Intohimosta opetukseen

Yliopisto-opetus on parhaimmillaan tiimityötä, jossa jokainen opettaja tarjoaa vahvuusalueensa yhteisön hyödynnettäväksi. ”Tieteenalasta riippumatta ratkaisevaa on oma innostus, jonka kautta kaikesta voi tehdä kiinnostavaa”, toteavat professori Jouko Rikkinen ja yliopistonlehtori Terhi Ainiala.

Helsingin yliopiston Opettajien akatemia perustettiin lisäämään opetuksen arvostusta tutkimustyön rinnalla ansioituneita opettajia palkitsemalla. Kasvitieteen professori Jouko Rikkinen kuuluu ensimmäisenä valittujen vuosikertaan, ja on ollut Opettajien akatemian jäsen vuodesta 2013 alkaen. Suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala valittiin jäseneksi kolme vuotta sitten.

—Minulle jäsenyys on merkinnyt paljon, se luo yhä vahvempaa yhteisöllisyyttä yliopiston opettajien kesken. Muihin opettajiin ja heidän ajatuksiinsa tutustuttaessa voi havaita, miten paljon yhteisiä asioita meillä on alasta riippumatta. Tärkeintä on kehittää omaa ja koko yliopiston opetusta, Ainiala sanoo.

Myös Rikkinen pitää syntynyttä yhteisöllisyyttä arvokkaana.

—Vuorovaikutuksessa syntyy uusia ideoita ja näkökulmia. Opetus on yliopiston keskeisin ydin, mutta opetusaktiviteettia ei kuitenkaan raportoida juuri mihinkään. Esimerkiksi laboratoriopainotteisilla aloilla opetuksen arvostuksessa on vielä paljon parantamista, Rikkinen huomauttaa.

Rikkinen on uransa aikana tuottanut lukuisia oppikirjoja, jotka ovat laajassa käytössä myös yliopiston ulkopuolella. Merkittävä hanke on ollut lajituntemusopetusta tukevan verkkoympäristön rakentaminen. Parhaillaan Rikkisellä on työn alla Kenian Taitavuorille perustetun tutkimusaseman opetus- ja tutkimuskäytön kehittäminen.

Opettajien akatemian ohjelmaan kuuluvat tapaamiset koko jäsenkunnan kesken tai pienemmällä joukolla. Esimerkiksi Viikin kampuksella työskentelevät jäsenet järjestävät vapaamuotoisen lounastapaamisen kerran kuukaudessa. Tapaamisten aiheena on aina jokin opettamiseen ja opettajuuteen liittyvä teema.

—Viimeksi käsittelimme opettajien jaksamista tutkintorakenteisiin vaikuttaneen Iso pyörä -hankkeen ja irtisanomisten jälkeen. Monet ovat olleet todella kovilla. Hyödynsimme pienryhmissä samoja hyviä työtapoja kuin omassa opetuksessakin. Paikalla olivat myös yliopiston pastori sekä työterveyshuollon ja liikuntakeskuksen työntekijöitä puhumassa siitä, millaisin keinoin voi edesauttaa jaksamistaan, Ainiala kertoo.

Määräraha opetuksen kehittämiseen

Akatemiaan valittu saa pysyvän jäsenyyden lisäksi kaksivuotisen henkilökohtaisen määrärahan. Lisäksi jäsenen edustama oppiaine tai osasto saa kehittämisrahaa erilaisiin opetuksen ja oppimisen kehittämishankkeisiin. Rahoitus annettiin ansioiden perusteella oman harkinnan mukaan käytettäväksi. Sen avulla on aikaansaatu useita hyviä opetusprojekteja.

Rikkinen käytti osan määrärahoista kustantaakseen elokuvaohjaaja Toni Laineen tutustumismatkan Helsingin yliopiston tutkimusasema Taitaan Keniassa. Vierailun myötä käynnistyi elokuvahanke Veden matka, joka seuraa veden kiertokulkua ja satokausien vaihtelua Taitavuorilla. Lisäksi parhaillaan työn alla on enemmän tutkimukseen painottuva, netissä vapaasti katseltavaksi tarkoitettu dokumenttielokuvien sarja.

—Nämä ovat aloitteita, joihin on perinteisesti ollut vaikea hankkia rahoitusta, vaikka opetuksen kannalta ne ovat erittäin hyödyllisiä. Elokuvaa voidaan käyttää oppimateriaalina ja samalla rekrytoida oppilaita, Rikkinen huomauttaa.

Ainiala taas hyödynsi myönnettyä summaa erilaisiin projekteihin, joissa yhdistyy opetus ja tutkimus. Nimistöntutkijana hän on tottunut tiederajojen ylittämiseen.

