Tulokset ohjaavat yliopistoja

OKM ohjaa yliopistoja voimakkaasti mittareillaan. Omien organisaatioidensa sisällä yliopistot suuntaavat rahavirtoja kuitenkin hyvin erilaisilla tavoilla.

Opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoitusmalli nojaa tulosohjaukseen enemmän kuin ehkä yhdessäkään toisessa maassa käytössä oleva malli. 76 prosenttia OKM:n jakamasta rahoituksesta perustuu siihen, miten yliopistot ovat onnistuneet saavuttamaan ministeriön asettamia tavoitteita: tuottamaan tutkintoja ja julkaisuja, keräämään kilpailtua tutkimusrahoitusta ja niin edelleen.

Useimmissa muissa maissa yliopistot saavat valtiolta suuremman osuuden kiinteää rahoitusta, johon ei vaikuta menestyminen mittareissa. Tulosrahoituksen osuus on Euroopassa yleensä 10–50 prosenttia perusrahoituksesta. Tämä on ollut tiedossa vanhastaan. Sitä ei sen sijaan ole aiemmin selvitetty, miten yliopistot jakavat ministeriöltä saatua rahaa oman organisaationsa sisällä tiedekunnille ja muille tulosyksiköille. Ohjaavatko yliopistot omia yksiköitään tulosten perusteella yhtä vahvasti kuin OKM yliopistoja?

Osa ohjaa vielä vahvemmin, osa ei ollenkaan, kertoo Tampereen yliopiston tutkijoiden Jussi Kivistön, Elias Pekkolan ja Emmi Kujalan tänä keväänä tekemä selvitys. Selvityksen mukaan tulosrahoituksen osuus vaihtelee suuresti: 0:sta 90 prosenttiin yliopistojen sisäisten tulosyksiköiden perusrahoituksesta.

Rahoitusmallit eivät välttämättä näy tavallisen yliopistolaisen arjessa, mutta niillä on hallintotieteen professori Jussi Kivistön mukaan merkitystä kaikkien työhön.

— Vaikka palkkarahat tulevat yksikön budjetista, yksikön budjetti on riippuvainen siitä, mitä siellä tuotetaan. On hyvä pitää huolta, että palkkarahat pysyvät budjetissa.

Tulosrahoitus tarkoittaa käytännössä sitä, että yliopistot kilpailevat OKM:n rahoista ja yksiköt yliopistonsa rahoista. Jos joku saa enemmän rahaa, joku toinen saa vähemmän.

Kivistön, Pekkolan ja Kujalan selvityksessä tutkittiin myös sitä, miten hyvin professorit tuntevat yliopistonsa sisäisen rahoitusmallin ja miten he kokevat sen vaikuttavan työhönsä. Tutkijat haastattelivat yhteensä 23:a professoria Oulun ja Itä-Suomen yliopistoista.

—Virastoyliopistoaikaa elänyt vanhempi professorikunta tunsi nykymallia kohtaan suurempaa antipatiaa kuin nuorempi polvi, joka on tullut järjestelmään sisään siinä vaiheessa, kun jonkinlaista tulosohjausta on jo ollut olemassa, Kivistö kertoo.

Kivistö kertoo 44-vuotiaana, kolme vuotta professorina työskennelleenä tutkijana ymmärtävänsä OKM:n nykymallia. Sillä on hänen mukaansa silti vaaransa yliopistojen autonomialle ja tieteen vapaudelle.

— Malli mittaa keskeisiä akateemisia tuotoksia, mutta johtaako se tunneliajatteluun? Se voi heikentää kannustimia perustutkimukseen siinä mielessä, että käytetäänkö enää aikaa itsensä sivistämiseen ja uusienasioiden miettimiseen, missä tulosta ei välttämättä tule heti. Se minua pelottaa jossain määrin.

Myös selvityksen tilannut Professoriliitto on kritisoinut kiinteän rahoituksen pientä osuutta Suomessa.

