Apurahatutkijat yhä välitilassa
Apurahatutkijoiden asema
yliopistoissa on myllerryksen
kohteena. Säätiöt ja yliopistot
käyvät neuvotteluja apurahansaajien
asemasta ja ns. yliopistositoumuksesta.
Monissa
yliopistoissa apurahatutkijat ovat
edelleen epätasa-arvoisessa
asemassa muihin tuloksentekijöihin
nähden.
Tieteentekijöiden liitto järjesti 17. maaliskuuta Tieteiden
talolla seminaarin Apurahalla Apua! Tilaisuus
kokosi paikalle yli sata apurahatutkijaa.
Seminaarin päätarkoituksena oli antaa apurahansaajille
käytännön neuvoja mm. verotuksesta, vakuutus-
ja työttömyysturvasta. Mutta myös säätiöiden ja
yliopistojen väliset suhteet nousivat esille.
Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani
Kaakkuriniemi muistutti seminaarin avauksessa, että
liitto vaikutti seitsemisen vuotta sitten ratkaisevasti
siihen, että apurahansaajille tuli sosiaaliturva. Mutta
paljon on silti vielä tehtävää apurahatutkijoiden aseman
parantamisessa.
Veroasiantuntija Raija Isotupa Pääkaupunkiseudun
verotoimistosta selvitti käytännön esimerkkien
avulla apurahojen verotusta. Julkisyhteisöiltä saadut
apurahat ovat verovapaita, mutta yksityisiltä
myöntäjiltä saadut apurahat ovat veronalaista tuloa
siltä osin kuin niiden yhteenlaskettu määrä kulujen
vähentämisen jälkeen ylittää valtion taiteilijaapurahan
vuotuisen määrän. Suomalaiset yliopistot,
säätiöt ja rahastot ovat yksityisiä myöntäjiä. (Katso
myös juttu sivulta 14.) Valtion taiteilija-apurahan
määrä on tänä vuonna 19 728,90 euroa.
Tulonhankkimiskulut vähennetään sinä vuonna
jolloin ne on maksettu. Isotuvalle esitettiin monia
tätä koskevia kysymyksiä. Joskus apuraha ja siihen
kohdistuva kulu osuvat eri kalenterivuosille. Tällöin
veroilmoituksella voidaan esittää vaatimus siitä, että
kulu vähennetään poikkeuksellisesti jonain muuna
vuonna kuin se on maksettu. Tällöin on pysyttävä
osoittamaan yhteys kulun ja apurahan välillä. Aina
kannattaa asioista kysyä myös suoraan verottajalta.
Säätiöiden ja yliopiston
puitesopimus valmisteilla
Tutkimuksen toimialan kehitysjohtaja Ritva Dammert
Helsingin yliopistosta puhui annetulla otsikolla
Apurahatutkija – toivottu vai torjuttu yliopistossa.
— Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan
suuri muutos Helsingin yliopistossa. Kaikki
tohtorikoulutettavat kuuluvat tohtoriohjelmaan ja
tutkijakouluun, totesi Dammert aluksi.
Esimerkiksi suurin humanistis-yhteiskuntatieteellinen
tutkijakoulu koostuu 11 tohtoriohjelmasta.
Kaikkiaan Helsingin yliopistossa on lähes 5 000 tohtorikoulutettavaa.
Näistä alle 10 prosenttia saa rahoituksensa
yliopiston pussista. Muut saavat projektirahoituksen
(Suomen Akatemia, Tekes, EU, yritykset)
tai säätiöiden apurahan. HY:n tohtoritavoite on 445
uutta tohtoria vuodessa.
Dammertin mukaan Helsingin yliopiston tavoitteena
on kaikkien opiskelijoiden ja tutkijoiden integraatio
yliopistoyhteisöön. Tavoitteena on myös
säätiörahoitus rahoitettavalle yliopiston kautta, jolloin
siitä syntyisi työsuhde. Tavoite ei ole vielä toteutunut.
Yliopiston ja apurahatutkijan välinen sopimus
määrittelee oikeudet ja velvollisuudet. Työtiloista ja
muista etuuksista yksikössä sovitaan erikseen. Työterveyshuoltoa
ei ole eikä tutkijatohtorinimikettä ole
oikeus käyttää.
— Puitesopimus Helsingin yliopiston ja säätiöiden
välillä on valmisteilla, Dammert kommentoi yliopistositoumuksen
tilannetta.
Helsingin yliopiston tiedesäätiö on siirtynyt tämän
vuoden alusta työsuhteisiin perustuviin nimikkopalkkoihin:
rahoitus yliopistojen palkkausjärjestelmän
mukaisesti maksimissaan
neljäksi vuodeksi. Rahoitetulla
on sama asema kuin muilla
täydentävällä rahoituksella
työskentelevillä.
