Kirja-arviot

---

Akateeminen elämänmuoto ja sen tuottamat tulokset ovat joutuneet uhanalaiseksi monella tasolla. Tiedon ja sivistyksen kehtoa ei heikennä vain taloudelliset leikkaukset ja hallinnolliset säännöt, vaan tieteen auktoriteetti on murenemassa myös yliopistojen ulkopuolisessa maailmassa mediassa esiintyvien erilaisten kokemusasiantuntijoiden myötä.

Sivistyksen puolesta ilmestyi kuin tilauksesta samoihin aikoihin, kun yliopistoväki nousi leikkauksia vastaan mielenosoituksin ja lakkouhkauksin. Sivistyksen pitkille teoreettisille juurille Antiikin Kreikasta 1800-luvulle palaava Sivistyksen puolustus osoittaa mieltä tieteellisen teoreettisuuden puolesta siinä missä kadulla marssijat tieteen taloudellisen perustan turvaamisen puolesta.

Kirjan kritiikin kärki on suunnattu kaiken taloudellistumista ja teknistymistä vastaan: asiat saavat arvoa ja oikeutusta vain siinä määrin kuin ne tuottavat nopeaa taloudellista hyötyä. Taloutta palveleva välineellinen ajattelu ja arvot ovat syrjäyttäneet tutkimisen ja totuuden tavoittelun sen itsensä vuoksi ja eettiset arvot ylipäänsä.

Tieteen ja tiedon ylevä klassinen metafora, valo, on korvautunut teknisellä pelin metaforalla. Kaikki taloudesta ihmissuhteisiin nähdään pelinä, jossa osapuolet pyrkivät maksimoimaan voittonsa.

Tutkijalla menee kohta enemmän aikaa itsensä brändäämiseen, markkinoimiseen ja twiittailuun kuin tutkimuksen tekemiseen. Itse tutkiminen on menettänyt itsenäisen totuuteen tähtäävän luonteensa, koska yhä useammin rahoittajat sanelevat sen, mitä ja miten tutkitaan.

Tieteen asema on muutenkin vaakalaudalla, etenkin mediassa. Jopa objektiivisuudestaan ja mitattavuudestaan tunnettu luonnontiede on menettänyt auktoriteettinsa, kun maallikot kyseenalaistavat ravintoon ja rokotuksiin liittyvät tutkitut lääketieteelliset faktat.

Sivistystä uhkaavien suuntausten listaa voisi jatkaa pitkään... Mutta mitä kirjoittajat tarkoittavat sivistyksellä ja miten sitä vaalitaan? Äärimmäisen epäajanmukaisesti kirjoittajat julistautuvat sitoutuvansa vahvasti humboldtilaisen sivistysyliopiston arvoperustaan. Itsenäisyys ja vapaus on tutkimuksen luovuttamaton perusta, jolta uudet ajatukset versovat.

Paradoksaalisesti kirja puhuttelee lähinnä vain toisia tutkijoita tai muuten jo valmiiksi samaa mieltä olevia. Konsultit, kokemusasiantuntijat ja talouden toimijat niputetaan yhteen ilman tarkempaa analyysia, joka voisi löytää jyviä akanoiden joukosta. Kirjoittajat ikään kuin katsovat ulkopuolista maailmaa kaukaa ja korkealta tutkijankammiostaan, jolloin ulkopuoliset asiat näyttävät harmaalta massalta.

Asiantuntijuuteen kirjassa vedotaan myös ihmistieteissä, joiden suhteen kokemusasiantuntijat saattavatkin olla oikeassa. Jokainen yksilö on oma ainutkertainen lajinsa, kuten eksistentialistit ovat julistaneet Kierkegaardista lähtien, jota yleisiin käsitteisiin ja lakeihin perustuva tiede pysty tavoittamaan.

