Julkaisut konsensuspolitiikan pakkopaitaan?

Julkaisufoorumi-nimen alla toteutettava kategorisointihanke on tiedepoliittinen alusta parhaimmillaan. Löytyvätkö sen avulla totuus, tai edes uudet tai uraa uurtavat tiedonjyväset?

Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) pyrkimys tukea tieteellisen laadun arviointia luokittelemalla tieteellisten julkaisut, perustuu ajatukseen tieteen autonomiasta. Julkaisufoorumi-niminen luokitteluhanke on ollut suuri ponnistus suomalaisten tiedeseurojen kattojärjestölle. Tiedeseuroille tiedotettiin projektista jo ennen kuin hankkeeseen palkattiin kaksi työntekijää elokuussa 2010. Laatujärjestelmän mielekkyydestä tai saavutettavuudesta ei sen sijaan keskusteltu.

Tuloksista keskusteltiin avoimesti maanantaina 6.2. Sitä edeltävänä keskiviikkona 60 TSV:n jäsenseuraa, yli viidesosa seuroista, muassaan suurseuroja eli TSV:n keskeisiä rahoittajia (mm. Suomalainen Lakimiesyhdistys, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Historiallinen Seura, Kulttuuritutkimuksen Seura, Valtiotieteellinen yhdistys ja Westermarck-seura), jättivät kriittisen kannanoton.

Kannanoton mukaan: ”Julkaisujen arvioinnin välineellinen ja massamittainen järjestelmä on jäykkä eikä sen avulla kyetä juuri ottamaan huomioon tieteen- ja tutkimusalojen eroja, mikä kyseenalaistaa vakavasti koko arvioinnin mielekkyyden ja kestävyyden.” Lisäksi: ”Julkaisufoorumihankkeen tulokset heijastuvat ja niitä voidaan käyttää — käytetään jo nyt — muihin kuin alkuperäisiin tarkoituksiinsa, mikä voi vaikuttaa huomattavan kielteisesti tieteenharjoittamisen tulevaisuuteen.” Suomen Kasvatustieteellisen Seuran ideoiman kannanoton luovutustilaisuus venyi parituntiseksi dialogiksi.

Tiedeyhteisön oma juttu?

TSV:n kanta oli selkeä. Puheenjohtaja, professori Ilkka Niiniluoto on korostanut useaan otteeseen, että etenkään humanististen tai yhteiskuntatieteellisten alojen omassa intressissä ei ole viittausindeksilukuihin tuijottaminen yliopistojen keskinäistä laatua arvioitaessa. Kun tieteellisten lehtien kategorisoinnin on toteuttanut tiedeyhteisö itse, kategorisointi on parempi kuin jos sen olisi toteuttanut konsulttitoimisto. Kuitenkin hankkeessa alustavan kategorian määrännyt vertailuluku korosti monille lähes tuntemattomien akateemisten kontekstien Australian, Norjan ja Tanskan rankingeja sekä lehtien viittausindeksitasoja.

TSV on aina korostanut, että kehitetty mekanismi on tarkoitettu vain yliopistojen keskinäiseen arviointiin. Kriittisten tiedeseurojen huoli on, että sitä käytetään jo yksittäisiin rekrytointeihin. Yliopistojen rahoitus 2013—2015 ratkaistaisiin arvioimalla myös tieteellisten julkaisujen laatua. Tällä tietoa 10 prosenttia rahoituksesta annettaisiin kakkos- ja kolmoskategorian avulla ja 3 prosenttia ykköskategorian. Lukujen välinen ero kertoo kategorioiden painoarvosta.

Käytännössä jokaisen tieteentekijän tulisi keskittää nk. julkaisustrategiansa vain kärkilehtiin, eikä tuhlata ajatuksiaan julkaisemalla niitä muualla. Näin meitä ohjeistettiin huippuluokituksen saaneessa oppiaineessa Iso-Britanniassa lähes vuosikymmen sitten. Kollegiaalinen paine ruodussa pysymiseen oli kova. Kilpailun kiristyessä sikiää uusia, lähes entisten kanssa identtisen nimisiä kansainvälisiä lehtiä. Suomessa ei kuitenkaan käsketä julkaisemaan vain tietyn tieteenalan ja kielen sisällä, mutta kategorisointi suuntaa painottamalla esimerkiksi selkeästi tieteenalakeskeisiä lehtiä.

