytetään pohjana, kun
opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla valmistellaan
tiedepoliittinen toimenpideohjelma tämän vuoden
loppuun mennessä. Työ- ja elinkeinoministeriön
vetämänä puolestaan valmistellaan samalla aikataululla
innovaatiopoliittinen toimenpideohjelma. Tutkimus-
ja innovaationeuvosto kokoaa em. ohjelmat
koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopolitiikan päivitykseksi,
joka kirjataan osaksi hallituskauden puolivälin
tarkistetta keväällä 2013.
Julkisuudessa on ollut jonkin verran keskustelua
siitä, miksi tiedepoliittinen ja innovaatiopoliittinen
ohjelma valmistellaan erikseen. Mannila ei näe tässä
ongelmaa.
— Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka liittyvät
vahvasti toisiinsa. Toisaalta ne ovat niin isoja kokonaisuuksia,
että valmistelun voi jakaa jo senkin takia
osiin. Organisaatiot kuitenkin keskustelevat asioista
keskenään.
Akatemian pääjohtaja on tutkimus- ja innovaationeuvoston
jäsen. Mannila on huomannut kansainvälisillä
kentillä liikkuessaan, että maailmalla ihmetellään
sitä, että Suomessa on pääministerin johtama
neuvosto käsittelemässä tutkimus- ja innovaatioasioita.
Tämä osoittaa näiden asioiden painoarvoa pienelle
maalle.
Monitieteiset hankkeet seurannassa
Tutkimuksen uusissa avauksissa vannotaan nyt monitieteisyyden
nimiin. Tutkijapiireiltä kuuluu joskus
kritiikkiä siitä, että monitieteiset hankkeet eivät
pärjää riittävän hyvin Akatemian rahanjaossa. Joskus
niiden väitetään solahtavat toimikuntien tai arviointipaneelien
välisiin aukkoihin.
Mannilan mukaan selvityksestä on käynyt ilmi,
että nelisenkymmentä prosenttia Akatemian rahoittamista
tutkimushankkeista on monitieteisiä tietyillä
kriteereillä katsottuna. Hän muistuttaa myös, että lähes
kaikki huippuyksiköt ovat monitieteisiä.
— Tilannetta pitää tietysti seurata ja vahtia, ettei
väliinputoamisia pääse tapahtumaan.
Yliopistouudistuksen myötä Akatemian omat tutkijanvirat
lakkautettiin ja akatemiaprofessorit ja akatemiatutkijat
siirtyivät työsuhteisiin yliopistoihin.
Esimerkiksi Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto
vastustivat aikoinaan tätä lainmuutosta, koska ne
pelkäsivät, että akatemiaprofessorit ja -tutkijat eivät
enää yhtälailla pystyisi keskittymään tutkimukseen
vaan heille valuisi mm. hallinnollisia tehtäviä.
— Akatemialain vaikutuksia on selvitetty ja pelko
näyttää olleen turha. Tätä todistaa myös juuri tehty
akatemialakiuudistuksen vaikutusten arviointi. En
ole myöskään kuullut tuttujen akatemiaprofessorien
valittaneen asiasta.
Heikki Mannila toimi itse akatemiaprofessorina
vuosina 2004—2008.
Rahoituskaudelta urapolulle
Akatemiaan Mannila siirtyi Aalto-yliopistosta, jossa
hän toimi akateemisten asioiden vararehtorina. Näin
pari otaniemeläistä kommentoi työpaikanvaihdosta:
”Menetys Aallolle, mutta erinomainen valinta Akatemialle.
Aloitti vararehtorina Aallon tieteellisen
profiilin kohentamisen ohjelman. Toteutus ei ehtinyt
vielä kovin pitkälle.”
”Heikki on ollut Aallossa muutosprosessin kantavia
voimia. Siirtyminen Akatemiaan oli ilman muuta
Aallolle menetys, mutta hyvä asia Suomen tieteelle.
Akatemian ruorissa on hyvä olla henkilö, jolla on
vankka tutkimustausta ja kokemusta tieteen arkipäivästä.
Heikki ymmärtää tutkijoiden ajatusmaailmaa.”
Aalto-yliopisto otti ensimmäisenä Suomessa
käyttöön tenure track -urapolkujärjestelmän.