Kirjoittajilta on myös unohtunut — globaalissa monikulttuurisessa maailmassa yhä ajankohtaisempi — postmoderni oivallus siitä, että tieteen tarina saattaa olla vain yksi muiden joukossa. Kirjassa postmoderni ajattelu tuomitaan löysästi perustelematta relativismiksi. Etenkin Foucaultin analyysit tieteen asiantuntijuuden ja vallan liitosta nousevat kirjaa lukiessa mieleen.

Pekka Wahlstedt

---

---

Suomi siirtyi 1990-luvulla hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioksi. Kilpailuvaltion kyydissä -kirjan tekijöiden mukaan olemme valinnan edessä. Joko päivitämme ja uudistamme hyvinvointivaltion mallia, tai siirrymme tulo- ja terveyseroja kasvattavaan kilpailuvaltioon.

Kirjoittajat asettuvat selkeästi ensimmäisen vaihtoehdon kannattajiksi.

”Suomalaisen hyvinvointimallin historia on varsin lyhyt ja repaleinen: malli rakentui vähitellen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä poliittisten kamppailujen myötä”, toteavat professori Anu Kantola ja yliopistonlehtori Johannes Kananen artikkelissaan.

”Hyvinvointivaltion idean muotoili 1960-luvun alussa Alkon johtokunnan jäsen Pekka Kuusi, joka piti tuloerojen tasaamista ja sosiaalipolitiikkaan tärkeänä talouden kasvulle.

Kuusen mukaan yhteiskuntapolitiikassa tuli tavoitella ’kansalaisten parasta’. Valtion ei kuitenkaan pitäisi määritellä kansalaisten parasta, vaan tämä oli jokaisen oma tehtävä.

Kirjoittajien mukaan suomalaista mallia ei ole rakennettu vain suomalaisena keksintönä. Päinvastoin se on aina ollut osa kansainvälisiä virtauksia, jotka on sovitettu Suomeen. Poliittiset päättäjät eri maissa ajattelivat, että maailmansota ei saisi toistua, vaan olisi luotava yhteiskuntia, joissa talouskasvu leviäisi laajalle.

Kirjoittajat vertaavat amerikkalaista unelmaa ja suomalaisen hyvinvointivaltion ydinideaa. Yhdysvalloissa elää paljon ihmisiä köyhyydessä tai heikosti palkattujen töiden varassa. Suuri osa inhimillisistä resursseista menee hukkaan. Pohjoismaisen ja suomalaisen hyvinvointimallin ydinidea on tiivistetysti kaikkien inhimillisten resurssien ja kykyjen hyödyntäminen.

Tutkimusten mukaan kansalaiset kannattavat perinteistä, pohjoismaista hyvinvointivaltiota, toteavat kirjassa professori Helena Blomberg ja yliopistonlehtori Christian Kroll. ”Kansalaisten mielipide ei ole kuitenkaan välttämättä koskaan varsinaisesti ohjannut poliittista päätöksentekoa. Päätöksentekijät ovat luoneet varsin eri periaatteilla toimivan kilpailuvaltion.”

Tutkija Juho Vesan mukaan poliittisiin päätöksiin liittyvä julkisuus on Suomessa usein niukkaa ja yksipuolista. Erityisesti päätösten valmistelusta ei juuri puhuta julkisesti.

”Valtamedia on vahvistanut hallitusten abstraktia sanomaa kilpailukyvystä ja kestävyysvajeesta. Vaihtoehtoisille visioille ja diagnooseille Suomen suunnasta ja tilanteesta media ei ole juuri antanut tilaa”, Vesa toteaa.

Kirja mainitsee muun muassa filosofi Pekka Himasen kehittämän arvokkaan elämän indeksin, jonka avulla voidaan arvioida yhteiskuntien kehitystä ja niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Himanen mittaa arvokkaan elämän toteutumista esimerkiksi rauhan, luottamuksen ja ilmaisunvapauksien toteutumisen avulla.

”Hyvinvointipolitiikalla on selvästi oma osuutensa Himasen muotoilemassa kestävän kehityksen mallissa. Hyvinvointipolitiikan avulla voidaan edistää arvokkaan elämän toteutumista”, kirja toteaa.

Tuula-Maria Ahonen

---