Helsingin yliopiston saksanopiskelijat ovat huolissaan oppiainetta piinaavasta resurssipulasta. Saksan opetushenkilöstöä on supistettu hiljalleen vuodesta 1997 alkaen. Viime vuosina viisi henkilöä on joutunut suorittamaan kahdeksalle henkilölle suunnitellut opetusvaatimukset. Henkilömäärän räikeällä alimitoituksella on ollut haittavaikutuksia muun muassa opetuksen laatuun ja kurssivalikoimaan. Nyt resursseista ollaan leikkaamassa lisää. Tuntiopetuksesta sekä opiskelijoiden kansainvälistymiselle tärkeästä DAAD-lehtoraatista ollaan luopumassa, jolloin oppiaineen olisi mahdotonta järjestää edes pakolliset kurssit.
Resurssipulan taustalla ovat viime vuosikymmenellä tehdyt opetusalan leikkaukset. Helsingin yliopiston perusrahoitus on laskenut vuodesta 2015 lähtien yli 50 miljoonaa euroa, ja kustannustason nousu on jäänyt yliopiston katettavaksi toimintaa sopeuttamalla.
Tilanne on kuormittava niin opiskelijoille kuin opettajillekin. Epävarmuus oman oppiaineen tulevaisuudesta rasittaa opiskelijoita. Resurssipula uhkaa monen kurssin järjestämistä, mikä on johtanut siihen, että kursseja joudutaan suorittamaan uupumiseen asti nyt, kun se on vielä mahdollista. Olemme myös vakavasti huolissamme henkilökunnan jaksamisesta. Heidän työtaakkansa on jo nyt kohtuuttoman suuri, ja se suurenee tulevien leikkausten myötä entisestään.
Opetushenkilöstön alimitoitettu määrä ei aja kenenkään etua. Helsingin yliopiston uudessa strategiassa vuosille 2021–2030 tavoitteeksi mainitaan yhteisön jäsenten uupumuksen ja uupumisriskin vähentäminen. Nykytila on kuitenkin irvokkaasti ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa eikä näyttäydy hyvänä työnantajapolitiikkana Helsingin yliopistolta.
Ilman korkeatasoista ja monipuolista opetusta tutkintojen laatu huononee ja asiantuntemus kapenee. Helsingin yliopiston kielitieteet ovat perinteisesti menestyneet kansainvälisissä vertailuissa erittäin hyvin. Ne ovat kuuluneet yliopiston kymmenen parhaan oppiaineen joukkoon. Nykyisillä toimenpiteillä menestystä tuskin pystytään takaamaan jatkossa. Haluaako Helsingin yliopisto ajaa alas koko saksan oppiaineen? Tilanne johtaa väistämättä siihen, jos resursseja ei lisätä. Olisi kummallista, jos Suomen suurimmassa ja vanhimmassa yliopistossa ei voisi opiskella Euroopan suurinta äidinkieltä pääaineena.
Umlaut ry
Helsingin yliopiston saksanopiskelijoiden ainejärjestö
EK:n arvion mukaan yli miljoona työpaikkaa Suomessa riippuu viennistä. Viime vuosi rokotti Suomen vientiä rankasti, mutta vaikka Suomen vienti Saksaan väheni yli 16 prosenttia, Saksan osuus kokonaisviennistä oli edellisten vuosien tapaan suurin, melkein 14 prosenttia. Myös tuonnissa Saksa on Suomen suurin kauppakumppani yli 15 prosentin osuudella.
Saksan kielen osaajille on tarvetta suomalaisissa vientiyrityksissä. Klisee ”Saksasta voi ostaa englanniksi, mutta Saksaan myydään saksaksi” pitää paikkansa. Tätä tukee myös tilasto saksalaisten kielitaidoista: 40 vuotta täyttäneistä saksalaisista noin 60 prosenttia puhuu englantia huonosti tai ei lainkaan. Kun ottaa huomioon, että Saksassa yrityspäättäjät ovat usein vanhempia kuin Suomessa, asian merkitys korostuu. Kun saksalaiselle toimitusjohtajalle selviää, että keskustelu suomalaisyrityksen kanssa käydäänkin englanniksi, neuvottelu delegoidaankin yhtäkkiä kaksi johtoporrasta alemmaksi.
Moni yritys yllättyy viimeistään silloin, kun osapuolet ovat päässeet sopimusvaiheeseen: kaikki sopimukset saksalaisten kanssa tehdään saksaksi.
