Hanna Rosti toivoo, että suomalaiset ymmärtäisivät metsiensä arvon. — Mikä järki on polttaa maailman hitaimmin kasvavia metsiä lämmöksi?

Vain muutaman hehtaarin tähden

Väitöskirjatutkija Hanna Rosti edustaa Greenpeaceä Evon tiedekansallispuiston työryhmässä ja joutui siksi kuntapoliitikkojen hampaisiin.

Rostin elämä on ollut täynnä biologille epämiellyttäviä lukuja luontokadosta, ilmastonmuutoksesta, merien saastumisesta. Samoja lukuja piti toistaa koulussa vuodesta toiseen: sata opiskelijaa per jakso ja tunne siitä, ettei koskaan kykene pitämään täydellistä tuntia.

Opiskelijat olivat muuttuneet hekin vuosi vuodelta huolestuneemmiksi. Greta Thunbergiin on pitkä matka ajasta, jolloin kasvisruokaa saadakseen piti esittää lääkärintodistus.

— Tuli olo, että miten voin opettajana ohjata muita vastuullisiksi, jos en itse ole.

Ympäristöjärjestö Greenpeacesta löytyi neljä vuotta sitten hyvä porukka. Sitä kiinnosti Evon suojeleminen: Metsähallitus oli tehnyt juuri 11 hehtaarin avohakkuun.

— Metsähallitus hakkasi tosi rajusti ja omia ohjeitansa vastaan, Rosti sanoo.

— Siitä alkoi toiminta, ja se meni aika hyvin.

Toiminta oli sitä, mitä ympäristöaktivismi yleensä on, vaikka laivoihin kiipeilyt ja nosturiin kahliutumiset saavat huomion ja paheksunnan: muutama kirjoitus lehtien yleisönosastoon, sähköpostia Metsähallitukseen, retkeilyä metsissä ja hakkaustilanteen dokumentointia.

Kun Etelä-Suomen Sanomat teki Evon hakkuista jutun, Metsähallitus päätti, ettei Evolla enää avohakattaisi. Myöhemmin se lopetti avohakkuut kaikilta Suomen retkeilyalueilta.

— Kun ihmiset menevät retkeilyalueelle, he odottavat, että siellä olisi metsää, kun se kerran on retkeilyalue. Pelkästään polun löytäminen alkaa olla harvinaista, kun kaikki on hakattu ryteiköksi.

iime vuoden toukokuussa Helsingin yliopisto julkaisi komeankuuloisen tiedotteen: ”Evon alueelle Hämeenlinnaan esitetään perustettavaksi maailman ensimmäinen tiedekansallispuisto.”

Esitys oli juuri mennyt ympäristöministeriön käsittelyyn. Yliopistolta kansallispuistohankkeeseen osallistuminen oli uusi avaus. Taustalla oli lisäksi Museovirasto, joukko tutkijoita ja Suomen suuret luontojärjestöt. Hankkeen luvattiin tuottavan jopa tuhat uutta työpaikkaa. (Rostin arvion mukaan luku on yläkanttiin.)

Ja tietenkin poikkeuksellisen nähtävyyden. Tiedekansallispuisto olisi vähän kuin Heureka, mutta luonnossa. Retkeilijät voisivat tehdä itse mittauksia tai leiriytyä majavien padon ääreen ja katsella puhelimillaan kamerakuvaa, mitä vain metrien päässä olevassa majavien pesässä tapahtuu.

— Olen nähnyt opettajana, että kaikilla on joku käsitys, mitä tiede on ja miten se toimii. Sitten tiede on täällä ja päätöksenteko täällä, Rosti sanoo ja havainnollistaa etäisyyttä käsillään.

Hänestä ihmisten olisi hyvä tietää, miten esimerkiksi ilmastonmuutosta tutkitaan.

— Sitten voisi syttyä lamppu, kun keskustellaan siitä, rakennetaanko joku moottoritie.

Samalla voisi syntyä 50 neliökilometrin alue vanhaa metsää, josta tulisi turvaisa elinympäristö monille uhanalaisille eläimille ja jäkälille. Kuukkelikin ehkä palaisi, Rosti sanoo.

— Yksi vahva alue hoitaisi biodiversiteettiä. En jaksa uskoa, että Suomessa tätä sellua jaksetaan iän kaiken keittää. Se kuolee omaan typeryyteensä. Tällä tavoin me saisimme suojeltua elinvoimaiset populaatiot monista lajeista eri lajiryhmistä.

