3/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Yliopistoindeksi oli jälleen kehysriihessä liipaisimella

    Tämä Acatiimin numero meni painoon 24.3. eli samana päivänä, kun hallitus kokoontui kehysriiheen. Ennen kehysriihtä tihkui huolestuttavia tietoja siitä, että yliopistojen rahoituksesta leikattaisiin jäädyttämällä yliopistoindeksi. Opetusministeri Krista Kiuru totesi 19.3. A-Studiossa, että yliopistot ovat ainoa OKM:n hallinnonalan sektori, jolta ei olisi vielä leikattu. Tässä kohtaa ministeri unohti sen, että yliopistoindeksi puolitettiin vuodeksi 2012 ja jäädytettiin kokonaan 2013.

    Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto ja Suomen yliopistot UNIFI lähettivät hallituksen keskeisille päättäjille 10.3. kirjelmän, jossa ne edellyttivät, että yliopistojen rahoitus turvataan ja indeksi pidetään voimassa. Tiedote yhteisen kirjelmän pohjalta lähetettiin 20.3.

    Yliopistoindeksi tuli yliopistolakiin turvaamaan valtion varoista tuleva rahoitus vakaana myös huonoina aikoina. Yliopistoindeksi antoi lupauksen, että valtiovalta ymmärtää yliopistojen tärkeän tehtävän uusien osaajien kouluttajana ja uuden tiedon tuottajana. Nämä edellyttävät pitkäjänteisyyttä ja taloudellista vakautta, järjestöt toteavat kirjelmässään.

    Vuosien 2012 ja 2013 leikkauksien takia yliopistoille on syntynyt kymmenien miljoonien eurojen vaje. Yliopistojen on äärimmäisen vaikeaa suunnitella toimintaansa jatkuvien säästötoimien ja -uhkien alla.

    Osaamista, tietoa ja tiedettä pidetään uusina tuotannontekijöinä ja vaurauden lähteinä. Niistä leikkaaminen ei ole säästämistä vaan erittäin lyhytnäköistä toimintaa, joka vaurioittaa uutta kasvua, UNIFI ja liitot korostivat kirjelmässä ja tiedotteessa.

    • Painetussa lehdessä sivu 9

    Kehysriihen päätökset julkistettiin 25.3.2014: Yliopistoindeksi päätettiin puolittaa vuodelle 2015. Ks. http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=411987.