Nyt mallia sovelletaan jo 11
yliopistossa. Mannilan mukaan Akatemian
rahoitusinstrumenttien tulee
seurata yliopistojen muuttunutta tilannetta
mm. juuri uramallien kohdalla.
— Jos henkilö on ollut akatemiatutkijana,
on hyvä, että ei ole hallinnollisia
ongelmia yhdistää tätä mahdollisen
tenure track -sijoittumisen
kanssa. Yliopistojen kanssa tulee
keskustella, millaisia järjestelyjä tämä
edellyttää.
Muutenkin Mannilan puheissa
toistuu usein yliopistojen ja Akatemian
yhteistyö. Hän aikoo panostaa
Akatemian ja yliopistojen välisen vuoropuhelun
lisäämiseen.
— Akatemia on yliopistojen toiminnan
mahdollistaja. Tutkimukseen perustuva opetus
on yliopistojen elinehto.
Mannilan katsoo, että Akatemia voi tukea yliopistoja
ja tutkimuslaitoksia mm. niiden infrastruktuuripolitiikassa.
Mannila haluaa kuulla tutkijakunnalta
konkreettisia toiveita, mikä heitä Akatemian prosesseissa
ehkä hiertää.
Huippuyksikköhauista voidaan ottaa oppia: niiden
yhteydessä Akatemian väkeä kiertää yliopistoissa
tiedottamassa asiasta ja vastailemassa kysymyksiin.
Näistä tilaisuuksista on saatu hyvää palautetta ja samaa
mallia voisi Mannilan mielestä hyödyntää muidenkin
rahoitusinstrumenttien kohdalla.
Yliopistojen lisäksi Mannila aikoo parantaa Akatemian
yhteistyötä ja vuoropuhelua opetus- ja kulttuuriministeriön
kanssa.
Julkaisufoorumi on hyvä – ei täydellinen
Toisaalla tässä lehdessä käsitellään Julkaisufoorumihanketta.
Aallon vararehtorina toimiessaan Mannila
oli UNIFIn eli yliopistojen rehtoreiden edustajana
hankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtaja. Hän
kuului myös yliopistojen uutta rahoitusmallia pohtineeseen
OKM:n työryhmään.
— Pidän rahoitusmallin pyrkimystä
laadullistenkin tekijöiden ottamisesta
huomioon erittäin hyvänä.
Laadun mittaaminen on vaikeaa, ja
siinä joudutaan siksi ainakin osin tyytymään
osaratkaisuihin, koska kaikkea
dataa ei ole käytettävissä.
— Niinpä esimerkiksi yliopistotasolla
tutkimuksen laadun indikaattorina
julkaisufoorumin kaltainen
mekanismi on parempi kuin entinen
tilanne, jossa laskettiin vain julkaisulukumääriä.
Laaja tieteen tason vertaisarviointi
Englannin tyyliin antaisi
yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta
sellaisen toteuttamisessa on omat
hankaluutensa ja kustannuksensa.
— Samoin opetuksen laatua on
vaikea mitata, mutta opiskeluprosessien
sujuvuutta mittaavat tekijät ja myöhemmin käyttöön
tuleva opiskelijapalaute ovat kohtuullisen hyviä
mittareita ja selkeä parannus aikaisempaan. Laadun
arviointi on kaikessa tutkimuksessa keskeistä, ja Akatemia
painottaa sitä erityisesti.
teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 16
Heikki Mannila
- Syntynyt: 1960 Espoossa
- Koulutus: filosofian tohtori, väitellyt tietojenkäsittelytieteestä
- Professorina Helsingin yliopistossa 1989-1999 ja
Teknillisessä korkeakoulussa / Aalto-yliopistossa
1999-, akatemiaprofessorina 2004-2008
- Johtajana ja tutkimusjohtajana Tietotekniikan tutkimuslaitos
HIIT:ssä vuosina 2009 ja 2002–2004
- Akateemisten asioiden vararehtorina Aalto-yliopistossa
2009-2012
- Ulkomaan työskentelyä Wienin teknillisessä korkeakoulussa,
Max Planck -instituutissa Saksassa
ja Microsoft Researchilla (USA), työskennellyt
myös Nokia Tutkimuskeskuksessa
|