Me Saksalais-Suomalaisessa Kauppakamarissa kysymme säännöllisesti Suomessa toimivilta saksalaisilta yrityksiltä, miten he arvioivat Suomea toimintaympäristönä. Sen perusteella yritykset ovat suurimmaksi osaksi tyytyväisiä. Ne kuitenkin kamppailevat saksankielisen työvoiman saatavuusongelman kanssa. 83 prosentilla yrityksistä on jonkin asteen vaikeuksia löytää Suomesta koulutukseltaan sopivia työntekijöitä, joilla on riittävä saksan kielen taito – sopivan pääaineen tai ammatillisen kokemuksen lisäksi.
Helsingin Sanomien (19.3.) mukaan valinnaisen B2- kielen lukijoiden määrä yläkouluissa ja lyhyen saksan kirjoittajien määrä ylioppilaskirjoituksissa on pudonnut rajusti. Kun tähän tietoon yhdistetään tilastotieto, jonka mukaan Euroopan toiseksi ja kolmanneksi puhutuimmat kielet ovat ranska (12 % eurooppalaisista) ja saksa (11 %), pääsemme yhtälöön, jonka pitäisi huolettaa kansakunnan päättäjiä.
Ei ole kaukaa haettua, että viestintäkoulutuksella ja kielten opetuksella – etenkin saksan kielen opetuksella – on merkittävä vaikutus Suomen talouden kilpailukykyyn, työllisyyteen ja tätä kautta koko maan tulevaisuuteen. Suomen yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on tässä tärkeä rooli. Nyt ja tulevaisuudessa.
Jan Feller
toimitusjohtaja
Saksalais-Suomalainen Kauppakamari
Kiitos opiskelijajärjestö Umlautin ja Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin edustajille tärkeän asian esiin nostamisesta.
Saksan kielen, samoin kuin muiden kielten, osaaminen on tärkeää, eikä Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ole pienintäkään epäilystä kielten opiskelun tärkeydestä. Tiedekunnassa tarjotaan tutkintoon johtavaa opetusta noin 20 kielessä.
Viime vuosina tiedekunnan talous on ollut tiukilla, ja siksi kaikkia tehtäviä ei ole voitu täyttää. Tiedekunnassa on kuitenkin etsitty keinoja tukea saksan opetusta. On muun muassa järjestetty tuntiopetusta tilanteissa, joissa vakituisia opettajia ei ole tarpeeksi. Lisäksi on kannustettu ohjelmien — esimerkiksi kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelman sekä kielten maisteriohjelman — yhteistyöhön. Opetusta, koulutusohjelmia ja ohjelmien välistä yhteistyötä kehitetään jatkuvasti. Korona-aikaan opettajat ovat kehittäneet opetukseen uusia monimuotomenetelmiä, joista on iloa koronan jälkeenkin.
Saksaa tarjotaan onneksi Helsingin ohella viidessä muussakin yliopistossa, joten saksan taito ei ole vain Helsingin yliopiston varassa. Monien kieliaineiden tilanne on valitettavasti se, että hakijamäärät pienenevät, sillä koululaiset eivät enää opiskele englannin lisäksi muita kieliä.
Humanististen alojen kehitys on ollut huolestuttava tällä vuosituhannella. 2000-luvun alussa suomalaisissa yliopistoissa aloitti vuosittain noin 3 000 uutta humanistiopiskelijaa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin aloittavia opiskelijoita on noin 2 100. Suurin vähennys on ollut kieliaineista, joissa kato on vienyt 600 paikkaa. Väistämättä tämä johtaa kielivarannon kapenemiseen ja heikentää muutenkin humanistisen sivistyksen asemaa. Toivoa sopii, että ajat kääntyvät ja kielten ja kulttuurien opiskelu kiinnostaa uusia sukupolvia.
Pirjo Hiidenmaa
Dekaani
Minna Palander-Collin
Varadekaani, Kielten osaston johtaja
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 25.6.2020 Pekka Hallbergin johtaman työryhmän selvittämään yliopistojen hallinnollisen autonomian tilaa.
Sanottakoon suoraan: työryhmän lopputulos on fiasko.
Työryhmän mukaan vuoden 2010 yliopistolakia ei tarvitse avata yliopistoyhteisön jäsenten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Yliopistot voivat johtosääntöjensä kautta helpottaa ongelmiaan itse. Työryhmän mielestä lakimuutokset lisäisivät sääntelyä ja veisivät yliopistojen päätösvaltaa ministeriölle.
