Yliopistotyö on kestävyyslaji

Työhön sitoutunut työntekijä panostaa viimeiseen saakka perustehtäviinsä. Entä kun kamelin selkä uhkaa katketa? Työhyvinvointiin pitää ja kannattaa tarttua.

Työmäärä, epämääräisyys ja huono ilmapiiri uuvuttavat. Paine yliopistotyössä on kasvanut vuosia. Monet laskevat huonojen vuosien alkamispisteeksi yliopistouudistuksen 2010. Ehkä Raamatun laskuopin mukaan seitsemän huonon vuoden jälkeen alkavat paremmat ajat?

Yksilöllisen ja yhteisen hyvinvoinnin eteen on mahdollista toimia. Koulutusateljeen asiantuntija Saija Koskensalmi on työskennellyt pitkään työhyvinvoinnin kehittäjänä, muun muassa 18 vuotta johtavana konsulttina Työterveyslaitoksella. Hänellä on näkymää myös yliopistoihin. Koskensalmi on nähnyt, että työhön sitoutunut työntekijä panostaa viimeiseen asti perustehtävän tekemiseen, oli se sitten asiakastyötä tai opiskelijoiden ohjaamista ja opettamista.

— Jaksamishaasteita ei näytetä, joten jos henkilöstön pahoinvointi näkyy opiskelijoille, työntekijöiden jaksaminen on todella koetuksella.

Iso pyörä pyörryttää monia

Nyt henkilöstön jaksaminen näkyy jo opiskelijoille. Katharsis eli Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden ainejärjestö on ottanut kantaa siihen, että oppiaineeseen ei aiota palkata toista professoria eläkkeelle jääneen H.K. Riikosen tilalle. Opiskelijoiden mielestä opettajakunta alkaa olla ylityöllistettyä ja tuntiopetusmäärärahoja on vähennetty rajusti. Opiskelijat ovat perustaneet toimintaryhmän ja Sanansaattoväki -vetoomusta on levitetty laajalle. (katharsisryblog.wordpress.com/ 2017/ 03/ 14/ sanansaattovaki-vetoomus-kirjallisuuden-taiteen-ja-kulttuurin-puolesta/)

Toimittajaa vastaan tulee yhä useammin tilanne, jossa yliopistonlehtori tai muu tutkijaopettaja kieltäytyy haastattelusta.

— Muuten kyllä, mutta olen aivan superväsynyt. Asia on tärkeä, mutta kädet ovat täynnä työtä. Iso pyörä työllistää niin paljon, että en ehdi muuta ajatella. Helsingin yliopiston yt-neuvottelujen ja irtisanomisten jälkeen on siirrytty uudistamaan perusteellisesti opetuksen sisältöjä. Typerää kuvitella, että olisi voimavaroja samaan aikaan, kun hallinnossa ei ole enää oppiaineidensa opetuksen laajasti tuntevia ihmisiä.

Ovesta tuiskuaa myös mahdollisimman kokeneelta taholta. Kehitysbiologian professori, tutkimuksesta vastaava varadekaani Hannu Sariola Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta ei säästele blogikirjoituksessa sanoja kuvatessaan ”hurrikaanin lailla” pyörivää iso pyörä -hanketta. ”Iso pyörä on käynyt rakenteisiin. Tohtorikoulutus on nyt opetussektoria, ei tutkimuksen sektoria.” Paljon on uudistuksissa ollut valtaa uudelleen jaettavana. Oleellista esityksessä on hänen mielestään se, että ison pyörän hengessä tohtorikoulutus väännetään alemman yliopistokoulutuksen kuosiin. (blogs.helsinki.fi/ medviikonjuttu/ author/ hvsariol/)

Työilmapiirin ongelmat tulevat esille myös lukuisissa Facebook-keskusteluissa, eivätkä ne koske pelkästään Helsingin yliopistoa. Negatiivisuus paikantuu liian isoon työmäärään ja työympäristön kuormittavuuteen. Huolestuttavaa on myös se, että huonoa käytöstä osoittavat myös ne ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin sellaista osoittaneet. Työtä on paljon ja työn tulevaisuus on epävarma. Miten tällaisessa ilmapiirissä työyhteisön on mahdollista voida hyvin?

