Pääkirjoitus

Ammattiliitot puhuvat yliopistolaisten äänellä

Työehtosopimusneuvottelut päättyivät maaliskuussa sovintoehdotuksen hyväksyntään yli kuukauden kestäneen sopimuksettoman tilan jälkeen. Kun neuvotteluista on kulunut hieman aikaa, on syytä arvioida prosessia sitä taustaa vasten, että uudet neuvottelut ovat edessä alle kahden vuoden kuluttua – varsin pian siis.

Neuvotteluissa tulivat räikeällä tavalla näkyviin nykyisen neuvottelukulttuurin ongelmat. Työntekijänpuolen edustajat halusivat puhua esimerkiksi tutkimustyön edellytysten parantamisesta, opetuksen uusista muodoista työaikajärjestelmässä, etä- ja matkatyön paremmasta huomioon ottamisesta ja tavoista vähentää määräaikaisuuksia. Työnantajan edustaja halusi ilmeisesti testata, mitä voidaan saavuttaa viivyttelyn ja jääräpäisyyden yhdistelmällä: Sivistystyönantajat kieltäytyi vanhan sopimuksen umpeutumiseen saakka keskustelemasta henkilöstön aloitteista työsuhteen ehtojen kehittämiseksi. Kaikki oli alisteista työnantajan kahdelle tavoitteelle: matalat palkankorotukset ja työnantajan saneluvallan kasvattaminen palkkausjärjestelmässä.

Oliko työnantajaliiton toiminta kaikilta osin yliopistojen edun mukaista? Yliopistojen hallituksissa on syytä käydä asia huolellisesti läpi, sillä ohjeet työnantajaliitolle on annettu yliopistoista. Jos työehtojen kehittäminen tukahdutetaan toisen osapuolen saneluvallan lisäämiseksi, neuvottelukulttuurissa on yliopistoja vahingoittavia piirteitä. Tästä ei hyödy kukaan.

Vaikka työmarkkinat mielletään voimalajiksi, sopimuksia on pystyttävä kehittämään. Seuraavissa neuvotteluissa ei voida maata poteroissa tai yliopistojen vetovoima työpaikkoina voi alkaa kärsiä.

Neuvottelujen aikana ammattijärjestöt onnistuivat puhumaan tavalla, joka puhutteli niin yliopistolaisia kuin suurtakin yleisöä. Ammattijärjestöissä työntekijöitä ymmärretään, sillä järjestöissä päätöksiä tekevät jäsenet. Mottomme oli: emme halua kuuta taivaalta. Haluamme modernisoida sopimusta, kehittää työhyvinvointia ja sitä kautta laatua ja tuloksellisuutta.

Poikkeuksellisen suuri rintama kansalaisia ja ammattiliittoja asettui tukemaan yliopistolaisia. Tämä näkyi muun muassa solidaarisuuden hyökynä sosiaalisissa medioissa. JUKOn muut jäsenliitot jättivät valmiit neuvottelutulokset allekirjoittamatta kunnes yliopistoihin saadaan sopimus. Historiaan jää myös JHL:n päätös pysäyttää tavarajunaliikenne ja sitä kautta osa viennistä yliopistolaisten tukemiseksi.

Sopimusneuvotteluihin liittynyt lakkorintama yhdisti henkilöstöä yli yliopistorajojen. Henkilöstö voi, jos niin vain haluaa, vaikuttaa nykyistä enemmän yliopistojen toimintatapoihin ja rakenteisiin. Tampereella marssittiin helmikuussa ulos suhmurointia vastaan ja demokraattisemman johtosäännön puolesta. Yliopistojen hallituksiin voidaan vaaleissa valita demokraattisia toimintatapoja kannattavia jäseniä. Yliopistojen hallituksilta tulee vaatia yliopistojen edun valvomista myös neuvottelutilanteessa.

Henkilöstön aseman vahvistamiselle on selkeät perustelut. Yliopistoihin kuuluu demokratia: yliopistolaiset eivät ole vastaanottavaisia käskyille ja komennoille, vaan he ajattelevat itsenäisesti ja haluavat vaikuttaa asioihin. Henkilöstö ja opiskelijat hankkivat perusrahoituksen ja ulkopuolisenkin rahoituksen omalla työllään, vaikka tätä rahaa hallinnoikin johto. Henkilöstölle sitoutuminen tieteen, taiteen ja opetuksen vapauteen on identiteettikysymys. Tämä identiteetti on yliopistojen olemassaolon perusta. Sen valvojana henkilöstö on tinkimätön.

---