— Jo viidenneksen vakauttava rahoitus sujuvoittaisi, nopeuttaisi ja parantaisi tieteen ja taiteen laatua ja vähentäisi pätkätyösuhteita, liitto kommentoi Twitterissä.

Tulospohjaisen rahoitusmallin etuina haastatellut professorit pitivät muun muassa ennakoitavuutta, läpinäkyvyyttä ja ”tietynlaista” reiluutta ja tasapuolisuutta.

”Aikaisemmin rahanjako on ollut korruptoitunutta. Valittiin yksi professori johtamaan ja hän sitten jakoi rahat omille oppilailleen, ja sitten valittiin seuraava. Nyt kun malli avattiin, se tuli oikeasti avoimeksi kilpailulle. Enää ei tarvinnut olla keskiössä, riittää kun teet hyvää työtä”, yksi vastaaja totesi.

Haitoiksi katsottiin esimerkiksi kriteerien vaihtumisesta johtuva huono ennakoitavuus pidemmällä aikavälillä, tieteenalojen erojen sivuuttaminen ja fokuksen pirstaloituminen pelkästään mitattaviin asioihin.

”Aikoinaan oli hullua tai vulgaaria edes ajatella, miten esimerkiksi tutkinto tai julkaisu tuottaa yliopistolle rahaa. Tällainen rahakeskustelu on haitallista ja jopa epä-älyllistä”, totesi toinen vastaaja.

Yllä esitetyt sitaatit kuvaavat hyvin sitä, miten rahoitusmallit jakavat tutkijoiden mielipiteitä. Samalla tavalla rahoitusmallit puhuttavat yliopistojen johdossa, UNIFIn puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen kertoo.

— Yliopistojen sisäiset mallit poikkeavat tosi paljon toisistaan, eikä kukaan ole löytänyt täydellistä mallia. Totta kai se heti kopioitaisiin, jos sellainen löytyisi.

Jyväskylän yliopisto sijoittuu selvitysryhmän tekemässä jaottelussa ryhmään ”OKM-mallin kirittäjät”. Tässä ryhmässä suurin osa rahoituksesta jaetaan OKM:n indikaattorien mukaan, mutta tulosrahoituksen osuus on alle puolet perusrahoituksesta.

Rehtori Hämäläisen mukaan yliopiston omat määrälliset tavoitteet ovat samansuuntaisia kuin OKM:llä, minkä takia yliopisto katsoi käytännöllisimmäksi hyödyntää etupäässä OKM:n indikaattoreita. Yliopiston omat indikaattorit pyrkivät muun muassa kannustamaan yhteistyöhön.

— Sisäisen mallin pitäisi kannustaa yliopistoa menestymään kokonaisuutena, ei ajaa tiedekuntia kilpailemaan toisiaan vastaan, Keijo Hämäläinen sanoo.

— Siksi meillä on yhteistyötä mittaavia indikaattoreita, esimerkiksi toiseen tiedekuntaan ohjatut opinnäytteet. Tarkoitus on, että molemmat tiedekunnat hyötyvät tällaisista opinnäytteistä.

Yliopistot, joissa suurin osa rahoituksesta jaetaan OKM:n indikaattorien mukaan ja joissa tulosrahoituksen osuus on yli puolet, selvitysryhmä nimeää ”OKMmallin uskollisiksi seuraajiksi”. Ääriesimerkkinä joukosta erottuu LUT-yliopisto, joka jakaa 90 prosenttia rahoituksestaan tulosten perusteella ja pelkästään OKM:n indikaattorien mukaan. Tästä huolimatta LUT on Jussi Kivistön mukaan esimerkki yliopistosta, joka on onnistunut maksimoimaan OKM:ltä saatavat resurssit ja ”ajattelemaan kuitenkin itse”.

OKM:n indikaattoreita yliopisto päätyi käyttämään sisäisessä mallissaan edellistä strategiaa tehtäessä, rehtori Juha-Matti Saksa kertoo.