Perusasiat ovat työyhteisössä tärkeitä

—Työhyvinvointiin voidaan tarttua monin keinoin ja Saija Koskensalmen mukaan jokainen voi vaikuttaa omaan jaksamiseensa.

— Perusasiat työyhteisöissä ovat tärkeitä. Epämääräisyys ja epävarmuus vievät voimavaroja. Malli eteenpäin pääsemiseksi on yksinkertainen, tosin haastava. Negatiivinen kierre työssä ja työyhteisössä pitää kääntää positiiviseksi. Keskiössä on työn perustehtävä ja sen tavoite.

— Pohtikaa, mikä on tässä tilanteessa mahdollista ja mikä toisaalta ei. Synkkyys vie voimaa, joten työyhteisössä tai sen yksittäisissä seikoissa pitää syntyä iloa luovia tekijöitä, jotka voivat olla pieniäkin asioita. Kannattaa muistaa, mistä on saanut myönteistä palautetta.

Yhteinen aamukahvitilaisuus työviikon viimeisenä päivänä on ainakin hetki, jossa ihmiset näkevät toisensa. Kahvilla voitaisiin kertoa, missä on viikon aikana onnistuttu. Jos se ei saa kannatusta, mikä tahansa yhteinen tekeminen voi liimata yhteisöä uudelleen. Työkaverit ovat opiskelijoiden ohella keskeinen jaksamista tukeva voimavara.

— Myös esimiehistä on syytä pitää huolta. Jos he voivat huonosti, nousee houkutus muihin tehtäviin. Esimiehen jaksamisen ongelmat heijastuvat pian koko työyhteisöön negatiivisesti. Jokainen voi miettiä omaa työkykyään katsomalla peiliin ja arvioida työkykyään asteikolla nollasta kymmeneen. Se on yksinkertainen testi, mutta tuo hyvin esille kunkin tilanteen. Arvioinnin jälkeen kannattaa miettiä ainakin yksi toteutettavissa oleva toimenpide, jolla voi parantaa omaa työkykyään. Yliopistoyhteisössä suuri osa työntekijöistä on keski-ikäisiä, joten ikä pitäisi ottaa huomioon monella tavalla.

Yliopisto on työpaikka

Yliopisto-organisaatiossa on töissä kriittistä väkeä, joilla on tapana soimata kaikkea. Vähällä ei pääse yliopiston johto, jonka näkemys ja teot ontuvat silloin, kun muutosrumbaan pitäisi ottaa aikalisä ja rakentaa uutta tulevaisuutta. Onko yliopistoyhteisö niin itsenäisten toimijoiden kokonaisuus, että johto ei osaa ajatella sitä työpaikkana?

Työhyvinvointia ei synny hetkessä, mutta jotakin voi tehdä pienin arkisin askelin. Tamperelaiset tutkijat esittelevät muutamia, osin yksikertaisia ja tutun kuuloisia neuvoja arkiseen työhyvinvointiin.

Palautuminen on tärkeää. Riittämätön työkuormituksesta palautuminen voi lyhyellä tähtäyksellä haitata unta. Pitkän aikavälin seurauksena voi olla kasvava riski sydän- ja verisuonitauteihin.

Nykyisessä 24/7 -yhteiskunnassa lepoaika jää helposti vähäiseksi. Riskiryhmässä ovat erityisesti ne tietotyötä tekevät, jotka paiskivat töitä yli 48 tuntia viikossa. Riskiä lisää, jos työt tunkevat ajatuksiin vapaa-ajalla tai vapaa-aika ei tarjoa voimaannuttavia tekijöitä.

---