Kysymys-vastaus

Työtuomioistuimen ratkaisu kahden professorin määräaikaisuuksista sai Taideyliopiston käymään läpi kaikki määräaikaiset työsopimuksensa ja vakinaistamaan 88 työntekijää. Pääluottamusmies Minna Orpana sai itse vakityön 34 vuoden määräaikaisuuksien jälkeen.

Mitä Taideyliopiston työlle seuraa siitä, että 88 ihmistä nyt vakinaistettiin?

— Siitä seuraa pelkästään hyvää. Jatkuva määräaikaisuuksien ketjutus on tehnyt itse kunkin työtilanteen hirveän epävarmaksi, sen sijaan että voisi oikeasti keskittyä opettamiseen sekä opetuksen ja oman alan kehittämiseen. Ensimmäisen 5-vuotissopimuksen alkuvaiheessa määräaikainen tutustuu taloon ja opettelee töitä. Jonkin aikaa saa tehdä töitä rauhassa, kunnes viimeisen vuoden hermoilee siitä, saako jatkoa. Vakinaistamiset rauhoittavat tilannetta, ja ihmiset voivat keskittyä uraansa. Hallinnon työtäkin se rauhoittaa. Uudet rekrytoinnit ovat isoja prosesseja.

Neuvottelut lähtivät käyntiin sen jälkeen, kun kaksi professoria riitautti määräaikaisuutensa ja voitti työtuomioistuimessa. Miten neuvottelut etenivät?

— Ennen työtuomioistuimen ratkaisua neuvottelu oli tosi hankalaa ja turhauttavaa. Yliopiston mielestä taidealan opetuksen luonne ja erityispiirteet olivat laillinen määräaikaisuuden peruste. Kun kaksi Kuvataideakatemian professoria pisti oman päänsä pantiksi, alkoi tapahtua nopeasti. Neuvottelut kestivät tasan kuukauden. Emme voineet hyväksyä viiden vuoden koeaikaa, ja sekin poistettiin iloksemme. Muutamille kauan määräaikaisina olleille tarjottiin toista tehtävää, ja ne neuvottelut ovat lähes päätöksessä. Yliopistossa on vielä noin 100 määräaikaista, joiden määräaikaisuuksien perusteet olemme yhdessä todenneet laillisiksi.

Mitä tapahtuu tämän jälkeen?

— Seuraavaksi neuvottelemme tuntiopettajien asemasta. Heille pitää saada paremmat työehdot. Monet tuntiopettajat tietävät vasta syksyllä, paljonko tunteja he voivat saada. Heille ei tule palkankorotuksia eikä heillä ole samoja etuja kuin vakinaisilla. Taideyliopistossa on paljon tuntiopettajia, jotka opettavat päätoimisesti, ja yritämme neuvotella heitä kokonaistyöajan piiriin. Parhaillaan myös yhtenäistetään rekrytointiprosesseja ja keskustellaan urajärjestelmästä ja siitä, miten työnantaja voi tukea ihmisten kehittymistä.

Opetat lehtorina äänenkäyttöä ja laulua näyttelijäntaiteen koulutusohjelmassa, ja sinulla on takanasi 34 vuoden putki määräaikaisuuksia. Miltä vakinaistaminen tuntui?

— Olen itse jo eläkeiässä, ja minulle se vaikuttaa lähinnä niin, että voin itse päättää, milloin lähden. Olen hirveän tyytyväinen erityisesti kollegoiden puolesta. Määräaikaisena joutui aina joka jakson jälkeen hakemaan omaa työtään uudestaan ja todistamaan, että on pätevä. Se oli rasittavaa. Olen niin iloinen, että kollegat pääsevät tästä rumbasta.

Olitko ikinä aikeissa luovuttaa ja vaihtaa alaa?

— Olin joskus nuorempana. Kun tuntui, etten saa vakituista paikkaa, mietin pääni puhki, mitä muuta tekisin. Taide, laulaminen ja musiikin opettaminen ovat kuitenkin intohimoni. Tätä osaamista olen kehittänyt pienestä pitäen, ja tuntui hullulta, että se olisi hukkaan heitettyä. Koko ajan olen kehittänyt ammattitaitoani ja opiskellut lisää, jotta voin paremmin vastata nykyajan haasteisiin.

Olet ollut luottamusmiehenä yli 10 vuotta. Miten kamppailu määräaikaisuuksia vastaan on muuttunut?

— Alku oli turhauttavaa ja tuntui, että emme saaneet työnantajalta vastakaikua. Vaikka laki sanoi toista, asenteet olivat jämähtäneitä. Nyt meitä kuunnellaan paremmin ja meillä on hyvä keskusteluyhteys johtoon. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Minulla on kokemus, että yhdessä yritämme hoitaa asioita.

---