Kolumni Tuomo Tamminen

Acatiimi on teidän lehtenne

Hyvää järjestölehteä tehdään lukijoille. Ei julkaisijaliittojen työntekijöille, puheenjohtajille, mainostajille tai päätoimittajan kavereille. Vaan teille, hyvät lukijat.

Tämä on ensimmäinen päätoimittamani Acatiimi, ja aivan pian ette joudu minun naamaani tällä paikalla toistamiseen katselemaan. Jatkossa tässä on joku teistä. Aion seurata edeltäjäni Kirsti Sintosen viisasta linjaa: Acatiimissa täytyy kuulua nimenomaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten opettajien, tutkijoiden ja muun asiantuntijahenkilöstön ääni.

Mutta miltä tuo ääni kuulostaa? Onko se kokeneen professorin itsevarma jyrähdys vai väitöskirjaansa aloittelevan nuoren tutkijan utelias kysymys? Kuuluuko ääni Arktisesta keskuksesta Rovaniemeltä vai Tampereen yliopiston Alakuppilasta? (Kunhan joskus pääsemme eroon koronasta.) Tärkeää on sekin, mitä opiskelijat ja yliopistojen muu henkilökunta ajattelevat. Kuulumme kaikki samaan tiedeyhteisöön.

Haluan, että Acatiimissa kuuluu kaikkien yliopistolaisten ääni. Ei päällekkäin vaan kukin vuorollaan, kaikessa rauhassa. Acatiimilla on mahdollisuus syventyä asioihin hoppuilematta. Pohtia suuria linjoja, jättää somerisahdusten raportoiminen muille. Tähän kuitenkin tarvitsen teidän apuanne.

Päätoimitan lehteä kellarityöhuoneestani. Ikkunastani näen neljä mäntyä, yhden omenapuun latvan, autokatoksen katon ja naapurin antennin.

Puulajit voivat vähän vaihdella, mutta muuten asetelma on useimmilla toimittajilla sama: näköala on kapea. Tietoa kerätään lähinnä puhelimella ja tietokoneella. Yliopistolaiset osaavat varmasti samastua journalistien kiristyneeseen työtahtiin, joka jättää vähän tilaa tavata ihmisiä kasvotusten ja liikkua lukijoiden joukossa. Tiedotustilaisuuksiakin järjestetään koko ajan vähemmän, koska ei niihin kukaan enää tule.

Siksi kaikki juttuvinkit ja kaikenlaiset terveiset auttavat tekemään parempaa ja moniäänisempää Acatiimia. Ei pidä olettaa, että jokin aihe on Acatiimille liian pieni tai jo toimituksen tiedossa. Ehkä asia joskus onkin jo tiedossa, mutta juuri toinen tai kolmas samaa aihetta käsittelevä viesti auttaa ymmärtämään, että kyseessä on ilmiö. Uutinen, joka täytyy kertoa.

Jos kuulostan hieman ylevältä, se minulle sallittakoon — journalismi on ylevä asia, aivan kuten tiedekin. Demokraattisen yhteiskunnan tukipilareita kumpikin. Tutkijan ja toimittajan työkalut voivat olla erilaisia, mutta kummallakin on sama päämäärä, tieto. Rohkenisinko jopa sanoa, että totuus. Aina se karkaa, mutta aina sitä pitää tavoitella.

On kunnia saada olla tekemässä Acatiimia, jossa toivon voivani edistää sekä journalismia että tiedettä ja korkeakoulutusta.

Toivon saavani juhlavan esittäytymiskolumnini seurauksena paljon juttuideoita. Tiedän kuitenkin paremmin. Kaikilla on omat kiireensä.

Mutta ehkä ajatus juttuvinkistä Acatiimille jää kytemään. Kun joskus myöhemmin jokin asia oikein näivertää mieltä, miksei ajatuksiaan jakaisi kahvipöydän lisäksi myös Acatiimin toimitukselle?

Ajatuksesi saattavat kiinnostaa muitakin, ja parhaimmillaan ne voivat saada aikaan muutoksen. Kuten edeltäjäni haastattelussaan sivulla 34 kertoo, Acatiimia luetaan tarkasti myös yliopistojen johdossa.

Saan jatkuvasti tietoa ja apua julkaisijaliittojen osaavilta työntekijöiltä ja luottamushenkilöiltä sekä Acatiimin toimitusneuvostolta, mutta hekään eivät voi tietää, mitä jokaisen Suomen yliopiston jokaisen tiedekunnan jokaisella laitoksella tapahtuu.

Te tiedätte: jokaisen ikkunasta tai ovenraosta näkyy pieni tai joskus vähän isompi kaistale yliopistomaailmaa. Yhdessä toimimalla meidän kaikkien näköala voi avartua.

---