Karin Creutz on käyttänyt paljon aikaa viestinvaihtoon, joka monelle olisi liian raskasta ja kuluttavaa. Jopa MVlehden kirjoittaja päätyi lisäämään juttuunsa viittauksia Creutzin tutkimustyöhön ja tarkentamaan tekstiään, kun sai lisää tietoa.

Kohteena tutkija

Akava Worksin kyselyssä viidennes tutkijoista kertoi kokeneensa maalittamista. Tutkija Karin Creutz on poikkeuksellisesti ryhtynyt keskusteluihin vihaviestien lähettäjien kanssa, mutta ei suosittele sitä kaikille.

Helsingin yliopiston tutkija Karin Creutz sai kuulla olevansa ”Suomen sisäinen vihollinen” jo 20 vuotta sitten. Creutz on tutkinut tunteita herättäviä aiheita kuten maahanmuuttoa, äärijärjestöjä ja ekstremismiä. 2000-luvun alussa hän joutui nettilistalle, jossa kerrottiin uhkaavaan sävyyn, että hänen yhteystietonsa ovat julkiset — siltä varalta, että ”joku haluaa tehdä jotain”.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan Creutzille alkoi tulvia vihaisia ja uhkaavia sähköposteja, soittoja ja someviestejä joka esiintymisen jälkeen. Creutz on valinnut epätyypillisen tien: hän on ryhtynyt keskustelemaan vihaviestien lähettäjien kanssa.

— Minua alkoi kiinnostaa ymmärtää, miksi ihmiset ovat valmiita nimellään uhkailemaan ihmistä, jota he eivät edes tunne, ja käyttämään kieltä, jolla voisi olla oikeudellisia seuraamuksia.

Hän muistaa yhä ensimmäisen todella rajun viestin. Kirjoittaja toivoi, että Creutz raiskattaisiin ja että jos hänellä olisi lapsia, niin heidätkin raiskattaisiin.

— Vastasin, että ymmärrätkö, miten sairaalta tuo kuulostaa. Hän vastasi ”sry” (sorry) ja kertoi sekavasti omasta voinnistaan. Hämmennyin siitä, että ihminen peruutti heti ja raivo katosi.

Creutz on keskustellut kymmenien ihmisten kanssa. Usein pahin viha laantuu jo vastauksesta. Hän on myöhemmin tehnyt kenttätyötä joidenkin vihapostin lähettäjien parissa.

Creutz ei ole pelännyt. Joskus hän on arvioinut esihenkilön kanssa, että kirjoittajan käytös vaikuttaa huolestuttavalta. Creutzia on ohjannut hänen tutkimusintressinsä. Hän painottaa, että viesteihin vastaaminen ei ole kaikille hyvä ratkaisu, eikä hän missään nimessä kehota kaikkia toimimaan samoin.

— Olen eri asemassa kuin ihmiset, jotka joutuvat vihakampanjan kohteeksi kansallisen tai uskonnollisen taustansa takia, ovat rodullistettuja tieteentekijöitä tai sukupuolivähemmistöjen edustajia. Ihmisten ei tarvitse kantaa yhtään mitään vastuuta itseensä kohdistuvasta vihasta.

Myös apurahatutkijat tarvitsevat tukea

Moni tutkija on ahdistunut työnsä vuoksi kokemastaan häirinnästä, joka someaikana kärjistyy helposti. Viime vuosina keskusteluun on tullut termi maalittaminen. Sillä viitataan toimintaan, jossa joku itse tai muita mobilisoimalla käynnistää kohteen järjestäytyneen häirinnän. Se voi tapahtua esimerkiksi mustamaalaamalla somessa, uhkaamalla tai levittämällä yksityisiä tietoja.

Akava Works -ajatuspajan keväällä tekemässä kyselyssä viidennes yliopistotyöntekijöistä ilmoitti kokeneensa maalittamista. Kyselyyn vastasi 7 351 akavalaista eri ammattialoilta.Tuloksia tulkitessa on syytä ottaa huomioon, että kyselyyn saattoivat vastata herkimmin ne, jotka ovat maalittamista kokeneet. Termi "maalittaminen" saatetaan myös ymmärtää eri tavoilla.