— Ihan turha kehittää omia kriteerejä, jos ne tuottavat saman tuloksen kuin OKM:n mittarit.

Saksan mukaan OKM:n rahoitusmalli ei ole rajannut LUT-yliopiston toimintaa tai uusia avauksia millään tavalla. Hän muistuttaa, että puolet yliopiston rahoituksesta on kilpailtua rahaa esimerkiksi Suomen Akatemialta, yrityksiltä ja EU:lta.

Vaikka LUTin ja Helsingin yliopiston rahoitusmallit näyttävät edustavan ääripäitä, niiden tulokset ovat Saksan mukaan monessa asiassa lähes identtiset. Esimerkiksi tuotettujen Jufo 2–3 -julkaisujen listalla Helsingin yliopisto on ykkönen ja LUT kakkonen, kun julkaisut suhteutetaan opetus- ja tutkimushenkilöstön määrään.

— Yritän tällä sanoa, että kunhan organisaatio on valinnut rahoitusmallinsa itsenäisesti, se malli tuo vakautta, kun tietää, mitä tekee, Saksa sanoo.

Helsingin yliopisto ja Hanken kuuluvat ainoina ryhmään ”Oman tien kulkijat”. HY:llä tulosrahoituksen osuus on 10 prosenttia, ja indikaattorit enimmäkseen omia.

Vuosina 2010–2019 HY:llä ei ollut omaa rahanjakomallia lainkaan, hallintojohtaja Esa Hämäläinen kertoo. Helsingissäkin rahoitusmallia ryhdyttiin suunnittelemaan uutta strategiaa valmisteltaessa.

— Yliopistolla koettiin, ettemme kyenneet riittävästi vastaamaan siihen, miten OKM:n mallilla menestytään. Totesimme, ettei riitä, että pidetään mallin indikaattoreita yleisenä tavoitteena, vaan tarvitaan myös kannustava tuloksellisuuselementti. Taustalla olivat suuret Helsingin yliopistoon kohdistuneet ylimääräiset leikkaukset vuonna 2015, Hämäläinen kertoo.

Tästä huolimatta HY:n mallissa tulosten perusteella jaetaan vain 10 prosenttia yksiköiden rahoituksesta. 80 prosenttia on vakaata perusrahoitusta ja 10 prosenttia strategista rahoitusta. Hämäläisen mukaan malli onkin tarkoitettu ennen kaikkea kommunikaatiovälineeksi.

— Meillä on ollut vahva eetos siinä, että yliopiston on syytä olla sivistyslaitos, emmekä voi siksi ottaa suoraan ulkoa tulevia tavoitteita. Meidän on noteerattava ne, mutta täytyy katsoa kokonaisuutta.

Tästä huolimatta HY on tulevaisuudessa aikeissa muokata malliaan niin, että kannustavuus lisääntyy, kuitenkin 80-10-10-mallin sisällä.

Esa Hämäläinen kertoo seuranneensa Kivistön työryhmän selvityksen julkistamistilaisuutta, jossa kerrottiin Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen professorien rahoitusmalleihin liittyvistä huolista.

— Se mietitytti, että meillä keskustelu on ollut samalla tavalla huolestunutta, vaikka meillä on ihan erilainen malli. En tiedä, mistä se johtuu.

OKM:n nykyinen rahoitusmalli astui voimaan vasta tänä vuonna, joskin se on perusteiltaan ollut samanlainen vuodesta 2013. Kiinnostavimmat tulokset saadaankin ehkä vasta lähivuosina, kun selvityksen pohjalta päästään seuraamaan, mitä yliopistoissa tapahtuu, professori Jussi Kivistö arvioi.

— Tulevina vuosina nähdään, onko mallia vahvasti ja vähemmän soveltavien yliopistojen tuloksellisuudessa jotain eroa. Meidän on tarkoitus seurata, päivittävätkö yliopistot omia mallejaan ja miten niiden tuloksellisuus kehittyy.

---