Ammattijärjestölehti

joka kirjoittaa aktiivisesti yliopistoasioista

Acatiimi-lehteä olivat vuoden 1997 alussa perustamassa puheenjohtajat Jussi T. Lappalainen (Professoriliitto), Kari Pitkänen (KATL/Tieteentekijöiden liitto) sekä Vesa Kulmala (Yliopistonlehtorien liitto). Kysyimme heiltä kolme kysymystä:

1. Mitä jäi päällimmäisenä mieleesi Acatiimin syntyvaiheista? 2. Miten lehti on vastannut odotuksiasi? 3. Millaisena näet lehden tulevaisuuden?

Jussi T. Lappalainen: Lehti elää kirjoittajiensa mukaan

1. Kun kaikkien harmiksi yliopistojen kolmen opettaja- ja tutkijaliiton yhteistyösopimus oli kaatunut OAJ:n julmisteluun, oli jonniimmoinen helpotus, että saatiin neuvotelluksi edes yhteinen lehti. Sen linjasta ja menettelyistä syntyi aika helposti yksimielisyys: tavoite oli sen verran yhteinen ja selkeä.

Paljon vaikeampaa oli sitten lapselle nimen keksiminen. Satuin olemaan puheenjohtajavuorossa siinä yhteistyökokouksessa, jossa nimeä isolla joukolla sorvailtiin. Ehdotuksia oli jos jonkinlaisia, eikä sopua ruvennut löytymään. Liihoteltiin ylevästi katederin, laboratorion ja tieteellisten sfäärien välillä.

Kun puhetulva lopulta hetkeksi hellitti, nostin nuijan valmiiksi ylös ja ajattelin ääneen, että kaikkein vähiten vastustusta tässä on tainnut saada tuo Acatiimi-nimi. Pyöräytin silmiäni kaikkien kautta sen verran että nopea sen juuri ehti hoksata, ja kun kukaan ei pyytänyt puheenvuoroa, paukautin nuijan pöytään. Sillä nimellähän tuota on pärjäilty.

2. Yliopistojen varsinaisen tuloksen tekevät ne, jotka opettavat ja tutkivat. Että nämä saatiin kootuksi saman äänenkannattajan alle, on antanut koko porukan mielipiteille kantavuutta. Mielestäni ei haittaa mitään se, että ajoittain – ei vähiten UPJ-asioissa – lehdessä esitetyt mielipiteet ovat paljonkin eronneet. Reilu keskustelu on aina parempi kuin hyssyttely ja kyräily.

Lehti on lisäksi ollut virkeästi toimitettu ja typografisesti eloisa. Eläkeukkokin tarttuu lehteen hanakasti aina, kun se postiluukkua kolauttaa. Sillä pysyy hyvin tämän päivän yliopisto-ongelmien tasalla (oma ay-aika tuntuu jo niiden rinnalla ihan lintukodolta). Ja näyttää siltä, että lehti usein on päivälehtien lähteenä kun ne yliopistoista kirjoittavat. Juuri niin pitääkin olla: tietoa niiltä, jotka todella tietävät ja käytännössä osaavat eivätkä vain luule tietävänsä ja teoreettisesti osaavansa.

3. Lehti elää kirjoittajiensa mukaan. Virkeät toimittajat ja liittojen toimihenkilöt ovat lehden materiaalin runkolähde, mutta keskeisen tärkeänä pidän sitä, että jäsenistökin jaksaisi osallistua, vuodattaa sekä huolensa että hyvät ideansa yhteiseen lehteen. Railakkaan asiallinen debatti – mielellään ripaus huumoria joukkoon – on se, joka tällaisen lehden pitää pinnalla. Jos kenen, niin yliopistolaisten moista luulisi osaavan.

Kari Pitkänen: Vakiintunut ammattijärjestölehti

1. Koska KATL oli muuttanut nimensä Tieteentekijöiden liitoksi, oli sen ja Professoriliiton yhteisen lehden nimi tietenkin muutettava Tieteentekijästä joksikin muuksi. Uutta nimeä ei millään tahtonut löytyä. Uuden lehden syntyvaiheeseen liittyi se ilahduttava piirre, että lehtoriliitto saatiin mukaan kolmanneksi julkaisijaksi. Elättelin vielä toiveita, että yliopistojen tutkijaopettajat lopettaisivat keskinäisen kyräilynsä, ja yhdistäisivät edunvalvontansa yhteisen “sateenvarjon” alle. Yhteinen lehti saattoi olla tärkeä askel siihen suuntaan. Tästä ajatuksesta taisin itse kehittää ehdotuksen nimestä acatiimi - akateemisten liittojen yhteinen tiimi. Sen jälkeen kun kaikki olivat suuressa yhteisymmärryksessä todenneet (minä mukaan lukien), kuinka kauhea nimiehdotukseni oli, päädyimme siihen, kun ei kukaan parempaakaan keksinyt. Hämmästyksemme ja nolostumisemme oli vähän ajan päästä melkoinen, kun paljastui että uuden lehden nimi oli jo käytössä erään yrityksen nimessä - ckirjaimen paikalla vain oli k-kirjain.