Kannanotto on outo ja epälooginen jo siksi, että useissa selvityksissä on todettu johdon etääntyneen henkilöstöstä. Yhteisön selvä enemmistö katsoo vaikutusmahdollisuuksiensa heikentyneen olennaisesti.
Lakitasoinen sääntely muodostaa kehikon, jonka puitteissa yliopistojen perustuslaissa turvattu autonomia toteutuu. Nykyinen laki on eräänlainen pakkopaita, joka asettaa ahtaat rajat autonomialle ja yliopistodemokratialle.
Jos lakiin tehdään muutoksia, voidaan yliopistojen autonomiaa lisätä (tai kaventaa, kuten vuoden 2010 lailla). Muutos ei suinkaan merkitse alistumista OKM:n ohjailuun. Lainmuutosta tarvitaan demokratian vahvistamiseksi.
Yhtä erikoista on viitata ongelmiin, joita lakitasoisen sääntelyn lisäämisestä voisi seurata. Lain avaaminen yhteisön jäsenten enemmistön toivomalla tavalla johtaisi päinvastoin sääntelyn vähenemiseen.
Myös työryhmän näkemys autonomiasta on kummallinen: se kiinnittyy yliopiston johdon autonomiaan yliopistoyhteisön jäsenistä, ei yhteisön jäsenten vaikutusmahdollisuuksiin. Tämän vuoksi työryhmän näkemys kolmikantademokratiasta jää tyhjäksi. Jos ei ole aitoa demokratiaa, ei kolmikannallakaan ole merkitystä. Jos taas demokratiaa vahvistetaan, olisi kolmikannan rooli hyvin tärkeä.
Mietintöä lukiessa kohtaa deja-vu-ilmiön: tällaista tyhjää puhetta kuultiin yllin kyllin silloin, kun ”fantastista” yliopistouudistusta runnottiin läpi. Onttoina kumisevat viittaukset yhteiskunnan muutokseen, kansainvälistymiseen ja taloudellisen vastuun lisääntymiseen, joilla perusteltiin ”autonomian lisäämistä”.
Työryhmä ottaa annettuna, että vuoden 2010 lailla laajennettiin yliopistojen autonomiaa, vaikka todellisuus osoittaa päinvastaista.
Autonomiaa on kavennettu erityisesti entistä yksityiskohtaisemman taloudellisen ohjauksen kautta, mutta myös muilla tavoin. Nämä muutokset ovat vaarallisesti heijastuneet jopa tutkimukseen ja opetukseen. Työryhmän käyttämä suppea lähdeaineisto on tarkoitushakuisesti valittu lopputulosta silmällä pitäen. Tämän vuoksi analyysi autonomian kaventamisesta ja sen seurauksista jää tekemättä.
Väistämätön johtopäätös on se, että työryhmän tarkoitus oli legitimoida nykyinen tilanne. Myös yliopistojen johto voi olla tyytyväinen raporttiin, kun johdolle keskitettyä valtaa ei haluta purkaa. Muistamme hyvin, kuinka moni yliopistojen johtaja on varoitellut siitä, että lain avaaminen voisi johtaa ”vielä huonompaan” lakiin. Vaikka nyt on uusi hallitus, ei muutoksia taaskaan saisi tehdä. Ehkä seuraavan hallituksen aikana?
Hyvääkin selvityksessä oli: annan kiitosta työryhmän näkemyksille ylioppilaskunnan pakkojäsenyydestä ja siitä, että yliopistojen taloudellisen ohjailun toimivuutta pitäisi arvioida.
Asiantuntijaorganisaatioon sopimattoman johtamisjärjestelmän purkaminen ei olisi kiinni rahasta. Demokratian lisääminen ei aiheuttaisi taloudellisia kustannuksia. Nykytilanteen ylläpitäminen sen sijaan kuormittaa yliopistoja ja niiden henkilöstöä monin tavoin.
Olemme eläneet kohta yksitoista vuotta yliopistokurjistuksen aikaa. Olisi vihdoin käänteen aika. Muutos osoittaisi myös luottamusta yliopistoihin ja yliopistoyhteisön jäseniin. Ja tietenkin se kertoisi myös hallituksen tutkimus-, koulutus- ja sivistysmyönteisyydestä, johon on viime aikoina kohdistunut kovia kolhuja.
Jukka Kekkonen
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, Helsingin yliopisto
Painetussa lehdessä sivu 46
![Logo [Acatiimi]](/images/logo.jpg){kind=logo}
Etusivulle »
Sisällysluetteloon »
Tulosta »