Taas olet lukemassa

Lukeminen on tutkijalle välttämätöntä ja joskus mukavaakin, mutta siihen käytettyä aikaa ei mitata missään.

Sähköposteja, käsikirjoituksia, tenttivastauksia. Facebook-päivityksiä, tieteellisiä artikkeleita, pöytäkirjoja. Tutkimussuunnitelmia, hakemuksia, ja taas sähköposteja.

Tutkijat lukevat koko ajan ja kaikkea. Lukemisesta itsestään keskustellaan kuitenkin harvoin. Poikkeus on viime vuonna ilmestynyt Juhana Venäläisen artikkeli Ajattelun riitelevät rytmit: Kirjallisen elämän temporaalisuuksia mitallistetussa yliopistossa. Siinä analysoidaan kirjallisen kulttuurin muutoksia 2010-luvun yliopistossa.

Venäläinen on kulttuurintutkimuksen yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hän kertoo, että artikkelia inspiroivat musiikin jakelun ja tuotannon digitalisoitumisen vaikutukset musiikin kuuntelemiseen. Ihmiset eivät enää hanki kokonaisia albumeita, vaan suhde musiikkiin rakentuu yksittäisten kappaleiden kautta. Yksittäiset kappaleet myös tuovat artisteille julkisuuden..

— Näen analogian tieteelliseen julkaisukulttuuriin, Venäläinen sanoo.

— Myös meillä on tapahtunut kappalemaistumisen kehityskulku. Mielikuvissa tieteellisen artikkelin paikka oli lehden sivuilla, osana päätoimittajan miettimää kokonaisuutta. Nykyään artikkeleita pusketaan ennakolta nettiin ja jaetaan somealustojen kautta.

Kappale ja artikkeli ovat siis syrjäyttäneet levyn ja lehden.

Artikkelin nousu näkyy Venäläisen mukaan myös tutkimustyössä. Kun tutkimushankkeen alussa ryhdytään tekemään kirjallisuuskatsausta, aloitetaan yleensä tietokantahauilla. Ensimmäisessä hakuvaiheessa tärkeitä eivät ole julkaisukanavat, kuten lehdet. Hakutuloksia määrittävät algoritmit. Vasta myöhemmin tarkistetaan, missä julkaisukanavissa algoritmin listaamat artikkelit on julkaistu.

Mutta miksi Venäläinen kirjoitti otsikkoon, että ajattelun rytmit riitelevät? Mistä riita syntyy?

— Se syntyy hitaiden ja nopeiden lukutapojen samanaikaisuudesta ja toisaalta lyhyiden ja pitkien tekstien samanaikaisesta käsittelystä.

Taustalla on 2000-luvulla tapahtunut kehitys, jossa tutkijoiden oletetaan osallistuvan aktiivisesti julkiseen keskusteluun. Venäläisen mukaan nykyään toivotaan, että tutkija toisaalta tekisi suuria tieteellisiä läpimurtoja, mutta toisaalta tuottaisi myös nopealla tahdilla lausuntoja tietopohjaisen päätöksenteon tueksi.

— Näitä kahta vaatimusta ei ole helppo yhdistää. Samalla tutkijan työtä hallitsevat muutkin rytmit: lukuvuoden rytmit, rahoitushakujen rytmit ja omien keskeneräisten tutkimustöiden rytmit. Polyrytmiaa, Juhana Venäläinen sanoo.

Vaarana on, että polyrytmit muuttuvat rytmihäiriöksi. ”Rytmien erisuuntaisuus ja taipumus hajaannukseen uhkaa ennen kaikkea sellaisia työtehtäviä, jotka vaatisivat runsaasti keskeytyksetöntä ajattelun aikaa”, Venäläinen kirjoittaa artikkelissaan.

Hän nimeää yhden suuren muutoksen lukemisessa: lyhyiden tekstien lukeminen on lisääntynyt huomattavasti. Lyhyet sähköpostit, uutisotsikot ja tviitit ovat esimerkkejä teksteistä, jollaisia on nykyään paljon enemmän kuin aikaisemmin ja jotka voivat viedä huomattavan osan tutkijan ajasta.

Kun lukeminen pirstaloituu ja tekstityyppejä syntyy aina vain lisää, vaaditaan kehittyneempiä luku- ja kirjoitustaitoja.

— Meistä on tullut tekstilajien monitaitureita. Osaamme kirjoittaa samana päivänä eri yleisöille eri tekstilajeilla.

Venäläinen myös opettaa lukemista. Hän pitää ensimmäisen vuoden opiskelijoille kurssia, jonka yksi teema on akateeminen lukeminen. Venäläinen haluaa opiskelijoiden oppivan erityisesti kaksi asiaa: toisaalta akateemiseen lukemiseen voi uppoutua kuin hyvään romaaniin, toisaalta gradua ei saa valmiiksi, mikäli lukee kaikki kirjat alusta loppuun. Opiskelijoiden on opittava tekemään strategisia päätöksiä omasta lukemisestaan, etenemään joskus syvällisemmin ja joskus pinnallisemmin.

— Tieteellisen artikkelin lukemisen taito on erityinen lukemisen taito, jota ei voi oppia lukemalla jotain muuta.

Venäläinen itse on lukenut viime päivinä muun muassa Kulttuurintutkimus-lehden artikkeleiden toisia versioita, opiskelijoiden esseitä ja lyhyitä kurssitehtäviä.