2. Mitäköhän kaikkea siltä mahdoin odottaa? Kolmen järjestön resurssien perusteella oli ainakin lupa odottaa, että uusikin lehti olisi ammattimaisesti toimitettu ja ulkonäöltään edustava. Ainakin nämä odotukset ovat nähdäkseni toteutuneet. Sisällöltään lehti on koko ajan ollut aika tyypillinen järjestölehti, piirre, joka ainakin välistä on herättänyt kritiikkiä. Itsekin olen silloin tällöin aprikoinut, paljonko sisältö ns. rivijäseniä jaksaa kiinnostaa. Minulla oli myös toive, että yhteinen lehti auttaisi eri liittojen jäseniä näkemään, kuinka suuressa määrin liittojen ajamat asiat ovat heidän yhteisiä etujaan. En ainakaan lehden sisällön perusteella ole vakuuttunut, että maailmaan olisi tältä osin tullut yhtään lisää valoa kuluneen 10 vuoden aikana.

3. Nykyisin olen vain lehden rivijäsenlukija ja tältä pohjalta näyttää siltä, että lehti on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa entisen tapaisena ammattijärjestölehtenä, jossa eri julkaisijajärjestöt saavat palstatilaa sopivasti annosteltuna. Ellei tämä ulospäin näkyvä vakaus ole harhaa, näen lehdellä pitkän tulevaisuuden juuri nykyisessä muodossaan.

Vesa Kulmala: Korkeakoulupolitiikan aktiivinen uutisoija

1. Syntyvaiheet olivat yhtä pitkät kuin meidän kolmen yliopistonopettajajärjestömme hankkeet hakeutua tiiviimpään yhteistyöhön edunvalvonnan tehostamiseksi ja jäsenpalvelun parantamiseksi. Nämä hankkeet ovat olleet perusteiltaan ja periaatteessa olemassa jo liittojen perustamisesta lähtien, mutta ne ovat monesti käytännössä jääneet kuin ehkäisevän muurin taakse piiloon. Vuoteen 1985 asti ehkäisynä toimi yhden liiton (KATL) kuuluminen eri keskusjärjestöön, vuosina 1986-90 taas toisen liiton (YLL) hakeutuminen edunvalvonnassaan yhteisen keskusjärjestön suurimman jäsenliiton siipien suojiin ja tästä johtunut selkiintymätön työnjakotilanne. Asiasta voitaisiin käyttää myös nimitystä totuttautuminen uuteen toimintakulttuuriin. Vuonna 1990 toimintalinjat ja niiden reunaehdot sitten selvenivätkin kun YLL sai oikeudet toimia OAJ:n korkeakoulupiirinä ja myönnytyksen OAJ:n kokonaisedun huomioon ottavaan korkeakoulupolitiikkaan. Lehtiyhteistyöstä käydyt neuvottelut eivät kuitenkaan vielä tällöin johtaneet toteutukseen lähinnä kustannusten jaosta ja varsinkin lehden nimestä syntyneiden erimielisyyksien vuoksi. Vuonna 1997 tässäkin lopulta onnistuttiin.

2. Korkeakoulupolitiikan ajankohtaisten asioiden uutisoijana ja taustojen selvittäjänä Acatiimi on toiminut lähes suunnitellusti. Tehokkuuteen lisää voitaisiin toivoa korkeintaan julkaisunopeudessa. Keskustelu asiasta ei toki saa olla vielä ohitse, kun lehti ilmestyy tuoden siihen oman lisänsä. Sen sijaan kauneuspilkuksi jäänyt epäsymmetria, kun päätoimittaja on samalla kahden, vaan ei kolmen liiton tiedottaja, haittaa selvästi liittojen kannanottojen ja niistä syntyvän keskustelun tasapuolista saattamista julkisuuteen. Myös järjestö- ja luottamusmieskoulutuksessa, tarkemmin sanoen niiden markkinointi- ja raportointitiedotuksessa on havaittavissa liittojen suhteen ei-toivottava epäsymmetria.