Kuka luokitteli, kuka tiesi?

Tiedeseurojen kattojärjestön projektina arviointi on nähty legitimoituvan tiedeyhteisön omaksi projektiksi. TSV konsultoi kenttää kootessaan monitieteelliset paneelit arvioimaan lehtien laatua, mutta päätös ei ole läpinäkyvä. Kaikilla aloilla ”edustajat” eivät myöskään ole olleet yhteydessä edustettuihin – kenties siksi, että edustussuhdetta ei ole tehty tiettäväksi valituille tai siksi, että yksittäisen tieteentekijän on hankala edustaa koko laajaa tieteenalaansa. Tieto ei jalkautunut.

Kun järjestelmässä 5 prosenttia lehdistä nostetaan korkeimpaan kolmoskategoriaan ja 15 prosenttia kakkoskategoriaan, tuhansien lehtien luokittelussa korostuu lähtöluokituksen ja paneeleiden jäsenten rooli. Valtiotieteellisen yhdistyksessä selvitettiin paneelin 19 lehtien uudelleenluokittelua. Julkaisufoorumin taulukkotiedoston perusteella paneelin oikeustieteilijät ja kriminologit olivat valtio-oppineita ahkerampia määrittelijöitä. Muutokset, kuten Parliamentary Affairs -lehden pudottaminen ja Presidential Studies -lehden nostaminen vaikuttivat sattumanvaraisilla elleivät poliittisilta. Voidaanko laajalla tieteenalalla tunnistaa ylipäänsä huippua?

Tiedelehteä pelastamassa?

Politiikan tutkimuksen päivillä Turussa 9.3. julkaisufoorumiteemasta professori Ilkka Niiniluodon kanssa esitelmöineen Heikki Patomäen mukaan tieteessä koulukuntaintressit korostuvat joka tapauksessa ja paljon rahoitettu tutkimus on paljon viitattua. Patomäelle tarkoituksenmukaisuus ratkaisee julkaisukanavan valinnan: artikkelin luonne ja käyttötarkoitus. Lisäksi entistä enemmän tietoa haetaan sen itsensä vuoksi.

Googlen Scholar-palvelut ja muut hakukanavat syövät lehtien perinteistä auktoriteettia, joten hanke pelastaa keskeisiä tiedelehtiä ja niiden kaupallisia kustantajia. Suomalaisten lehtien kategorisoiminen kansainvälisestikin kilpailtuun alimpaan kategoriaan nähtiin tiedeseurojen kannanottoa jätettäessä tärkeänä — jo ennen Julkaisufoorumin ohjausryhmän päätöstä mahdollistaa muutaman kotimaisen lehden nosto keskiluokkaan.

Tulevaisuuden tiedeavaukset?

Niiniluoto ja Patomäki uskovat autonomisen tieteen löytävän totuuden. Julkaisufoorumi on vain refereeprosessin sovellus. Parhaimmillaanhan sen pitäisi toimia. Mutta löytyykö totuus, tai edes uudet tai uraa uurtavat tiedonjyväset? Uudistuuko tiede vain syklisesti paradigmanvaihdosten kautta vai pienillä uusilla interventioilla tiedekentälle?

Politiikantutkijoiden yleisössä professori Pami Aalto kysyikin, miten uudet tiedelehdet pärjäävät kategorisoinnissa. Ne voitaisiinkin nostaa heti ykköskategoriaan.

Instituution pikavoittojen näkökulmasta yli kolminkertaisen rahoituspainotuksen takia yksittäisen tutkijan kannattaisi silti mieluummin panostaa kolminkertainen aika huipuksi nimetyissä foorumeissa julkaisemiseen.

Julkaisufoorumi-nimen alla toteutettava kategorisointihanke on tiedepoliittinen alusta parhaimmillaan, ja sitä pyritään perustelemaan deliberatiivisen demokratian ideaaleilla. Deliberaatio ei kuitenkaan ole hierarkioista vapaata, vaan jatkuvasti kehitettävä demokratian muoto.

teksti Emilia Palonen
Kirjoittaja on Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen ja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa.

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 26