Tämän vuoden alussa nimitettiin professori Atte Korholan johtama työryhmä, jossa on mukana niin Lammin riistanhoitoyhdistys, Hämeenlinnan kaupunki kuin tutkijoitakin. Rosti on siinä Greenpeacen edustajana. Ryhmän on määrä saada työnsä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä.

Maaliskuussa Hämeenlinnan valtuustossa käsiteltiin Evon retkeilyalueen suunnitelmaa, kun yhtäkkiä päädyttiin puhumaan jostakin aivan muusta.

Edellisenä päivänä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä oli Twitter-myrskyn jälkeen ilmoittanut, että kaikki hakkuut Evolla pysäytetään toistaiseksi.

— Hämeenlinnan valtuusto sai hyvän syyn nostaa metakka siitä, että Greenpeace oli ottanut kantaa. Ajateltiin, että hakkuiden pysäyttäminen on yksityisomaisuuteen puuttumista, vaikka Metsähallituksen metsät kuuluvat kaikille suomalaisille, Rosti sanoo.

Ja oli toinenkin ongelma: Hanna Rosti. Tai siis se, että hän kuului Greenpeaceen ja oli siksi mukana tiedekansallispuistotyöryhmässä. Osa paikallisista piti Greenpeacen jäseniä militantteina ekoterroristeinä.

— Mietin itsekin, mikä minun asemani on tämän jälkeen, kun hakkuut pysäytetään. Onko se sen arvoista? Voiko se vaarantaa työryhmän työn?

Mutta vähän Rostia huvittaakin, miten pienestä asiasta haloo nousi.

Evon alue yhteensä on noin 22 000 hehtaaria, himpun Helsingin pinta-alaa isompi.

Tälle vuodelle hakkuita oli suunniteltu noin 30 hehtaaria, puolet Katajanokasta. Niistä ehdittiin hakata noin viisi.

Tällä hetkellä alueesta on suojeltu noin 2 000 hehtaaria, joka vastaa Helsingin niemeä Töölöstä ja Kalliosta etelään. Tiedekansallispuistosta on kaavailtu 5 000–8 000 hehtaarin kokoista.

— Suurin vääntö on metsästys, mutta mihin se loppuisi. Opetusmetsääkin jäisi 1 800 hehtaaria. Vuosittaisia metsästäjiä on keskimäärin muutama päivässä, eikö niille riitä se 20 neliökilometriä? Rosti sanoo.

— Tässä on kyse 2 600 hehtaarista jo valmiiksi melkein suojeltua metsää, mutta harva tuntuu tietävän edes näitä perusasioita. Enemmän tämä on sitä, että on kaksi ryhmää ja niiden välinen vastakkainasettelu. Meitä pidetään viherpiipertäjinä, joille ei voi antaa aluetta. Se on periaatekysymys.

Syksyllä 2019 Rosti palasi Keniaan. Hän ajoi tutkimusasemalta moottoripyörällä öiksi pilkkopimeään metsään osoittelemaan punaisella taskulampulla puita. Ehkä parikymmensenttisten apinoiden silmät välähtäisivät valokeilassa.

Elintilaa niillä oli vain muutaman neliökilometrin alue.

Punkit söivät jalat kauheannäköisiksi ja nostattivat kuumeen. Välillä meni viisikin päivää, ettei ketään näkynyt. Ääniä kyllä kuului kaskaiden metelin lomasta.

Pikkugalago löytyi, mutta löytyi muutakin. Ennen tunnistamaton puutamaani, josta Rosti kirjoitti väitöskirjansa seuraavan artikkelin.

Kun artikkeleita on julkaistu, toimittajat ovat soitelleet haastatteluita ympäri maailmaa. Lukioon Rosti ei enää aio palata, tutkijan ura kiinnostaa. Yöaktiivisten afrikkalaisten nisäkkäiden tutkimuksessa ”ei ole kauheasti kilpailua”.

— Luonnonsuojelu kytkeytyy tähänkin tutkimukseen vahvasti, enkä näe siinä mitään ristiriitaa. Kyllä tutkijat ottavat kantaa luonnon puolesta. Jos nisäkkäällä on kolme neliökilometriä metsää jäljellä, ei sitä voi tehdä niin, että vain kylmästi dokumentoi ja ajattelee, ettei se minulle kuulu.

---