Lehtiyhteistyö konkretisoitui myönteisellä tavalla “Lisää rahaa yliopistoille” -projektissa. Siinä SYL ja kaikki yliopistoissamme toimivat keskeiset ammattijärjestöt olivat esimerkillisellä tavalla mukana.

3. Lehden tulevaisuus näyttää mitä suurimmalla todennäköisyydellä varsin hyvältä.

Maailmankaupan avautuminen ja kilpailuhenkisyys vaatinevat, että Suomen on pärjättävä omalla korkeatasoisella osaamisellaan. Sen taas on perustuttava yliopistolaitoksemme niin runsaaseen rahoitukseen, että se on varmasti oikeassa suhteessa siltä vaadittaviin tuloksiin. Tuloksia ja innovaatioita vaadittaessa ei toisaalta saa opettajien ja tutkijain vapauksia liiaksi rajoittaa. Nämä ovat asioita, joita Acatiimi on yliopistonopettajajärjestöjen äänenkannattajana keskeisesti hoitanut ja hoitaa varmaan jatkossakin. Uhkatekijänä, jos sellainen nyt on nimettävä, voin nähdä korkeintaan lehden kustannusten jaosta taikka nimestä mahdollisesti voimasuhteiden muuttuessa syntyvän erimielisyyden. Toivon, että lehden toimitusneuvosto kiinnittää enemmän huomiota edellä mainittuihin puutteisiin tiedotuksen tasapainottamisessa liittojen kesken ja että nämä puutteet korjataan.

KOMMENTTI Kirsti Sintonen

Acatiimi haluaa peilata lukijakuntansa tuntoja

Aloitin Professoriliiton ja Korkeakoulualan assistenttien ja tutkijain liiton KATL:n (sanahirviönimi muuttui vuonna 1997 Tieteentekijöiden liitoksi) lehden Tieteentekijä – Forskarforum päätoimittajana vuoden 1995 alusta. Yhteistyö akavalaisten yliopistoalan järjestöjen kesken alkoi tiivistyä loppuvuonna 1996 ja minulta tiedusteltiin halukkuutta kolmen liiton yhteisen lehden päätoimittajan pestiin. Olen aina ollut sitä mieltä, että yhteistyössä on voimaa – ja ylivoimainen osa yliopistoasioista on yhteisiä, lukee niitä sitten professori, lehtori tai tutkija.

Joskus alkuvaiheessa tuli toki palautetta, jos joku nimi oli ennen toista tai jos joku kuva oli taitettu suuremmaksi kuin toinen. Mutta mittatikulla ei ole lähdetty syynäämään eri liittojen tai nimikkeiden saamia palstamillimetrejä. Nyt tällaisesta keskustelusta on päästy eikä siihen toivottavasti tarvitse palata. Jos jossakin numerossa jokin liiton asiat ovat enemmän esillä, niin jossakin toisessa tilanne on taas toisinpäin. Luottamus on tässäkin työssä kaiken a ja o.

Intoa tämän lehden kanssa pakertamiseen on antanut aito kiinnostus yliopistoasioihin, joita olen seurannut sanomalehden toimittajana jo 1980-luvulla. Lisäksi on etuoikeus olla kanssakäymisissä fiksujen ihmisten kanssa, ihmisten, jotka tekevät koko maan kannalta ensiarvoisen tärkeää työtä. Tämä porukka kouluttaa kaikki akavalaiset – asia, jota ei ehkä aina keskusjärjestön painotuksissa tarpeeksi painoteta. Tämä porukka luo joka päivä uutta tietoa, josta ei ehkä heti huomenna synny niitä innovaatioita, joita nyt joka puolella huudetaan, mutta jonka pitäisi olla arvo sinänsä.

Tällä hetkellä yhteistyön tarve on ehkä suurempaa kuin koskaan ennen – niin paljon yliopistoihin ja varsinkin niissä puurtaviin ihmisiin kohdistuu paineita. Tiiviimpää yhteistyötä edellyttää se, että joskus voimme ottaa pois kysymysmerkin tämän lehden teeman “Hyvä yliopisto - hyvä työpaikka?” perästä.

Kiitokset kaikille vuosien varrella toimitusneuvostossa olleille – olen saanut teiltä tärkeää palautetta kentän toiveista. Kiitokset myös liittojen toimistoissa työskenteleville ystäville kaikesta tuesta – ilman teitä yhden ihmisen toimitus voisi tuntea itsensä yksinäiseksi.

Kiitokset myös Teille arvoisat lukijat! Teitä on lähes 12 000. Olkaa yhteyksissä ja antakaa palautetta. Acatiimi haluaa peilata lukijakuntansa tuntoja myös jatkossa.