Kulttuurintutkimus-lehteä Venäläinen päätoimittaa yhdessä akatemiatutkija Hanna Kuuselan kanssa. Päätoimittajan pesti on esimerkki akateemisesta työstä, jossa luetaan hyvin paljon. Ennen kuin lehdessä julkaistaan artikkeli, sen on saattanut lukea jopa kymmenen ihmistä, Venäläinen kertoo.

Kaikella Venäläisen lukemisella ei ole kovin selvää päämäärää.

— Pidän kiinni siitä, että joka viikko luen jotain, mikä ei liity välittömiin työtehtäviin ja jolla ei ole hyödyllistä välitöntä tarkoitusta.

Tarkoituksettomampi lukeminen tapahtuu usein kuntopyörän selässä. Silloin Venäläinen ei tee muistiinpanoja eikä hypi tylsien kohtien yli vaan lukee uskollisesti alusta loppuun. Ei välitöntä tarkoitusta on tietysti eri asia kuin ei mitään hyötyä.

— Uudet ajatukset syntyvät tietystä päämäärättömästä ajatusten vapaudesta.

Venäläinen kuuluu myös lukupiiriin, joka on hänestä hauska tapa paneutua vaikeisiin teksteihin. Lukupiirilukemisen hän aikatauluttaa aamuun, heti lasten päiväkotiin viemisen jälkeen.

Ja vaikka akateemista kirjoittamista aina moititaan, välillä käsiin osuu kirjoja, joita on nautinnollista lukea. Esimerkiksi Anna Lowenhaupt Tsingin etnografia Lopun aikojen sieni (Tutkijaliitto 2015) oli kauniisti kirjoitettu ja suomennettu kirja, jonka lukeminen tuntui jo kaunokirjallisuuden lukemiselta.

Venäläinen joutuikin tutkijana yhdessä vaiheessa etsimään kadonnutta lukunautintoa. Hän kertoo, että humanistisilla aloilla tutkijat kokevat uransa alkupuolella helposti ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta siitä, etteivät ole lukeneet tarpeeksi.

Jokaisella on tietysti omat lukutapansa ja lukusuhteensa. Akateemiseen maailmaan saavuttuaan Venäläinen itse asiassa yllättyi siitä, miten monenlaisia työnteon käytäntöjä eri tutkijoilla saattoi olla ihan saman alan sisälläkin.

— Joku sanoo, ettei ikinä lue mitään työhön liittyvää kello viiden jälkeen eikä viikonloppuisin. Joku ei välitä kellonajoista tai viikonpäivistä mitään. Joku haluaa kirjoittaa tutkimusartikkelit kotona, joku nimenomaan työhuoneen rauhassa. Itse tykkään vetäytyä useamman päivän ajaksi kampuksen ulkopuolelle, jotta saan kirjoittamisflow’n tai lukemisflow’n käyntiin.

Toisilta riitelevien rytmien yhdistely sujuu paremmin.

— Urbaanien legendojen mukaan jotkut tutkijat pystyvät käyttämään päivässä jokaisen viidentoista minuutin slotin tärkeän tutkimusartikkelin edistämiseen.

Aikaa ei itse asiassa käytetä niinkään pelkkään lukemiseen eikä kirjoittamiseen vaan nimenomaan molempiin. Akateemisessa maailmassa lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä, Venäläinen muistuttaa.

Kun tutkija lukee, hän tekee usein samalla muistiinpanoja lukemisestaan. Ja kun tutkija kirjoittaa, hänellä on yleensä käsillä luettavaa, esimerkiksi muistiinpanoja kirjoista ja artikkeleista.

— Käytännön työssä lukeminen ja kirjoittaminen ovat hitsautuneet yhteen. Paradoksi tulee siinä, että tulosohjatun yliopiston näkökulmasta lukeminen on täysin näkymätöntä.

Luennoiminen, työn ohjaaminen, rahoitushakemusten tekeminen, tutkimustulosten kirjoittaminen – tekstin tuottaminen tuo rahaa. Mitään näistä ei kuitenkaan olisi olemassa ilman lukemista. Sitä ei silti mitata eikä siitä palkita.

Artikkelissaan Venäläinen toteaa: ”On jäänyt nimenomaan tutkijan itsensä asiaksi yksin ratkaista, mistä tälle ammattitaidon kannalta välttämättömälle mutta rahoitusjärjestelmän näkökulmasta näkymättömälle työlle voisi löytää aikaa.”

Venäläinen näkee analogian naisten palkattomaan kotityöhön teollisessa kapitalismissa. Siivoaminen, lasten hoitaminen ja pyykin peseminen olivat välttämättömiä, jotta työläinen saattoi mennä tehtaaseen. Ilman kotitöitä koko yhteiskunnalta putoaisi pohja.

— Lukemisen asema akateemisessa maailmassa ja erityisesti ihmistieteissä on samanlainen. Jos siitä ei pidetä kiinni, pohja romahtaa alta.

Tätä voi olla vaikea nähdä ulkopuolelta. Mikäli ei tunne akateemista maailmaa, saattaa olla vaikea mieltää lukemista työksi, Venäläinen arvioi. Hän kuvittelee kohtaamisen: Joku kysyy tutkijalta, mitä tämä teki viime viikon ja saa vastaukseksi että lueskelin kirjoja. Se kuulostaa moniin korviin varsin oudolta.

Sanottuaan tämän Venäläinen kuitenkin kääntää asian kärjen akateemisen yhteisön suuntaan.

— Haluaisin kysyä vähän provosoiden, että ajattelemmeko me itse näin. Osaammeko ymmärtää lukemista työnä? Osaammeko puolustaa riittävästi sen tärkeyttä osana omaa työtämme?

---