Tieteentekijöiden edunvalvontajohtaja Mia Weckman pitää huolestuttavana sitä, että 44 prosenttia maalittamista kokeneista Tieteentekijöiden jäsenistä ilmoittaa kertoneensa asiasta työnantajalle, mutta työnantaja ei ole puuttunut siihen mitenkään. 24 prosenttia kertoo, että työnantaja oli puuttunut asiaan. Professoriliiton jäsenillä samat prosenttiluvut olivat 25 ja 13 prosenttia.

— Yliopistoissa ohjeistus häirintätilanteisiin on aika heikkoa ja keskittyy työntekijöiden välisiin ja opiskelijoiden ja työntekijöiden välisiin asioihin.

Weckmanin mukaan työnantajien pitäisi laatia toimintasuunnitelma ulkoa tulevan häirinnän ja maalittamisen varalle. Työntekijän kannattaa ongelmissa ottaa yhteyttä työnantajaan, luottamusmieheen tai työterveyshuoltoon. Tärkeintä on, ettei jää yksin.

— Dokumentoi yhteydenotot: printtaa sähköpostit, ota kuvakaappaukset viesteistä. Vaikka et aikoisi lähteä viemään asiaa eteenpäin, ei voi tietää, miten häirintä eskaloituu.

Myös työnantaja voi ilmoittaa poliisille uhkauksesta, joka kohdistuu työntekijään hänen työnsä vuoksi. Weckman muistuttaa, että myös apurahatutkijat tarvitsevat yliopiston tukea.

Kriminalisoinnista eri näkemyksiä

Maalittamisen kriminalisointi on herättänyt keskustelua. Akava ja Tieteentekijät näkevät, että maalittaminen on uhka oikeusvaltiolle ja siihen on puututtava rikoslain avulla. Akava Worksin kyselyssä noin kaksi kolmannesta Tieteentekijöiden ja Professoriliiton kyselyyn vastanneista jäsenistä olivat täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että maalittamiseen osallistuminen pitäisi säätää rangaistavaksi.

— Vaikka rikoslaissa on tähän liittyviä säännöksiä, niitä ei ole käytetty tyydyttävällä tavalla. Jos maalittaminen olisi määritelty lainvastaiseksi, se toisi selkeyttä tilanteeseen ja pystyttäisiin lievittämään maalittamisen haittoja, Weckman sanoo.

Professoriliiton puheenjohtaja Jukka Heikkilä epäilee kriminalisoinnin vaikuttavuutta. Joissakin tapauksissa poliisitutkinta ja oikeussali voivat olla ylimitoitettuja keinoja, kun taas joissakin oikeudellinen puuttuminen on vaikeaa. Heikkilän mukaan tutkijoihin kohdistuvassa häirinnässä on usein kyse ”kuplautuneiden yhteisöjen” epäasiallisesta kinastelusta. Varsinainen järjestäytynyt toiminta, kuten sähköpostin tukkiminen tai palvelunestohyökkäys, voi olla ulkomailta toteutettua tai osallistujia voi olla niin paljon, että tuomioistuimien kynnet eivät riitä.

— Jos kokee maalittamista, pitäisi ottaa yhteyttä työsuojeluun. Yhdessä voi ottaa yhteyden vastapuoleen ja todeta, että yritätte häiritä työtäni. Jos ei keskustelu auta, nykyiset rikoslain keinot, kuten laiton uhkaus ja kunnianloukkaus, voivat riittää. Väkivallalla uhkailu on poliisiasia.

Tutkijoiden hiljentäminen herättää huolta

Tieteentekijöiden Mia Weckman sanoo, että on vaaraksi yhteiskunnalle, jos tutkijat alkavat välttää tiettyjä tutkimusaiheita tai eivät uskalla esiintyä julkisesti.

— Ongelma ei ole pelkästään se, kuinka moni kokee häirintää tai maalittamista, vaan myös se, kuinka moni pelkää joutuvansa sellaisen kohteeksi.

Tutkija Karin Creutzin mukaan tutkijoille pitäisi tarjota koulutusta siihen, miten käsitellä häirintää. Pelon lisäksi vihan kohteeksi joutuminen herättää häpeää. Creutz pitää ymmärrettävänä, että osa kollegoista on vähentänyt esiintymisiään. Itse hän ei ole koskaan jättänyt haastattelua väliin pelon vuoksi.

— En ole kuitenkaan halunnut nähdä omia haastattelujani jälkeenpäin. Minun on vaikea olla näkemättä niitä sellaisin silmin, joilla jotkut esiintymistäni katsovat, Creutz sanoo.

---