Keskustelua

Liiton historiakirjassa on lähde- ja kirjallisuuspuutteita

Mika Kallioisen ja Sami Louekarin kirjoittama kirja ilmestyi syksyllä 2019.

Professoriliiton 50-vuotishistoriikki Tiedossa tulevaisuus. Professorit uudella vuosituhannella (Professoriliitto 2019) on kuvaus akateemisesta ammattikunnasta ja sen edunvalvonnasta. Selvä pääpaino tekstissä on järjestön ammatillisten tavoitteiden – erityisesti palkkaneuvottelujen – historialla. Ammattiyhdistyshistoriaa siis. Tiivistäen sanottuna liitto on ”rakentavan kriittisellä” linjallaan onnistunut kirjoittajien mukaan näissä toimissa hyvin. Näin kenties on. Mutta paljon olennaista jää kertomatta tai ohuen kerronnan varaan.

Teos käsittelee myös yliopistopolitiikkaa ja sitäkin ensisijaisesti edunvalvonnan näkökulmasta. Sen sijaan vähemmälle huomiolle jäävät professorienosallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet, sanalla sanoen demokratian kysymykset. Näiden teemojen kuvauksesta löytyy pahoja lähde- ja kirjallisuuspuutteita, jotka valitettavasti syövät raskaalla kädellä teoksen uskottavuutta. Nostan esille muutaman esimerkin.

”Fantastisen yliopistouudistuksen”, vuoden 2010 yliopistolain taustat ja vaikutukset esitellään aivan liian kapean lähdeaineiston kautta. Professorien vastarinnan kuvaus demokratian alasajoa ja myös esimerkiksi virkasuhteen poistamista vastaan – erityisesti Helsingin yliopistossa – jää kovin vajaaksi.

Kirja ei myöskään kerro kaikkien oikeustieteellisten tiedekuntien dekaanien yhdessä laatimasta yliopistolakiehdotuksesta (2009), joka löytyy perustuslaki- ja sivistysvaliokunnan pöytäkirjoista. Myös vuoden 2008–2009 mielenosoitukset uudistusta vastaan ja esimerkiksi Helsingissä järjestetty (ja striimattu) laajaa mediahuomiota saanut yliopistojen yleiskokous jäävät huomiotta.

Näissä kaikissa ydinasia oli yliopistojen johtamismalli, jonka eri vaihtoehtojen kannatusta myös tutkittiin empiirisesti. Päätulos oli se, että noin kolme neljäsosaa Helsingin yliopiston professoreista vastusti uutta johtamismallia.

Suorastaan uskomatonta on se, että keväällä 2016 syntynyttä Yliopistokäänne-liikettä ei mainita lainkaan, vaikka sen adressi yliopistoleikkauksia vastaan keräsi nopeasti 4 000 allekirjoittajaa ja liikkeen näkyvimmät hahmot ovat julkaisseet muutamia kirjoja sekä kymmeniä artikkeleja ja kolumneja aiheesta. Tässäkin professorivetoisessa liikehdinnässä keskeistä ylimitoitettujen leikkausten ja huonosti hoidettujen yt-prosessien ohella oli vaatimus demokratian palauttamisesta.

Toinen esimerkki lähteiden puutteellisesta ja valikoivasta käytöstä liittyy vuoden 1995 tapahtumiin. Teoksessa pidetään ammattikunnan kannalta valitettavana neljän ”huippuprofessorin” (Aulis Aarnio, Vesa Kanniainen, Jukka Kekkonen, Heikki Ylikangas) mielipidekirjoitusta Yliopisto-lehdessä. Siinä vaadimme oikeudenmukaisuutta professorien palkitsemiseen korostamalla tutkimukseen ja tutkijankoulutukseen liittyneitä ansioita hallinnollisten ansioiden ja liiton jäsenyyden sijasta. Yksinkertaistaen: ansiot tutkimuksessa ja tutkijankoulutuksessa tulisi ottaa huomioon lisiä myönnettäessä.

Tämä kirjoitus synnytti ”laiskat professorit” -keskustelun, joka velloi muutamia viikkoja ja johti siihen, että tekstin kirjoittajat jo tuolloin saivat aiheettomasti lokaa silmilleen. Tätä keskustelua kirjoittajat eivät ole lukeneet ja dokumentoineet riittävän tarkasti ja systemaattisesti. Me emme edes käyttäneet sanaa ”laiska” emmekä väittäneet professorien työmäärässä olevan ongelmia. Tämän virheen oikaisimme monessa mediassa yhdessä ja erikseen. Myönnän, että oikaisu meni huonosti perille, mutta tutkijoiden olisi pitänyt noteerata, mitä me sanoimme, eikä antaa sensaatio-otsikoiden johtaa itseään harhaan.

Professorien ammattikunta on ainutlaatuinen professio, jonka muutoksia on aiheellista tutkia. Seuraava yritys voisi olla tutkimuksellisesti kunnianhimoisempi. Rajauksia saa ja pitää tehdä, mutta ne teemat, joita käsitellään, pitää analysoida riittävän kattavan lähdeaineiston kautta.

Jukka Kekkonen
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori

---

Onko meillä kaikilla proffilla ADT

Voiko professori keskittyä työtehtäviinsä työpäivän aikana, mietitytti meitä kaikkia proffia ja myös Professoriliiton ja Kelan järjestämän KIILA-kuntoutuksen henkilökuntaa kuntoutuspäivien aikana. ADT-häiriö, Attention Deficit Trait, syntyy, jos työpäivä kuluu asiasta toiseen hyppiessä, eikä työntekijä koskaan tunne pääsevänsä syventymään itse asiaan. Aivoissa käynnistyy silloin hälytysjärjestelmä, joka vaatii reagoimaan moninaisiin työtehtäviin nopeasti. Tämä voi johtaa siihen, että silloinkin, kun olisi aikaa keskittyä, keskittyminen on vaikeaa.

