Etiikan päivän paneelissa olivat mukana metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry (vas.), tiede- ja korkeakoulupolitiikan asiantuntija Heikki Holopainen Sivistystyönantajat, akateemikko Risto Nieminen, yliopistotutkija Karoliina Snell ja moderaattorina toimi pääsihteeri Reetta Kettunen Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnasta.

Tiede on perusta vaikeille valinnoille

Etiikan päivän teemana oli tutkimuksen ja yritysten välinen yhteistyö. Tieteen vapaus ja elinkeinoelämäyhteistyö voivat olla hankala yhdistää.

Kuinka tiede ja tutkimus rakentavat yhteiskuntaa oli aiheena maaliskuussa Etiikan päivän paneelikeskustelussa. Siinä pohdittiin suomalaisen tieteen vaikuttavuutta ja tiedon siirtymistä tutkimuksesta elinkeinoelämälle ja päättäjille.

— Nyt eletään murrosta tieteenteossa – sen nopeus hämmentää, totesi akateemikko Risto Nieminen.

— Avoin kansalaiskeskustelu tarjoaa keinot tuntemamme tutkimuksen selviytymiselle muutoksesta, jonka informaatioteknologia, globalisaatio ja Aasian nousu tuovat tutkimustiedon kansainvälisille markkinoille. Keskustelun käyminen on tiedeyhteisön velvollisuus, mutta sitä ei tule ohjailla ylhäältä käsin.

— Suuri yleisö pitää saada mukaan agendan luomiseen ajoissa, ettei käy niin kuin kävi GMO-ruoalle tai mistä on merkkejä osin käydä nanoteknologialle, sanoi Nieminen.

Suuren yleisön luottamus on tärkeää säilyttää

Viimeisinkin tiedebarometri osoittaa suomalaisten luottamuksen tieteeseen olevan kansainvälisesti verrattuna korkealla. Lähtökohdat ovat siis hyvät.

Yliopistotutkija, sosiologi Karoliina Snell katsoi, että luottamus voi rapautua, jos asioista ei puhuta suoraan ja ihmisille ymmärrettävästi. Asiantuntijatietoon luottaminen on jo kärsinyt, ja tiedettä haastetaan sosiaalisen median foorumeilla yhä enemmän.

— Tämä täytyy ottaa huomioon päätöksenteossa ja tieteentekemisessä. Miten turvataan ja taataan suuren yleisön luottamus tieteeseen?

— Toimintaympäristöt ovat muuttumassa niin nopeasti, että muutaman vuoden takainen emeritus kansleri Kari Raivion ansiokas selvitys tieteellisestä neuvonannosta päätöstentekijöille kuuluu nyt mieluummin "evidence informed" eikä "evidence based", Nieminen totesi.

— Tiedeyhteisön vastuulla on siis saattaa tieto poliittisille päättäjille, mutta ei se, että päätös lopulta perustuu tarjottuun tietoon.

Raivion ehdotusten mukaisesti Risto Nieminen soisi ministeriöille tieteellisen johtajan tai neuvonantajan. Niemisen mielestä niiden kautta kulkeva noin 200 miljoonaa euron tutkimusrahoitus ohjaillaan aika ohuen tieteellisen prosessin kautta.

Tutkimustiedon saattaminen päättäjille ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista. Maaliskuun lopussa BIOStutkimusyksikön kautta mediassa laajasti levinnyt 68 meritoituneen tutkijan allekirjoittama julkilausuma Suomen metsien käytöstä oli esimerkiksi huolissaan siitä, ettei tutkimustieto ole välittynyt päätöksentekijöille oikein. Poliitikkojen lobbaus on siis taitolaji.

”Elinkeinoelämää ei pidä blokata pois”

Metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä kertoi, että tiede muodostaa perustan heidän tekemilleen vaikeille valinnoille.

— Meillä on hyvin haastava toimintaympäristö ympäristöjärjestöjen taholta ja se on hyvä! Luulisi olevan hyvä motivaatiotekijä tutkijoille, että heidän työnsä aidosti kiinnostaa. Tieteen avulla saamme ympäristötietoiset kuluttajat sitoutumaan toimintaamme. Tutkimustieto siirtyy toimialallamme, kun koulutuksen järjestäjät, Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja elinkeinoelämä pitävät yhtä.

— Haluamme kuitenkin enemmän. Haluamme vaikuttaa myös tutkimuksen strategiseen suuntautumiseen, koska näemme sen vahvistavan metsätoimialan kilpailukykyä. Tutkimukselta toivotaan tähän herätteitä.

— Elinkeinoelämän mahdollisuuksista vaikuttaa tieteellisen tutkimuksen strategiseen suuntautumiseen puhutaan paljon ja koemme, että tutkimus haluaa blokata elinkeinoelämän siitä pois. Minusta se on iso virhe.

— Tutkimuksessa on tietenkin alueita, joissa elinkeinoelämän ei tarvitse olla mukana, mutta avautumisen uskomme hyödyttävän myös tutkimusta. Esimerkiksi Luken tutkimusjohdolla olisi hyvä olla keskeisiin sidosryhmiin liittyvä asiantuntijaelin, joka sparraisi tutkimusjohtoa strategisessa suuntautumisessa. Tämä toisi tutkimukseen myös lisää tehokkuutta, Salo uskoi.

Mitä mieltä yliopistoissa ollaan elinkeinoelämän mukaantulosta tutkimukseen?

— Yliopistot haluavat tietenkin pitää kiinni autonomiasta ja tieteen vapaudesta, sanoi akateemikko Nieminen.

— Se ei kuitenkaan tarkoita eristäytymistä norsunluutorneihin, vaan vuorovaikutusta täytyy edistää. Hyviä toimintamalleja on otettu käyttöön esimerkiksi Suomen Akatemian huippututkimusyksiköissä, joissa usein on mukana tieteellinen neuvottelukunta ja siinä elinkeinoelämän ja muiden yhteisöjen edustajia.

— Slushin kaltaisia tapahtumia tarvitaan myös muille aloille! ehdotti Karoliina Snell. Verkostoja on olemassa. Täytyy löytää niistä uusia kumppaneita, jotta saadaan uusia innostavia ideoita.

Mutta miten tutkijat motivoidaan vaikuttamaan, kun meritoituminen perustuu kansainvälisiin julkaisuihin?

— Parhaat yliopistot katsovat meritoitumisessa KV-julkaisujen lisäksi nykyään myös vaikuttavuutta Suomessa ja lähiympäristössä, sanoi Nieminen. Kysymyksen toistuva esille ottaminen lähinnä hämmentää.

— Lieneekö edustamani ala, yhteiskuntatiede, tässä mielessä jämähtänyt vanhoihin kaavoihin, mutta itse koen, että työni arviointi perustuu vain ja ainoastaan KV-julkaisuihin, totesi Snell.

— Lisäksi omalla alallani vaikuttamiseen motivoituminen on täysin itsestä kiinni. Minusta se on tärkeää, joten teen sitä, vaikka professuuri sitten ehkä jää haaveeksi.

---