—Organisoin kenttätyökurssin arkeologian opiskelijoiden kanssa. Teimme myös kenttätutkimusretken Loviisaan, jossa työskentelimme erikielisten opiskelijoiden parissa ja tarkkailimme erilaisia kielenkäytön tilanteita. Tästä muuten syntyi useita kandi- ja gradutöitä. Pidin myös erään taiteilijan kanssa yhteisen tiedettä ja taidetta yhdistävän kurssin. Ei siis mitään ihan tyypillisiä juttuja, Ainiala naurahtaa.

Laadun mittaaminen vaikeaa

Opetusansioiden painoarvon lisääntyminen rekrytoinneissa on tavoite, jonka toteutuminen Helsingin yliopistossa kokonaisuudessaan on vaikeasti arvioitavissa, sillä yksiköiden ja tiedekuntien välillä on runsaasti eroja. Sitä paitsi laadun mittaamisessa määrälliset kriteerit eivät toimi ja onkin pohdittu, miten opetusansioita olisi mahdollista arvioida paremmin. Esimerkiksi opetusnäyte on kertasuoritus ja osoittaa, miten juuri siitä tilanteesta selviää paineen alla.

Opettajuudessa kyse on pikemminkin pitkällisestä työstä ja sen linjakkuudesta. Tapa dokumentoida opetusta portfoliona on varmasti hyvä käytäntö. Rikkisen mukaan kaikkien olisi hyvä uransa aikana kirjoittaa auki sitä, miten oma opetus on kehittynyt vuosien kuluessa. Virkaa hakeva saa palautetta arviointiprosessissa, vaikka ei tulisikaan valituksi.

—Uskon, että täytyy tehdä vielä paljon töitä opetuksen arvostuksen nostamiseksi. Opettajien akatemian jäsenille juuri tehdyssä kyselyssä arvioitiin, että opetuksen arvostus on kasvanut koko yliopistossa, mutta silti todettiin, ettei sen merkitys välttämättä näy omassa yksikössä esimerkiksi hakijoiden valinnassa, Ainiala huomauttaa.

Suuressa organisaatiossa painottuvat eri asiat, eivätkä uudet tuulet ole päässeet kaikkialle.

—Minulla on kollegoita, joiden mielestä huippuyliopistossa maisteriopetus kannattaisi lopettaa kokonaan ja keskittyä yksinomaan tohtoreiden tekemiseen. Se ei kyllä sovi kaikkiin tieteenaloihin, Rikkinen painottaa.

Helsingin yliopiston viimeaikaiset myllerrykset eivät ole näkyneet suoranaisesti esimerkiksi Ainialan opetustyössä, mutta opetuksen palveluissa kylläkin. Hallintohenkilöstö ja tukipalvelut ovat etäällä, ja sekä opiskelijoilla että opettajilla saattaa olla vaikeuksia löytää oikeata henkilöä kuhunkin asiaan. Samalla hallinnollista työtä on valunut opettajille.

—Yhä edelleen on hieman epäselvää, mikä kuuluu kenenkin vastuulle. Minulla on huoli monien niiden puolesta, joilla on kova työmäärä ja selkiytymätön tehtävänkuva. Opettajana olen pyrkinyt rauhoittamaan oppilaita ja vakuuttamaan, että asiat kyllä hoituvat. Haluan luoda henkeä, että olemme tässä tilanteessa yhdessä ja selviämme toinen toistamme auttaen, Ainiala sanoo.

—Tukitoimet ovat keskeisiä kun monta muutosprosessia on yhtä aikaa päällä. Esimerkiksi oma yksikköni on hiljattain vaihtunut Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, josta on leikattu erityisen paljon henkilöstörahoitusta. Resurssien leikkauksesta huolimatta pitäisi tehostaa osallistumista opetukseen kokoelmatyön lisäksi. Saa kyllä monta kertaa vakuutella, että asiat järjestyvät, eikä kaiken tarvitse tapahtua heti, Rikkinen huokaa.

Yliopiston sloganin ”kaikki opettaa ja kaikki tutkii” on hieman pakkokin toteutua, sillä esimerkiksi Viikissä on niin huutava pula resursseista, että opettaminen on jokaisen tehtävä.

—Kaikki eivät halua luennoida, mutta heillä on muita mielekkäitä tapoja olla mukana opetuksessa, esimerkiksi opiskelijoiden ohjauksen kautta. Opetus on paljon muutakin kuin frontaaliopetusta. On loistavia tutkijoita, joiden vuorovaikutustaidot eivät ole kovin hyvät, minusta opetus kannattaisi ajatella tiimityönä, jossa jokaisella on omat vahvuusalueensa ja niitä myös hyödynnetään, Rikkinen pohtii.

Ainiala yhtyy näkemykseen.

—Intohimo omaan alaan kantaa pitkälle ja jokaisesta voi tulla hyvä opettaja. Oikeastaan ei voi olla hyvä tutkijanakaan, jos ei ole myös opettaja ja saa siten vietyä omaa viestiään eteenpäin.

---