Iso osa professoreista kokee, että hallinnollinen työ ja sähköposteihin vastaaminen sekä monen erilaisen tietokonesovelluksen ja mobiilisovelluksen käyttäminen nappaa työajasta salakavalasti suurimman osan. Jos keskittymistä vaativan työn ehtii ylipäänsä työpäivän aikana aloittaa, se keskeytyy useita kertoja.

Kognitiivinen ergonomia eli tietojen käsittely ja laitteiden ja ohjelmistojen hallinta on äärimmäisen keskeinen tekijä professorin työssä. Ergonomian ratkaisemiseksi ei riitä, että proffilla on sähkötyöpöydät ja joskus jopa taukoja työssä, sillä sloganin mukaan istuminen tappaa ja ainaiset keskeytykset vievät keskittymiskyvyn. Kognitiivista ergonomiaa voitaisiin parantaa organisatorista ergonomiaa kehittämällä. Organisatorinen ergonomia liittyy organisaatioiden toimintakulttuurin kehittämiseen: työn ja työaikojen järjestämiseen, tapoihin toimia ja kehittää työtä.

KIILA-kuntoutuksen ergonomiaa käsittelevällä ”oppitunnilla” nousi vertaiskeskusteluissa esille, että professorin työssä sisäinen raportointi monenlaisiin erilaisiin järjestelmiin, yliopistoissa yleistynyt hierarkkinen johtaminen ja lisääntyvät ohjeistukset kokonaistyöaikaan sisällytettävistä työtehtävistä vievät aikaa tutkimuksesta, opetuksesta ja rahoitushakemusten tekemisestä.

Erityisen hämmentävä oli toisella kuntoutusjaksolla yhteisesti tehty havainto, että kaikki keskittymistä vaativa työ tehdään pääosin perinteisen virka- tai toimistoajan ulkopuolella. Yksi keskeinen yhteinen ja stressiä poistava sekä omaa jaksamista voimaannuttava havainto kuntoutuksen kahden ensimmäisen jakson aikana onkin ollut, että työn tekemisen valuminen ilta- ja yöaikaan ei olekaan omaa huonoutta.

Professorin työtehtävän kokonaisuus näyttää muuttuneen yliopistouudistusten myötä sellaiseksi, että moninaiset hallintotyöt vievät työajasta leijonanosan. Tämä vie lopulta professorin työkyvyn, sillä siihen työhön, jota yliopistoon on alun perin tultu tekemään — tutkimukseen ja tutkimukseen pohjautuvaan opetukseen — ei ehditä keskittyä.

Muutos ja hallittu kaaos ovat yliopistoissa varmasti pysyviä. Kuntoutus on kuitenkin avannut kaikille osallistujille uudenlaisen näkymän. Jotta työkyky ja tieteellisessä työssä vaadittava luovuus säilyy, omasta fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista tulee huolehtia. Se tulee laittaa välillä työnteon edelle senkin uhalla, että deadlinet muuta vaativat. Tämä on meille työtehtäviimme sitoutuneille ja intohimolla työtämme tekeville proffille vaikeaa. Myös yliopistojen on organisaatioina herättävä tarkastelemaan työn muutosta työntekijöiden näkökulmasta nykyistä ponnekkaammin, kuten nyt KIILA-kuntoutuksessa tehdään.

Ehkä tärkein meille kuntoutukseen osallistuville proffille selvinnyt asia on, että kuolemme nuorina, jos jatkamme kohtuuttoman pitkien työpäivien tekemistä, syömme epäsäännöllisesti, liikumme liian vähän ja otamme työaikaa uniajasta. KIILA-kuntoutus on saanut meidät myös ymmärtämään, että jos jatkamme näin ja sen seurauksena saamme fyysisiä vaivoja ja menetämme keskittymiskykymme, meistä ei ole mitään riemua yliopistoille, läheisillemme saati itsellemme. Professorien työmäärään on saatava joku tolkku.

KIILA-kuntoukseen matkusti joulun alla seitsemän toisilleen tuntematonta proffaa. Tuon ensimmäisen kuntoutusviikon päätteeksi koossa oli proffien tiimi, joka jakaa keskenään asioita ja jonka vertaiskeskustelut ovat kiinnostavia ja voimaannuttavia.

KIILA-kuntoutus on hyvä kombinaatio yksilöohjausta, liikunnallisia harjoitteita sekä asiasisältöä ravinnosta, liikunnasta, keskittymiskyvyn ylläpitämisestä, aivoterveydestä, työn ja stressin hallinnasta, vuorovaikutustaidoista ja omista vahvuuksista. Vertaiskeskustelut sitovat nämä kaikki yhteen ja tukevat toinen toisiamme, jotta saamme tehtyä arjessa työkykyä ja omaa hyvinvointia parantavia muutoksia.

Unohtaa ei sovi myöskään Lohja Span noutopöytää. Hyvä ruoka runsaine salaatteineen on ilo sekä silmälle että vatsalle.

Eila Lindfors
ja 6 muuta Kiila-proffaa

Professori Taru Lintunen näyttää esimerkkiä, miten voi rakentaa itselleen rentoutumispisteen vaikka työhuoneeseen.

---