Käydyssä keskustelussa
pohdiskeltiin apurahatutkijoiden
”välitilahuolia”: työskentelyolosuhteet,
email-osoitteet,
kirjaston käyttö, mahdolliset
opetustehtävät. Dammert
muistutti, että apurahatutkijoilla
ei ole opetusvelvollisuutta
eli jos antaa opetusta, siitä
tulee saada korvaus. Tästä
huolimatta mm. Tieteentekijöiden
liiton kyselyt osoittavat,
että monilta apurahatutkijoilta
edellytetään opetusta ilman
korvausta.
Hotdeskin saa viidakon
lain mukaan
Koneen Säätiön tiedeasiamies
Kalle Korhonen kertoi näkemyksiä
apurahatutkijoiden tulevaisuudesta.
Koneen Säätiön
on suurin yksittäinen ihmistieteiden
rahoittaja. Se myönsi
tutkimukselle viime vuonna
11,7 miljoonaa euroa. Tämä
vastaa runsasta 300 apurahatutkijatyövuotta. Koneen
Säätiöin ja Suomen Kulttuurirahaston yhteensä vuodessa
myöntämä rahoitus riittäisi pyörittämään Lapin
yliopistoa tai Taideyliopistoa.
Korhonen oli vähän aikaa sitten tehnyt kyselyn
Koneen Säätiön rahoituksen saaneille apurahatutkijoille.
Vastauksista löytyy sekä positiivista että negatiivista
palautetta. Joidenkin mukaan apurahansaajien
asema laitoksilla on kohentunut viime vuosina. ”Tänä
vuonna sain jopa yliopiston määräaikaisen henkilökortin
ja pystyin osallistumaan edulliseen henkilökuntahintaan liikuntapalveluihin.”
Mutta eriarvoisuus näkyi monissa vastauksissa.
”Apurahatutkijoille aiotaan tarjota oman työpisteen
sijasta ainoastaan oikeutta käyttää ns. hotdesk-toimistoa,
jossa ei ole omia työpisteitä vaan työpiste on
varattava saapumalla paikalle aamulla. Tiedekuntani
dekaani viittaa tähän ’viidakon laki -huoneena’.”
— Emme halua olla tukemassa eriarvoistumista,
kommentoi Korhonen apurahansaajien tilannetta yliopistoyhteisön
jäseninä. Henkilökohtaisia apurahoja
sisältävä rahoitus on yhtä merkittävää kuin muu tutkimusrahoitus.
Säätiöiden tavoitteena on saada apurahatutkijat
tasa-arvoiseksi osaksi työyhteisöä. Lisäksi säätiörahoitus
tulee ottaa huomioon yliopistojen valtionrahoituksessa
ja rahoitusmallissa. Yliopistositoumuksella
tähdätään tähän. Korhonen toivoi vaikuttamisapua
myös ammattiliitoilta.
Seminaarin lopuksi kuultiin tietoiskut apurahansaajien
vakuutus- ja työttömyysturvasta. Vakuutusasiantuntija
Henri Virtanen Melasta kertoi
infoa apurahatutkijan vakuuttamisesta. Mela-turva
koostuu eläke-, työtapaturma- sekä ryhmähenkivakuutuksesta.
Lisäksi vakuutettu on oikeutettu
Mela-sairauspäivärahaan Kelan sairauspäivärahan
omavastuuajan osalta.
Vakuuttamisen edellytyksenä on, että apurahalla
työskentely kestää yhtäjaksoisesti vähintään neljä
kuukautta. Apurahan tulee olla suuruudeltaan vuositasolle
suhteutettuna vähintään 3 715,29 euroa.
Apurahansaaja on itse velvollinen maksamaan
vakuutusturvansa maksut. Mela lähettää 1-4 laskua
vuodessa. Vakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.
— Onneksi suurin osa säätiöistä on ottanut rahoituksessaan
huomioon vakuutusturvan osuuden, Virtanen
totesi.
Opettajien Työttömyyskassan kassanjohtaja Marjaana
Maisonlahti selvitti kuulijoille työttömyysturvan
tilannetta. Apurahalla tutkimuksen tekeminen
on ns. omaa työtä. Apurahakauden alkamisen ja/
tai päättymisen merkityksen työmarkkina-asemalle
tutkii työ- ja elinkeinotoimisto. Työttömyysturvassa
olennaista on toiminta – ja toiminnan luonteen arviointi.
Työllistymistä on tutkimuksen jatkaminen,
mutta sitä ei ole oman ammattitaidon ylläpitämiseen
liittyvä toiminta.
Lisätietoja löytyy puhujien esityksistä, jotka ovat
luettavissa Tieteentekijöiden liiton verkkosivuilla.
Siellä on myös liiton asiamiehen VTT Elina Kataisen
laatima opaskirjanen Apurahatietoa tutkijalle. Siitä on
tehty pdf-tiedostot myös ruotsiksi ja englanniksi.
teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro
- Painetussa lehdessä sivu 10
|